Aina pysyy toivo

 

Kun elämä on pahassa ristituulessa ja tuntuu kuin juoksisi koko ajan päin seinää voi hengellinen elämä olla ainoa tyyni ja varma keidas, jossa pääsee hetkeksi turvaan kaikista kuormista ja rasitteista. Tahtoisin aina pystyä elämään uskoen ja muistaen, että kaikkien muiden asioiden raskaudesta ja ongelmista voi selvitä, jos yhteys Jumalaan on auki. Sanotaan, että Jumalan merkitys vähenee ja hänen roolinsa pienenee, kun ihminen luottaa liiaksi omiin kykyihinsä ja viisauteensa ja näkee itsensä korvaamattomana. Tällainen on tilanne usein silloin, kun elämässä puhaltavat lempeät tuulet ja asiat sujuvat oman mielen mukaisesti. Mutta kun eteen tulee tarpeeksi vavahduttavia vastoinkäymisiä, usko omaan jaksamiseen ja omin neuvoin pärjäämiseen tulee koetukselle. Silloin vaihtoehtona on joko ajautua syvemmälle ahdinkoon ja toivottomuuteen tai pyytää apua, huutaa ystäviä, ammattiauttajia ja kaikkivaltiasta Jumalaa apuun. Heistä viimeksi mainittu on luvannut meille olla aina kuulolla ja lähettyvillä. Hän vakuuttaa, että voimme luottaa siihen. Aina.

Minuun teki vaikutuksen sunnuntaina kirkossa esirukous, jossa pätkä Isä meidän rukouksesta oli sanoitettu hieman uusiksi: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen toivomme ja päästä meidät toivottomuudesta”. Me kaikki tarvitsemme toivoa. On elämäntilanteita, joissa sitä tarvitaan paljon ja kipeästi. On tilanteita, joissa toivo elää mitä kauneimmin ja todellisimmin. On hetkiä, jolloin koko sydämestämme ymmärrämme, mitä sanomme, kun kuiskaamme ”aina on toivoa”. On päiviä, jolloin tunnemme olomme toivottomiksi, mutta uskomme ja tiedämme toivon silti voittavan sellaisen olotilan. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun toivottomuus valtaa mielen, eikä pimeästä erota edes pientä valon häivähdystä? Missä olet Jumala silloin?

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Toivolla on ihmeellinen voima. Mikä muukaan kuin toivo saisi kaiken menettäneitä ihmisiä pyristelemään eteenpäin ja edelleen nousemaan jaloilleen. Ainoastaan toivo voi auttaa nousemaan kuopan pohjalta ylös, sillä kaikesta helpointa olisi jäädä paikoilleen makaamaan. Toivon syntyminen ja sen vaikutus ihmiseen on Jumalan ihmeteko. Kuinka muuten kovia kolhuja, menetyksiä ja selittämätöntä epäoikeudenmukaisuutta kokeneet ihmiset saattaisivat kyetä puhumaan lempeästi ja katkeroitumatta ja osoittaa myötätuntoa ja lempeyttä. Tällaisissa ihmisissä Jumalan hyvyys tulee meille näkyväksi ja todelliseksi.

Toivottavasti meidän ei tarvitsisi kuitenkaan aina herätä vasta vaikeuksien edessä, jotta toivo ja Jumalan hyvyys säteilisi meistä. Tärkeää olisi antaa Jumalan toivolle etusija myös silloin, kun olemme vaarassa vankkumatta luottaa omaan onnistumiseemme ja erinomaisuuteemme. On eri asia luotammeko ehdottomasti itseemme kuin että luotammeko ehdottomasti Jumalaan ja annamme Hänen vaikuttaa meissä ja vahvistaa meitä. Itsepäisinä ja itsetietoisina oman onnemme seppinä olemme toivottomia tapauksia. Sillä mitä teemme, jos onnelliseen idylliimme tulee särö, emmekä osaakaan itse paikata sitä?

Ei ole mitään pahempaa kuin toivottomuus. Maailmassa tarvitaan toivoa ja tälläkin hetkellä ympärillämme on monen monta toivottomuuden valtaamaa sysipimeää asuinsijaa. Vaikka toivottomuuden uhreista Jumala tuntuu etäiseltä, on meidän tehtävämme muistaa uskoa ja rukouksessa pyytää, että Jumalan valo lävistäisi synkimmänkin syvyyden. Jumalalle mikään ei ole toivotonta, sillä hän on meidän ainoa ja tosi toivomme.

Vaikka sanoisin: ”Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon”, 
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, 
pimeys kuin kirkas valo. Ps.139:11-12