Ei rangaistusta – ei vapautta eikä vastuuta

 

Suomessa kuullaan melko usein, että koronapandemia ei ole Jumalan rangaistus ihmiskunnalle. Viruksen tutkimuksessa on nähty, että viruksen alkuperä ei ole peräisin maailman ulkopuolelta. Harvoin, jos koskaan, kuullaan, että Jumalalla olisi jotain tekemistä tämän pandemian synnyn kanssa. Ajatusta, että Jumala olisi pandemian takana, syynä, pidetään ehkä vanhoillisena. Ehkä juuri tämän vuoksi ne, jotka ajattelevat pandemian olevan Jumalan rangaistus, ovat hiljaa eivätkä halua paljastaa itseään.

Ajatukselle, että Jumala ei ole pandemian takana, löytyy laajasti kannatusta hyvin erilaisten ihmisten joukoista – ei pelkästään uskonnottomien ja ateistien keskuudesta. Joillakin uskovilla on hyvin deistinen jumalakuva, jossa Jumala toimii kellonvalmistajan tapaan. Hän luo maailma, kellon, ja jättää sen sitten toimimaan omien toimintamekanismiensa mukaisesti. Tämän ajattelumallin mukaan Jumala on eristyksissä taivaassa, ja ihminen hallitsee tilannetta – tai ei hallitse – maan päällä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Jumala vaikuttaa historiaan. Ainakin juutalaiskristillinen perinne tuntee Vanhasta testamentista monia kertomuksia Jumalan johdatuksesta, pelastuksesta ja myös rangaistuksesta. Israelilaisten poistuttua Egyptin orjuudesta, kerrotaan, että autiomaavaelluksellaan he kohtasivat monia rangaistuksia syntiensä tähden. Babylonia valloitti 580-luvulla eKr. Juudan kuningaskunnan, tuhosi Jerusalemin temppelin ja ajoi kansan 70 vuodeksi pakkosiirtolaisuuteen. Syyksi mainitaan Jumalan rangaistus kansan synneistä.

Jos kiellämme Jumalan mahdollisuuden rangaista kansoja heidän synneistään, vieraannumme Raamatun peruskertomuksesta. Jumala kaitsee – jos hän on kunnon Jumala – ihmiskuntaa halki koko historian. Meidän ihmisten mahdollisuudet ymmärtää, tai arvailla, jotain Jumalan kaitsennasta historiassa ovat hyvin puutteelliset. Tämän vuoksi, olisi johdonmukaista olla sulkematta pois sitä mahdollisuutta, että Jumala, hyvän kaitsentansa ohella, on nähnyt tarpeelliseksi ja hyväksi, myös rankaista ihmiskuntaa. Samoin Jumalan rangaistukset ovat vain välivaiheita kohti Jumalan suurta päämäärää. Mikä on tuo lopullinen päämäärä?

On myös syytä huomata, että Jumalan kaitsennan suhteen protestanteilla ja katolilaisilla on yksi merkittävä ero heidän taustafilosofiassaan. Protestantit ovat korostaneet enemmän Jumalan täyttä vapautta toimia niin kuin haluaa. Katolilaisuudessa korostetaan myös ihmisen vapautta toimia ja tehdä päätöksiä. Tästä seuraa, että protestantismissa ihmisen olemattoman vapauden myötä myös ihmisen vastuu pienenee. Kun ihmiskunnalta on viety vapaus, siltä on viety myös vastuu. Tästä seuraa, että olisi epäoikeudenmukaista, jos Jumala rankaisisi ihmiskuntaa ja ihmisiä. Katolisen näkemyksen mukaan Jumala kaitsee ihmisen vapautta. Jumala ottaa ihmisen päätökset vakavasti.

Katolilaisuudessa Jumala taivuttaa – ei pakota – ihmistä suostumaan hänen tahtoonsa: tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Näin Isä meidän -ruokouksessa sanotaan. Raamatun mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Tämä Jumalan kuvana oleminen ei tarkoita staattista olotilaa, vaan dynaamista olemista ja kehitystä. Meidän enemminkin luotiin kohti Jumalan kuvaa. Ihmisen on tarkoitus kehittyä kohti tiettyä päämäärää. Tämä suunnitelma ei ole muuttunut syntiinlankeemuksen seurauksena, mutta ihmisen alkuperäisen päämäärän toteuttaminen on tullut hankalaksi. Jeesus Kristus, joka on yhtä aikaa ihminen ja Jumala, koki tämän hankaluuden. Hänen vastustajansa toivat hänelle kuoleman. Kristus aloitti lopullisen ”entisöinnin” ylösnousemuksensa kautta. Vain tässä panoraamassa kuolema, sairaudet, pelot, työttömyys, kaikenlaiset pullonkaulat, kyyneleet ja henkiset kärsimykset saavat lopullisen merkityksensä.

Kirjoittaja: Rudolf Larenz