KM (väit.) Marja Anitta Pehkosen lokakuun alussa tarkastettu väitöskirja tarjoaa uutta tietoa siitä, miten vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten motivaatiota voi vahvistaa.
Marja Anitta Pehkosen aikuiskasvatustieteen alaan kuuluvassa väitöksessä on tutkittu vapaaehtoistyön tekemisen orientaatioita ja kannusteita.
Hänen näkemyksensä on, että kaikkien rekrytoijien – myös seurakuntien ja kristillisten järjestöjen – kannattaisi selvittää jokaisen vapaaehtoistyötä tekevän ryhmänsä keskeisimmät kannusteet.
– Kannusteet vaihtelevat myös yksilöittäin. Osa tarvitsee useita kannusteita, joillekin riittää yksi kannuste jatkamista ajatellen.
Kun vapaaehtoistyön vastuuhenkilö on tietoinen vapaaehtoistensa kannusteista, hän pystyy ottamaan niitä huomioon ja näin edistämään vapaaehtoisten sitoutumista ja jaksamista.
Pehkosen tutkimusaineistossa kärkeen nousivat hyvinvointikannusteet:
– Suurin osa vastaajista koki vapaaehtoistyön lisäävän heidän tai heidän läheistensä hyvinvointia. Saatu ilo ja mielihyvä mainittiin usein sekä monet asiat, jotka lisäävät elämänhallintaa.
Osalle vapaaehtoistyötä tekevistä positiivisen palautteen saaminen on ensisijainen kannuste jatkaa vapaaehtoistyön tekemistä.
– Palkisemisen tulee tapahtua verottajan sallimissa rajoissa. Kulukorvaukset ja esimerkiksi kiitoslounas saattavat olla merkityksellisiä. Yleisen arvostuksen osoittaminen julkisesti vapaaehtoistyötä tekeviä kohtaan on tämän tutkimusaineiston perusteella tärkeä kannuste erityisesti miehille.
Hyvin monet kaipaavat myös hyvää organisointia, kuten tasapuolista työnjakoa tai mahdollisuutta vaikuttaa aikatauluihin ja vapaaehtoistyön toteutustapaan. Niitäkin on, jotka toivoisivat hankalissa tilanteissa työnohjausta.
Pehkonen tähdentää, että avoinna olevista vapaaehtoistehtävistä pitäisi kertoa mahdollisimman tarkasti.
– Vapaaehtoisille on annettava tietoa tarjolla olevasta tuesta, koulutuksesta ja ohjauksesta sekä heidän vastuistaan, kuten vaitiolosta ja vakuutuksista vahingon sattuessa. Myös vapaaehtoistyön tavoitteet ja arvot tulisi tuoda esiin.
Uskonnollisuutta käsitellessään Pehkonen viittaa väitöskirjassaan Henrietta Grönlundin tutkimukseen:
”Grönlundin (2013, 61–64) tutkimuksen mukaan myös uskonnollisuutta voidaan pitää vaikuttamiskannusteiden eräänä muotona. Hänen tutkimuksessaan uskonnollisuus aatteena suhteessa vapaaehtoistyöhön luokittui kahdelle tasolle. Uskonnollisuus on integroitunut vapaaehtoistyön ytimeen tai uskonnollisuus on enemmän taka-alalla vaikuttaen yksilön arvojen ja maailmankatsomuksen välityksellä vapaaehtoistyöhön. Jälkimmäisellä tasolla uskonnollisuus lisää motivaatiota ja tukee toimintaa lisäämällä aktiivisuutta uskonnollisessa yhteisössä.”
Pehkosen tutkimusaineisto kerättiin verkkokyselyllä, johon vastasi 1915 henkilöä.
Väitöskirjan keskeisimpiä löytöjä ovat 4 orientaatiota, joilla ihmiset suuntautuvat vapaaehtoistyön tekemiseen sekä 12 kannustetta, jotka lisäävät siihen motivaatiota.


