Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu pian viidettä vuotta. Sen seurauksista ovat kärsineet eniten ukrainalaiset äidit ja lapset.
Sodan aikana Venäjän valtio on pakkosiirtänyt ja vanginnut kymmeniä tuhansia viattomia ukrainalaislapsia ja järjestelmällisesti vaikeuttaa heidän jäljittämistään ja palauttamistaan. Lisäksi miehitetyille alueille on jäänyt arviolta 1,6 miljoonaa lasta, joita Venäjä pyrkii militarisoimaan ja kasvattamaan tuleviksi sotilaiksi.
Tukeaan ukrainalaisten hätään voi osoittaa Valoa Ukrainaan -tapahtumassa Helsingissä Senaatintorilla tiistaina 24.2. sytyttämällä kynttilän ukrainalaisten tueksi. Valoa Ukrainaan -tapahtuma alkaa klo 17.
Tapahtumaan osallistuvat muun muassa Helsingin piispa Teemu Laajasalo, tiede-ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie, Ukrainan suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk, Helsingin pormestari Daniel Sazonov ja diplomaattikunnan edustajia. Valoa Ukrainaan -tilaisuudessa kuullaan myös ukrainalaista kuoroa ja Tapiolan kuoron pienryhmä esittää Finlandia-hymnin.
Kynttilämeri lähettää valoa Ukrainaan
Kynttilöitä on torilla jaossa järjestäjien toimesta 2000 kappaletta klo 16.30 alkaen. Myös oman kynttilän voi halutessaan käydä laskemassa Helsingin tuomiokirkon portaille jo klo 15 alkaen. Tapahtuman päätteeksi Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry kerää kynttilät ja toimittaa ne Ukrainaan rintamalle, jossa niiden steariinia hyödynnetään energia- ja valolähteinä.
Tapahtumaan voi osallistua myös etänä sytyttämällä kynttilän sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kynttiläkuvan tai -emojin. Tapahtuman sosiaalisen median tunnukset ovat #WeMustNOTForget ja #WeStandWithUkraine.
Valoa Ukrainaan -tapahtuman jälkeen Helsingin tuomiokirkossa järjestetään monikielinen ekumeeninen rukoushetki klo 18 alkaen.
Valoa Ukrainaan -tapahtuman järjestävät Kirkko Helsingissä, Mothersforpeace ry ja Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry yhteistyössä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, valtioneuvoston kanslian sekä Ukrainan suurlähetystön kanssa.


