Fariseusten hapatusta

 

Fariseukset ovat mielenkiintoinen uskonnollinen ryhmäkunta. Evankeliumissa Jeesus osoittaa heille monta opetustaan ja tuomiolliset Voi teitä! -huudahduksensa. ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.” (Matt. 23.) Fariseus-käsitteestä on kirkollisessa Kaanaan kielessä muodostunut pahin haukkumasana, jolla kanssaveli voi toista solvata. ”Sinä senkin fariseus!”

Jeesus vertasi fariseuksia hapatteeseen – taikinajuureen, joka antaa pikantin maun koko taikinalle ja leivälle, joka siitä leivotaan. Vertaus oli erittäin osuva, nimittäin fariseukset olivat perijuurin pieni ”uskontopuolue”, mutta sillä oli valtavan suuri vaikutus koko juutalaiseen kansaan 2000-vuoden takaisessa Palestiinassa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Josefus, tuon ajan juutalainen historioitsija, kirjoittaa fariseuksista tähän tapaan:

”Näkemystensä vuoksi heillä on suuri vaikutusvalta kaupunkien asukkaiden keskuudessa ja kaikki rukoukset ja pyhät toimitukset toimitetaan heidän opetuksensa mukaisesti.” (Joseufus, Juutalaisten historia 18:15.)

Toisaalla Josefus vielä mainitsee, että fariseukset olivat uskonnollisten puolueiden joukossa ”johtavassa asemassa”. Tämä kohtalaisen pieni, ehkä 4000 hengen joukko, oli onnistunut markkinoinnissaan. Kansan hengellinen elämä oli ojentautunut heidän tulkintojensa mukaan. Hapate maistui kansan syvissä riveissä.

Juuri tästä Jeesus varoitti jakeessa Luuk. 12:1: ”Väkeä oli täällä välin kokoontunut tuhatmäärin, niin että ihmiset jo tallasivat toisiaan. Jeesus rupesi ensin puhumaan opetuslapsilleen: ”Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä.” Eli kansanjoukkojen ollessa saapuvilla, Jeesus varoitti tuon kansansuosikin vaarallisuudesta. Kansansuosikki oli läpimätä, huijari, tekopyhä, sokea sokeiden taluttaja ja saastaisuuden levittäjä. Jeesuksen puheet ja teot aiheuttivat aivan varmasti ristiriitaisia tuntemuksia.

Toisaalta on aivan selvää, että Jeesus oli sanoineen ja opetuksineen hyvin monessa asiassa täysin samaa mieltä fariseusten kanssa. Monet Jeesuksen opetukset lähimmäisen rakkaudesta, tärkeimmästä käskystä ja nöyryydestä saivat varmasti fariseusten täyden hyväksynnän. Jeesus kuitenkin syytti fariseuksia tekopyhyydestä ja siitä, että he eivät osanneet ymmärtää aikojen merkkejä. ”Kun te näette pilven nousevan lännestä, sanotte heti: ”Tulee sade”, ja niin tulee. Tai kun tuulee etelästä, te sanotte: ”Tulee helle”, ja niin tulee. Te tekopyhät! Maan ja taivaan ilmiöt te kyllä osaatte tulkita, kuinka sitten ette tätä aikaa?” (Luuk. 12:54).

Jeesuksen myötä ”Jumalan valtakunta oli tullut lähelle” ja profetiat olivat täyttyneet. Fariseukset, nuo hengelliset suunnannäyttäjät, seisoivat Jeesuksen edessä, mutta he eivät ymmärtäneet, että heidän edessään oli lupausten täyttymys ja Messias. Tänäänkin, varsinkin näin vaalivuonna, ihmisillä on erittäin sofistikoituneita analyyseja USA:n presidentistä, Putinista, Koreoista, Kiinasta, ilmastonmuutoksesta, Suomen presidentinvaaleista ja arkkipiispaehdokkaista… Samaan aikaan nämä ko. analyytikot pyörittelevät hartioitaan ja leikkivät tyhmiä, kun pitäisi antaa näkemys Alfasta ja Omegasta eli Jeesuksesta Kristuksesta, hänen kirkostaan ja tahdostaan.

Varmasti moni fariseus ymmärsi Jeesusta liiankin hyvin. He eivät vain halunneet seurata häntä. He olivat itse mieluummin hapatteena taikinassa, suosiossa kansan keskuudessa. Lopuksi on hyvä muistuttaa, että Jumalan pelastuskertomuksessa hapate on synnin vertauskuva (2. Moos. 13:7; 5. Moos. 16:4). Israelin leirissä ei saisi olla yhtään hapatetta. Fariseukset esiintyivät pyhyyden levittäjinä, mutta Jeesus antaakin ymmärtää, että näistä ”kalkituista haudoista” leviää pyhyyden sijasta kalman koura kansan keskuuteen. Joh. 12:42: ”Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.” Fariseuksilla oli valtaa – sulkea ulos piiristä, hallita pelolla ja yksin jättämisellä.

Kauniaisissa, Suomen Raamattuopistolla, järjestetään pitkin vuotta Sisälle Sanaan viikonloppuja. Nyt, 19.-21.1., Sisälle Sanaan -viikonlopun aiheena on Evankeliumit. Jos aikaa on, niin tervetuloa! Vielä ehtii, kun pikaisesti ilmoittautuu. Ohjelma löytyy, kun painat tästä.

 

Aiheet

,