Avioliittolakia koskeva kansalaiskuuleminen eduskunnan lakivaliokunnassa

Eduskunnan lakivaliokunta järjesti tänään 27.10. 2016 kansalaiskuulemisen liittyen kansalaisaloitteeseen KAA 2/2016 vp Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta.

Avioliiton määrittelyn ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulma

Kansalaisaloitteen vireillepanija Pasi Turunen toi lakivaliokunnalle esittämässään puheenvuorossa ja kirjallisessa perustelussa esille mm. seuraavaa:

”Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta kaikki kuviteltavissa olevat yhteiselämän muodot eivät ole avioliittoja. Avioliittolain ei siksi tarvitse kohdella kaikkia kuviteltavissa olevia romanttisia yhteiselämän muotoja täsmälleen samalla tavalla ollakseen aidosti tasa-arvoinen laki. Avioliittolaki ei rajoita rakkautta, eikä edes ota kantaa siihen, ketä saa rakastaa. Laki ottaa kantaa siihen, ketkä voivat solmia avioliiton. – –

Isä ja äiti on tutkitusti paras lapselle. – –

Kuten Rutgersin yliopiston sosiologian professori David Popenoe tiivistää monografiassaan Families Without Fathers (Transaction Publishers, 2009): ”Toimittuani vuosien ajan yhteiskuntatieteilijänä, minulla ei perherakenteita koskevan todistusaineiston rinnalla ole tiedossani montakaan alaa, jonka todistusaineisto yhtä vahvasti osoittaisi samaan suuntaan: Yleisesti ottaen, kaksi vanhempaa – isä ja äiti – on lapsen kannalta parempi kuin yksi vanhempi”, Popenoe kirjoittaa.

Hän kirjoittaa myös: ”Sosiaalitieteiden todistusaineisto tukee voimakkaasti ajatusta eri sukupuolta olevien vanhempien tärkeydestä ihmisen kehitykselle, ja että isien panos lapsenkasvatuksessa on ainutlaatuinen ja korvaamaton … Meidän tulisi hylätä ajatus, jonka mukaan ’äidit voivat olla hyviä isiä’, samoin kuin meidän tulisi hylätä populaari ajatus … siitä, että ’isät voivat olla hyviä äitejä’ … Kumpikin sukupuoli on ytimeltään erilainen ja kumpikin on välttämättömän tarpeellinen, yhtä hyvin kulttuurisesti kuin biologisesti, ihmisen optimaaliselle kehitykselle.” – –

Popenoen huomio ei ole kannanotto vanhempien henkilökohtaisiin ominaisuuksia tai pyrkimyksiin. Kaikki vanhemmat erilaisissa perheissä pyrkivät olemaan hyviä vanhempia lapsille. Kyse on siitä, minkälaiset perherakenteet tarjoavat vuosikymmenien tutkimustiedon valossa yleisesti ottaen parhaan rakenteellisen perustuksen lapsen optimaaliselle kehitykselle. Popenoen mukaan puuttuvaa vanhempaa, erityisesti isää, ei tutkimusten mukaan voi täysin korvata toisella aikuisella lapsen elämässä. – –

Samaa sukupuolta olevien parien kodissa kasvaneiden lasten kehityksestä on olemassa verraten vähän ja ristiriitaisia tutkimustuloksia. – –

Samaa sukupuolta olevien vanhemmuudesta sanotaan vallitsevan konsensus, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parien lasten kehityksessä ei ole havaittu lainkaan eroja naimisissa olevan isän ja äidin kodissa kasvaneisiin lapsiin nähden. Mutta onko tämä konsensus tieteellisesti perusteltu vai heijastaako se pikemminkin tieteen politisoitumista?

Toisin kuin suomalaisessakin populaarissa keskustelussa ja jopa eduskunnan lähetekeskustelussa on kuultu, konsensusväitteen taustalla ei ole 19 000 tutkimusta. Coloradon yliopiston tutkijoiden tekemää tutkimusta on julkisuudessa tulkittu harhaanjohtavasti.

Kuten sosiologian professori Mark Regnerus on osoittanut, parhaimmillaankin on vain noin 100 mainitsemisen arvoista tutkimusta, vaikka niihin saatetaankin viitata tuhansissa samaa sukupuolta olevien koteja ja perheitä käsittelevissä erilaisissa artikkeleissa ja katsauksissa: ”Kuten jokainen tätä alaa huolella seurannut tietää, tutkimuksia ei ole läheskään niin paljon, kuin yleisesti luullaan. Vain noin 100:aa tutkimusta voidaan pitää keskustelun arvoisina ja on olemassa noin kymmenkunta sellaista aineistokokoelmaa, jotka voivat tarjota yleistettävissä olevaa informaatiota samaa sukupuolta olevien vanhempien kotien lapsista. Jos vastassani olisi 19 000 laatututkimusta, jotka olisivat kans-sani eri mieltä, olisin ilolla antautunut jo kauan sitten. Mutta tämä ei vastaa tieteellistä todellisuutta. Todellisuudessa vain kaksi aineistokokoelmaa – joihin kumpaankin sisältyy merkittäviä ongelmia – muodostaa peruslähteen suurimmalle osalle niistä merkittävistä tutkimuksista, joihin tämä ’konsensus’ nojaa.”

Yhtenä esimerkkinä konsensuksen rakentumisen ongelmallisesta luonteesta professori Regnerus viittaa 26:een vertaisarvioituun tutkimukseen, jotka kaikki perustuvat kuitenkin vain yhteen ja samaan tutkimusaineistoon (The National Longitudinal Lesbian Family Study): ”Siinä toistuvasti tarkasteltiin 78:aa lasta, jotka olivat tutkimukseen rekrytoitujen valkoihoisten, hyvin koulutettujen ja hyvin toimeentulevien lesbonaisten lapsia. On tuskin liian kaukaa haettua ajatella, että nämä ovat 78 kaikkein vaikutusvaltaisinta lasta modernin Amerikan yhteiskunnallisessa ja lainsäädännöllisessä historiassa. Lähes 25 vuotta akateemiselle yhteisölle (ja medialle) on tarjoiltu tutkimuksia, jotka perustuvat tähän ainutlaatuiseen lapsiryppääseen, jolloin suurelle yleisölle on jäänyt vaikutelma siitä, että nämä lapset ikään kuin edustavat Amerikan kaikkien lesboäitien kaikkia lapsia.” Regneruksen mukaan vallitseva konsensus lepää siis tieteellisesti hataralla perustuksella.”

Näiden tutkimusten ongelmana on lisäksi niiden suhteellinen vähäisyys verrattuna muita perherakenteita koskevaan sosiologiseen tutkimukseen vuosikymmenien ajalta että usein liian pienet ja epäedustavat otannat. Kuten muun muassa sosiologi Loren Marks toteaa: ”Muutamaa tutkimusta lukuun ottamatta ne kaikki perustuvat pieniin ei- satunnaisiin otantoihin. Sen vuoksi niistä ei voida vetää samaa sukupuolta oleviin pareihin kohdistuvia johtopäätöksiä yleisellä tasolla. Tämä rajoittuneisuus myönnetään toistuvasti erilaisissa tieteellisissä kokouksissa ja aikakauslehdissä, mutta sivuutetaan sil-loin, kun halutaan vaikuttaa oikeusistuimiin tai julkiseen mielipiteeseen vakuuttamalla, että on olemassa vakiintuneita löytöjä.”7 Marks tekee perusteellisemmin selkoa näiden tutkimusten metodologisista rajoituksista tieteellisessä artikkelissaan, joka on julkaistu sosiologian vertaisarvioidussa Social Science Research -julkaisussa.8

Pasi Turusen kirjallinen lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan tässä linkissä

Aidon tasa-arvon näkökulma

Kansalaisaloitteen toinen vireillepanija Jukka-Pekka Rahkonen totesi omassa puheenvuorossa seuraavaa:

Lapselle on tutkitusti erittäin suuri merkitystä sillä, että hän saa kasvaa nimenomaan oman isänsä ja äitinsä muodostamassa ehyessä perheessä. Isättömyyden haitalliset vaikutukset lapselle ovat sosiologisen tutkimuksen vahvimmin todistettu tosiasia. Mistään muusta yksittäisestä asiasta ei ole niin paljon tutkimusta ja todistusaineistoa. Miksi tällainen lapselle haitallinen tila yritetään määritellä lainsäädännöllä suositeltavaksi normaalitilaksi? – vääristelty tasa-arvon käsite mitätöi ja tuhoaa aina todellisia korvaamattoman arvokkaita arvoja.

Kaksi äitiä ei voi olla lapselle isä. Kaksi isää ei voi olla lapselle äiti. Sukupuolineutraali avioliitto riistää lapsen perheestä aina toisen, äidin tai isän. Todellinen aito tasa-arvo tarkoittaa yksilön samanlaista kohtelua samassa tilanteessa, että kaikkia kohdellaan samoin ehdoin. Se ei tarkoita,että olennaisesti erilaisia asioita täytyisi määritellä samoiksi. Lapsen pysyvä ihmisoikeus on saada kasvaa oman isänsä ja äitinsä muodostamassa ehyessä perheessä. Se on ihmisoikeuskysymys. Sukupuolineutraali avioliittolaki riistää lapselta tämän hänelle kuuluvan ihmisoikeuden. – –

Sukupuolineutraalia avioliittolakia on käytetty mielipidevainojen työkaluna niissä harvoissa maissa, joissa sen yhteiskuntakokeilu on viime vuosina käynnistetty. Ja sukupuolineutraalin ideologian nimissä lapsille on tehty merkittävää henkistä väkivaltaa.

Jukka-Pekka Rahkosen puheenvuro on kokonaisuudessan luettavissa tästä linkistä:

 

Lainvalmistelun näkökulma

Aloitteentekijöiden lakimies varatuomari Jyrki Anttinen toi esille seuraavaa:

”Nyt käsiteltävänä oleva kansalaisaloite sisältää vaatimuksen sukupuolineutraalin avioliittolain uudelleen käsittelemiseksi. Vaatimus on oikeutettu, sillä edeltävän kansalaisaloitteen KAA 3/2013 vp eduskuntakäsittelyssä ilmeni vakavia puutteita.

Avioliittolaki muutettiin sukupuolineutraaliksi ilman hyvään lainvalmisteluun kuuluvia riittäviä selvityksiä ja vaikutusarviointeja. Näitä selvityksiä on sittemmin tehty oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön toimesta ja ne ovat koskeneet avioliittolain muuttamisesta johtuvia välttämättömiä lainsäädäntömuutoksia. Tämä prosessi on vielä osittain kesken.

Yksi aivan keskeinen vaikutusarviointi on kuitenkin edelleen tekemättä, nimittäin lapsivaikutusten arviointi. Tämä laiminlyötiin kokonaan, vaikka avioliittolain muuttamisella sukupuolineutraaliksi muutettiin perhelainsäädännön perusteita ja laajennettiin samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta.

Kysymys on lapsen edun huomioimisesta lainsäädäntömenettelyssä. Tämä velvoite voidaan johtaa perustuslain 6 §:n 3 momentista, jonka mukaan lapsia on kohdeltava tasa- arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Käytännössä kysymys saattaa palautua siihen, niin kuin perusoikeusuudistuksen yhteydessä todettiin, että kuka käyttää perusoikeuksia koskevissa asioissa lapsen puhevaltaa.

Edellä mainitun lainkohdan perusteluissa (HE 309/1993 vp) todetaan, että perusoikeudet kuuluvat myös lapsille ja lapset tarvitsevat vajaavaltaisina ja aikuisväestöä heikompana ryhmänä erityistä suojelua ja huolenpitoa. Tämä erityinen huolenpito lapsiin on tunnustettu useissa ihmisoikeusasiakirjoissa ja erityisesti YK:n lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (SopS 59 ja 60/91).

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lapsen etu selvitetään lapsivaikutusten arvioinnilla tai, niin kuin lapsiasiavaltuutettu 4.10.2016 sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossaan toteaa, lapsen edun toteutuminen todennetaan lapsivaikutusten arvioinnilla.

YK:n lapsen oikeuksin sopimus on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Lapsen edun huomioiminen on siten Suomea lainsäätäjää sitova sitovaan ihmisoikeusvelvoite.”

 Jyrki Anttisen lausunto on kokonaisuudessan luettavissa tästä linkistä

Ihmisoikeuksien näkökulma

Omassa puheenvuorossani korostin sitä, että sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee lapsen identiteetti- ja suhdeoikeuksien loukkausta. Yhteiskuntamme haavoittuvimpien jäsenten perustavan ihmisoikeuksien loukkaus murentaa omalta osaltaan koko ihmisoikeusjärjestelmää.

Kulttuurimme perustana on vakaumus, että yksilöt ovat tasa-arvoisia ja vapaita. Lapsen vapaus ja tasa-arvo edellyttää sitä, että hänelle tarjotaan hänen identiteettinsä kehityksen perustavat edellytykset eli suhde biologiseen alkuperäänsä.

Jotta lapsi voisi löytää identiteettinsä ja ainutlaatuisen kutsumuksensa yksilönä, hänellä on kolme ihmisoikeutta, jotka koskevat hänen suhdettaan alkuperäänsä eli siihen, miten hän on saanut olemassaolonsa:

(1) oikeus tuntea biologinen alkuperänsä, isänsä ja äitinsä;

(2) oikeus olla biologisten vanhempiensa kasvatettavana ja kasvaa oman biologisen sukunsa yhteydessä;

(3) oikeus omata vanhempi molemmista sukupuolista (Somerville 2007: 179).

Näitä oikeuksia ei voida ottaa lapselta pois aiheuttamatta korvaamatonta vahinkoa. Nämä oikeudet on tunnustettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa.

Lapsen identiteettioikeudet muodostavat perustan hänen yksilölliselle vapaudelleen, hänen oikeudelleen itse määrätä elämästään ja toimia itseohjautuvasti. Koska vapaus on persoonan ominaisuus (ei-persoonallinen olento ei ole vapaa), persoonallisen identiteetin määrittely edellyttää mahdollisuutta jäljittää alkuperänsä persoonallisiin olentoihin ja heidän suhteisiinsa. Siksi oman persoonallisen identiteetin määrittelyn perustana on mahdollisuus tuntea oma biologinen alkuperänsä.

Näiden lapsen perusoikeuksien perustana on ihmisyyteen olennaisesti kuuluva tarve löytää ainutlaatuinen identiteettinsä. Koska lapset ovat inhimillisiä olentoja, jotka etsivät omaa ainutlaatuista identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta, heillä on tarve pystyä jäljittämään oma alkuperänsä ja elää suhteessa siihen. Identiteettinsä löytämiseksi heillä on oikeus kasvaa isänsä ja äitinsä yhteydessä. Lapsi, joka jää vaille vanhempiensa rakkautta ja huolenpitoa, ei ole tasa-arvoinen suhteessa niihin lapsiin, joille ne suodaan, eikä hän ole vapaa luomaan identiteettiään suhteessa alkuperäänsä.

Yksi perustavista eettisistä periaatteista on, että kaikkein haavoittuvimpien ihmisten oikeuksien turvaaminen tulisi asettaa ensisijaiseksi. Lasten voidaan perustellusti sanoa kuuluvan kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon.

”Homoseksuaalitkin ovat haavoittuva ryhmä”, kuten kanadalaisen McGill-Queen’s yliopiston professori Margaret Somerville (2007: 195) toteaa, “mutta aikuisina heidän oikeusvaateensa jäävät toiseksi suhteessa lasten tarpeisiin ja oikeuksiin. – – Näin puolustamme kaikkien kansalaisten oikeuksia, koska yhdessä vaiheessa me kaikki olemme lapsia.”

Kun määrittelemme avioliiton merkityksen, määrittelemme samalla lasten ihmisoikeuksien aseman ihmisoikeuksien järjestelmässä. Sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa juridisen suojan äidin, isän ja lapsen kolmoissidokselta ja viestii, ettei lapsi välttämättä tarvitse isää ja äitiä, kuten Maggie Gallagher toteaa:

”Samaa sukupuolta olevien parien liitto kirjaa lakiin julkisen kannanoton, jonka mukaan aikuisten halu luoda valitsemansa perhemuoto voittaa merkityksessä lapsen tarpeen kasvaa äitinsä ja isänsä kodissa. Se antaa oikeutuksen ja hyväksynnän äidittömien ja isättömien perheiden luomiselle − niitä pidetään yhtä hyvinä vaihtoehtoina kuin perheitä, joissa lapsella on isä ja äiti. Se merkitsee sitä, että laki ei enää ota kantaa siihen, tarvitsevatko lapset äitiä ja isää. Äidittömiä ja isättömiä perheitä pidettäisiin ihanteina.” (Gallagher 2003: 24.)

Sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee näin sitä, että aikuisten eli vahvemman osapuolen oikeudet asetetaan lasten eli heikomman osapuolen oikeuksien edelle. Aikuisten oletettu oikeus saada yhteiskunnallinen tunnustus omille seksuaalisille mieltymyksilleen asetetaan edelle lapsen perustavaa identiteettioikeutta tuntea oma alkuperänsä.

Kun aikuisten oikeudet tällä tavalla asetetaan lapsen identiteetti- ja suhdeoikeuksien edelle, viedään pohja koko ihmisoikeuksien järjestelmältä. Avioliitto on kaikissa korkeakulttuureissa lapsen identiteetti- ja suhdeoikeuksien turvaksi asetettu instituutio. Kun nämä lapsen ihmisoikeudet poistetaan avioliiton rakenteesta ja merkityksestä, yhteiskunnassa ei enää ole instituutiota, joka turvaisi nämä lapsen perusoikeudet.

Aitojen ihmisoikeuksien tiedostaminen ja kunnioittaminen vaikeutuu sukupuolineutraalin avioliittolain myötä, kun yhteiskunnan kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsenten oikeuksien loukkaus sisällytetään juuri sen instituution eli avioliiton rakenteeseen, jota on tähän asti kaikissa korkeakulttuureissa käytetty lapsen perusoikeuksien turvaamiseen.

Koska avioliiton muuttaminen sukupuolineutraaliksi merkitsee lasten ihmisoikeuksien loukkausta, olisi tärkeää viedä tämä kansalaisaloite myös perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.”

Lakivaliokunnalle antamani kirjallinen asiantuntijalausunto on kokonaisuudessaan luettavissa tässä linkissä:

Kansalaiskuulemisen videotallenne löytyy tästä linkistä