Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

En ole tavoitettavissa

 

 

Olen tällä viikolla lomalla. Siis poissa työstä. Siis jossakin, josta minua ei tavoita.  Olen jopa ulkomailla asti.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Sehän tuntuu ajatuksena kamalalta. Minä en ole läsnä. Olen juuri nyt mediassa, mutta en tavoitettavissa.

Miten se on mahdollista? Miten media elää ilman minun läsnäoloa? Media-aikahan tarkoittaa, että on koko

ajan tavoitettavissa.

Moni päivittää Facebookissa ja muissa viestintävälineissä koko ajan elämäänsä muille. Jos et ole mediassa, et ole olemassa. Jos et näy mediassa, teetkö mitään? Ettei vain joku ajattele, että minä en enää ole olemassa. Näinhän sanotaan vain kuolleista: ”Eikä häntä enää ole…” Mutta minähän olen olemassa.

Heidi Liehu kertoo kirjassaan Kultainen varis miten hän haluaisi luopua jatkuvan tavoitettavuuden ihanteesta: ”Luulen, että jatkuva tavoitettavissa oleminen ei ole ihmiselle vain hyväksi. Jatkuva kuulolla oleminen on uuvuttavaa.”  Liehu kertoo kokemuksestaan Bachin konsertissa: ”Kuolemattomankantaatin sävelet tavoittelevat näkymätöntä. En ole tavattavissa. Olen tässä.”

Onko tämä Liehun kokemus juuri se, mikä on ihmiselle vaikeaa? Olla tässä, mutta ei tavoitettavissa.

Nykyinen kulttuurimme on hyvin kärsimätön, pinnallinen ja nyt-hetkeen suuntautunut. Ihmisen elämä täyttyy omien tarpeiden kiihottamisesta. Tämä ei näy vain ihmissuhteissa, vaan myös työssä ja vapaa-ajassa. Ihmiset harhailevat paikasta toiseen, työpaikasta uuteen, seurakunnasta parempaan ja ihmissuhteesta onnellisempaan. Ihmisen on vaikea olla vain tässä. Paikalla ja läsnä, mutta ei tavoitettavissa.

Monen ihmisen elämään laskeutuu kyllästyminen ja levottomuus. Tympääntyminen kaikkeen. Silloin moni oikeasti toivoo jotain uutta omaan elämäänsä.  Vaikka ulkonaisesti kaikki olisi hyvin, ihminen aavistaa, että tässä ei ole kaikki.

Mutta ongelma on, että ihminen lisää vauhtia, kun hänen tulisi pysähtyä. Ihminen etsii lisää virikkeitä, kun hänen pitäisi tyytyä vähään.  Ihminen haluaa uusia ihmissuhteita, vaikka hänen pitäisi kohdata oma itsensä. Ihminen katsoo kymmeniä kuvia, vaikka yksi kuva olisi riittävä?

Raamatussa on useita kertomuksia Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta. Yksi kauneimpia on kuvaus siitä, miten Jumala kohtasi Elian erämaassa.

Jumala ei ollut läsnä rajussa ja mahtavassa myrskyssä, ei maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa vaan hiljaisessa huminassa (1 Kun.19:11-12). Yhdessä englanninkielisessä raamatunkäännöksessä tuo kohta on käännetty ”herkäksi hiljaisuuden ääneksi”.

Juuri tämänkö ihminen on menettänyt ollessaan aina tavoitettavissa?

Eikö ihminen enää kuule ”herkkää hiljaisuuden ääntä”? Hän on aina tavoitettavissa, mutta ei enää kuule. Hän on paikalla, mutta poissa. Hän on tavoitettavissa, mutta ei läsnä.