Huomio!

 

… äläkä unohda, mitä hyvää hän on tehnyt.” (Ps. 103: 2).

Voiko Jeesuksen unohtaa? Voiko Kristitty unohtaa elämän lähteensä, ensimmäisten aikojen kyyneleet, jotka valuivat löydettynä olemisen iloista kasvoista, kaikki ne ihmeet, joilla Jumala on yhä uudelleen avannut tien läpi mahdottomuuksien?

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Kyllä voi. Tänään juuri makasin sohvalla, en ilon kyynelten, vaan kivun kyynelten peittämänä, kiristysvanne rinnan ympärillä ja varmana siitä, että olen unohdettu ja liian kauaksi kadonnut.

Kaiken keskeltä pieni hiljainen muistutus ravisti pienellä tönäisyllään kuin Richterin asteikot ylittävä maanjäristys: ”Muistatko vielä minut?”

Tottakai muistan. Muistan historiallisen Jeesuksen, Raamatun Jeesuksen, kirkon ja oman uskontunnustuksen Jeesuksen, mutta kysymys olikin toinen. Muistanko elävän ja juuri minua rakastavan, minuun jo ensipäivästä sitoutuneen Jeesuksen?

Tunnustan: minulla unohtaminen onnistuu ihan joka päivä. Se käy aivan luonnollisen ponnistelematta.

Mutta muistaminen, se onkin toinen juttu. Se vaatii yliluonnollisen kosketuksen. Ihmeen, joka toteutuessaan ylläpitää suhdetta, jonka toinen jalka on tukevasti synnin soisessa maaperässä, toinen epäuskon pilvien toisella puolella, kosmoksen suurimman persoonan valtaistuimen kynnyskaiteessa.

Jeesus, minä tarvitsen sinua. Me tarvitsemme sinua. Luo muistamisen ihme jälleen tänään.

Anna meissä tapahtua se luomisen ihme, että Sinun lupauksesi muuttavat sisimpäämme kuin keväiset muuttolinnut ja rakentavat meihin pesänsä niin korkealle, ettei sinne näkyvän tai näkymättömän käsi enää ylety.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.