Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaTänään minua jännittää jopa enemmän kuin tytärtäni Isa-Mariaa, joka menee ensimmäiselle luokalle kouluun. Kotona ja päiväkodissa joku aikuinen on aina ollut kuin varjona suojelemassa ja vahtimassa tyttäreni leikkejä.
Nyt minun on luotettava, että hän selviää yksin välitunnilla vaatteiden vaihdosta ja ulkona leikeistä. Isa-Mariaa se ei huolestuta ollenkaan, sillä hän on rohkea tyttö, joka tarvittaessa osaa ja uskaltaa pyytää apua.
Koulukiusaamisesta on puhuttu niin paljon eri medioissa, että tyttö on miettinyt jo vastaiskuja mahdollisen kiusaamisen varalle. Väkivaltaisten vaihtoehtojen sijaan on sovittu, että kaikesta tullaan kertomaan äidille ja opettajalle.
Eniten Isa-Mariaa huolestuttaa, löytääkö hän kavereita, jotka leikkivät hänen kanssaan välitunnilla. Koska Isa-Maria on ainut lapsi, eikä naapurustossa ole ollut kavereita, niin tämä on ollut myös syy siihen, miksi laitoin Isa-Marian lähikouluun, jossa hän tutustuu alueen lapsiin.
Jokainen äiti haluaa lapselleen paremman tai ainakin yhtä hyvän lapsuuden kuin itsellä on ollut. Minä vartuin rivitalossa, jossa oli parikymmentä lasta, jotka leikkivät yhdessä viereisellä pellolla ja metsässä. Kaverit ja leikki olivat tärkeintä itsellenikin, joten sitä haluan myös tyttäreni löytävän koulusta. Muutoin olemme yllättävänkin erilaisia.
Minä olin lapsena huomattavasti tytärtäni ujompi ja pelkäsin auktoriteetteja, vaikka nykyään monen on sitä vaikea uskoa. Ensimmäisellä luokalla en ensimerkiksi uskaltanut mennä vessaan kesken koulutunnin. Minulla onkin traumaattinen muisto siitä, kuinka pissasin alleni kesken tunnin ja edessäni istunut luokan rämäpäisin poika huomasi tapahtuneen.
Tällaista ei onneksi tapahdu omalle tyttärelleni, sillä hän ei auktoriteetteja pelkää. Siksi onkin vain hyvä, että hänellä on vanhempi kokenut miesopettaja, joka varmaan saa kuria Isa-Mariaan. En pelkää, että häntä lannistetaankaan, sillä hän muistuttaa Peppi Pitkätossua, niin hyvässä kuin pahassakin.
Moni äiti joutuu ensimmäisellä luokalla jakamaan tyttärensä kiintymyksen naisopettajan kanssa. Ehkä siksi olen hyvilläni siitä, että saan vielä olla tyttäreni ainoa lohduttaja, ainakin kotona.
Eilen illalla Olarin kirkossa siunattiin ekaluokkalaiset. Kirkossa tyttö toivoi, etten olisi vieressä paijaamassa ja pussaamassa. ”Sitten vasta kotona”, Isa-Maria valisti. ”Voi rakkaani, kyllä sinä ehdit vielä olemaan iso tyttö”, ajattelin haikeana.
Lapsen itsenäistyminen ja äidin irtaantuminen lapsen elämästä tapahtuu pienessä määrin jo koulun alkaessa. Kun me vanhemmat emme voi jatkuvasti olla läsnä lapsen elämässä, on lohdullista rukoilla Jumalaa siunaamaan ja lähettämään suojelusenkeleitä varjelemaan lapsiamme.
