Epämääräinen yleiskirkollisuus

 

Olen kristittyjen yhteyden puolestapuhuja ja haluan tulla toimeen kaikkien kanssa. Pystyn luotsaamaan Radio Deitä juuri siksi, että löydän jotain yhteistä kaikkien kanssa. Ajattelen erilaisuuden olevan rikkautta ja meidän kaikkien ihmisten olevan epätäydellisiä.

Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 7.3. julkaistu päätoimittaja Seppo Simolan kuvaus keskitien kulkijoista ei ole jättänyt minua rauhaan. Hän kirjoittaa näin:

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

”Meidän liberaalien ja noiden konservatiivien välissä kulkee kirkon yleisin linja, epämääräinen yleiskirkollisuus, joka haluaa ymmärtää ja syleillä kaikkia. Yleiskirkolliset ovat usein pään tasolla liberaaleja, mutta sydämeltään konservatiiveja.”

Simolan kirjoitus on jäänyt minua vaivaamaan, sillä asenteestaan huolimatta – kaikki, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä, ovat väärässä – olen itse sisällöstä kuitenkin Simolan kanssa samaa mieltä.

Ennen hengellistä heräämistäni kolmikymppisenä, katsoin itsekin maailmaa liberaalin silmälasein eli analysoiden kaiken pään tiedolla. Minun on siis helppo ymmärtää heitä, hyppään vain entisiin housuihini ja mietin, miten itse ajattelin ja perustelin maailmaani. Olin esimerkiksi päättämässä eräässä säätiössä varojen käytöstä ja halusin aina antaa rahaa diakoniaan, enkä käsittänyt, kuinka varoja tuhlattiin julistamiseen.

Tiedän siis, että liberaalia on mahdotonta saada ymmärtämään konservatiivia, koska konservatiivin ratkaisuja ei mitenkään voi perustella järjen äänellä. Puhutaankin ristin hullutuksesta.

Raamattu on täynnä paradokseja, eihän mitenkään järjellä voi selittää esimerkiksi sitä, että Jeesus oli samaan aikaan täysi ihminen ja täysi Jumala. Liberaali poistaa nämä epämiellyttävät osuudet Raamatusta, eikä usko ihmeisiin; ei neitseestä syntymiseen eikä ylösnousemukseen.

Eräs suomalainen nainen, Ruotsissa toimiva kirkkoherra totesi, että hän ei opeta, että Jeesus sovitti kaikkien synnit verellään – se on hänestä aivan banaalia. Teologian tohtori Matti Myllykoski taas on väittänyt, että Jeesusta ei haudattu kalliohautaan. Oli sille ajalle tyypillistä, että ristiinnaulitut, jotka siis yleensä olivat rikollisia, heitettiin joukkohautaan.

Liberaalien rationaaliset perustelut eivät ota huomioon mystisen ihmeen mahdollisuutta, ne eivät sisällä uskoa. Usko on sitä, että pidämme totena jotain, jota emme vielä näe, jota emme mitenkään voi todistaa, vaan me otamme sen niin sanotusti uskolla vastaan.

Järki ei voi pakottaa sydäntä uskomaan. Mutta se ei tarkoita sitä, että uskova olisi menettänyt järkensä. Usko on Jumalalta saatu lahja. En voi kehuskella Jumalalta saadulla uskollani, joka joskus minusta riippumatta on vahva ja joskus heikko.

Olen sydämeltäni konservatiivi, mutta yleiskirkollisen minusta tekee halu ymmärtää liberaaleja ja kaveerata heidän kanssaan. Moni konservatiivi ei kenties uskalla ymmärtää liberaaleja siksi, koska pelkää alkavansa epäillä omaa uskoaan.

Epäily on kuitenkin myös lahja Jumalalta. Eräässä englantilaisessa sarjassa oli hieno ajatus epäilystä:

”Kerran Pelko koputti oveen Usko avasi sen, eikä siellä ollut ketään.”

Liberaali, konservatiivi tai yleiskirkollinen – pelastuksen kannalta ei ole väliä, minkä leiman on otsaansa saanut. Pelastukseen riittää, kun ottaa kutsun vastaan.

 
Dei, artikkeliban.(2) 30.6.- MJa