Kirjoittanut
Seurakuntalaisen vieraskynä-blogissa julkaistaan eri kirjoittajien kirjoituksia.Päätoimittaja Sari Savela kirjoittaa blogissaan, ettei hän kannata islamin uskon ottamista ylioppilaskirjoituksiin.
Suomessa uskonnonopetus perustuu oman uskonnon opetukseen eli koulussa ja lukiossa osallistutaan sen uskontokunnan mukaiseen opetukseen, johon lapsi tai nuori kuuluu. Ja uskonnottomille on elämänkatsomustieto. Uskonnon eri oppimäärillä on niin perusopetuksen kuin lukion opetussuunnitelmassa samat tavoitteet, mutta eri sisällöt lähinnä oman uskonnon oppiaineksen osalta.
Perusopetuksessa uskonnon opetuksen sisällöt jakautuvat kolmeen sisältöalueeseen: oman uskonnon sisältö, maailman uskontoperinne sekä etiikka ja hyvä elämä. Lukiossa puolestaan on kaksi pakollista opintojaksoa, joista toinen käsittelee uskontoa ilmiönä ja toinen opiskeltavan uskonnon sisältöä maailmanlaajuisesti.
Ensimmäinen pakollinen opintojakso niin evankelis-luterilaisessa, ortodoksisessa, katolisessa, juutalaisessa ja islamin uskonnossa on otsikoitu ”uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin juurilla”. Eli islamin uskonnon opiskelijat perehtyvät myös kristinuskon ja juutalaisuuden sisältöön.
Myös valtakunnalliset soveltavat opintojaksot lukiossa on otsikoitu kaikissa uskonnon oppimäärissä samankaltaisesti. Niissä käsitellään muun muassa opiskeltavan uskonnon suhdetta taiteeseen, kulttuuriin, yhteiskuntaan, tieteeseen ja mediaan. Ja ensimmäinen valinnaisista opintojaksoista käsittelee maailman uskontoperinnettä. Suosittelen jokaista perehtymään niin perusopetuksen kuin lukion opetussuunnitelmaan uskonnonopetuksen tavoitteiden ja sisältöjen osalta. Saatat yllättyä, miten mielenkiintoisia asioita se pitää sisällään.
Islamin uskonnon opiskelijat perehtyvät myös kristinuskon ja juutalaisuuden sisältöön.
Tällä hetkellä ylioppilaskirjoituksissa uskonnon voivat ottaa kirjoitettavaksi aineeksi vain opiskelijat, jotka ovat opiskelleet joko evankelisluterilaista tai ortodoksista uskontoa. Ne, jotka ovat osallistuneet koulussa ja lukiossa islamin uskonnon opetukseen, eivät voi osallistua yo-kirjoituksiin, vaikka heillä on ollut opetuksessaan samat tavoitteet ja ensimmäisen pakollisen opintojakson osalta myös lähes yhteneväiset sisällöt.
Tämä johtuu siitä, että lainsäädäntö tuntee vain evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon ylioppilaskokeen kirjoitettavissa aineissa. Islamin uskonnon opiskelijoiden osuus on 3,3% katsomusaineiden opiskelijoista. Ortodoksista uskontoa opiskelee 1,8%.
Islamin uskontoa siis opiskelee suurempi määrä opiskelijoita kuin ortodoksista uskontoa. On täysin perusteltua ottaa islamin uskonto kirjoitettavien aineiden joukkoon. Muita vähemmistöuskontoja – katolinen uskonto, juutalainen uskonto, bahaiuskonto – opiskelee yhteensä vain 0,5% opiskelijoista, joten näiden uskontojen ottaminen ylioppilaskirjoituksiin ei ole ajankohtaista.
Johtaisiko islamin uskonnon ottaminen ylioppilaskirjoituksiin sitten Suomen islamilaistumiseen tai kristillisestä perinteestä luopumiseen tai johonkin muuhun negatiiviseen kehityskulkuun? Ei johtaisi. Kuten jo edellä kirjoitetusta voidaan päätellä, on perusopetuksen ja lukion uskonnonopetus laadukasta, monipuolista, asiallista ja yleissivistävää.
Uskonnonopetuksella on yhteiskunnallinen ja sivistävä merkitys eikä se ole uskontokuntaan sitouttavaa.
Koulun ja lukion uskonnonopetuksella on yhteiskunnallinen ja sivistävä merkitys eikä se ole uskontokuntaan sitouttavaa, tunnustuksellista opetusta tai uskonnonharjoittamista. Kun oppiaineesta tulee kirjoitettava aine ylioppilaskirjoituksissa, se nostaa oppiaineen laatua ja profiilia entisestään. Näinhän on tapahtunut myös elämänkatsomustiedon opetukselle, jonka tiedeperustaisuus on vahvistunut oppiaineen alkuaikoihin nähden.
Oikeus laadukkaaseen katsomusopetukseen (uskonto tai elämänkatsomustieto) toteuttaa perustuslakiin kirjattua uskonnonvapauden perusoikeutta ja myös sivistyksellisiä perusoikeuksia. Näiden perusoikeuksien edistäminen ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin: laadukkaalla yhteiskunnallisella koulutuksella on tunnetusti suuri merkitys yhteiskuntarauhan pysymisen ja yhteiskuntaan sosiaalistumisen kannalta.
Kimmo Jaatila
TM, YTK, rehtori-sivistystoimenjohtaja, pastori
Savonlinna
