Ajankohtainen seurakuntalainen

 

Uusi seurakuntalainen viestii kristinuskosta ajankohtaisena aiheena.

Seurakuntalainen.fi on uudistunut monella tapaa. Palvelun suunnittelussa mukana ollut A-P Koponen kertoo sivuston uutuuksista.

Suosio johti uudistukseen

Seurakuntalaisen kävijämäärät ovat vuoden aikana kasvaneet runsaasti: verrattuna edellisen vuoden alkuvaiheisiin lukijoita on ollut 23 prosenttia enemmän ja lukukertoja 18 % enemmän. Suosion runsas kasvu onkin toiminut innoittajana uuden WordPress-järjestelmälle perustuvan palvelun käyttöönotolle.

– Ulkoasu uudistettiin aivan kokonaan, Ari-Pekka Koponen kertoo: tämä uusi palvelu on paljon modernimpi ja visuaalisempi. Kuvat ovat paremmin esillä, ja ne kertovat usein jo paljon artikkelista.
Tulevaisuudessa kuvien lisäksi saatetaan nähdä myös videoita tai muita median muotoja; vanhasta palvelusta poiketen uusi seurakuntalainen.fi ei ole enää verkkolehti vaan verkkomedia.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Jo aikaisemmin tänä vuonna käyttöön otettiin uusi kommentointijärjestelmä Disqus, jonka avulla keskustelun moderoiminen on helpompaa. Alkuvaiheiden kokemusten mukaan järjestelmä toimii hyvin.
Uusi palvelu tiivistää Koposen mukaan nykyaikana tärkeän viestin: kristinusko on ajankohtainen aihe.

Kännykällä, tabletilla tai koneella

Uudessa palvelussa on Koposen mukaan panostettu responsiivisuuteen, eli siihen, kuinka sivusto toimii mobiililaitteilla niin sanottujen desktop-laitteiden eli pöytäkoneiden lisäksi. Suuri osa nimittäin lukee Seurakuntalaista joko mobiili-  tai tablettilaitteelta.

– Nykyään sivusto mukautuu käyttölaitteen mukaan, ja toimii yhtä hyvin kännykällä, tabletilla tai tietokoneella, Koponen selostaa.

Uutuuksia ja hyviä uutisia

Uudistuneen logon ja ulkoasun lisäksi muutettiin myös sivuston rakennetta. Uudessa palvelussa keskitytään siihen, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita ja mitä he haluavat lukea.

– Huomasimme, että juuri kukaan ei lukenut uutisia vain Kotimaa- tai Kulttuuri-kategorioista, joten jätimme ne pois etusivulta. Sen sijaan navigointipalkista löytyvät Uutiset, Kohokohdat, Puhutuimmat ja Hyvät uutiset, Koponen kertoo.

Kohokohdat ja Puhutuimmat nostavat esiin aiheita, jotka ovat lukijoiden mielestä kiinnostavimpia. Hyvät uutiset puolestaan tuovat esiin seurakuntalaisen ja koko kristinuskon hyvää sanomaa: otsikon alle on kerätty muun muassa Päivän sana sekä positiivisia uutisia yleensä ikävien uutisten virrasta.

– Hyvät uutiset toimivat piristyksenä ja rohkaisuna päivään. Jos tuntuu, että haluaa kuulla jotain hyvää, niin uutisia voi etsiä tuon otsikon alta.

Uudistukset eivät rajoitu vain itse sivustoon vaan yltävät myös Seurakuntalaisen facebook-sivulle asti. Facebookista voi tilata seurakuntalaisen uutiskirjeen, jolloin saa viikon uutiset kätevästi omaan sähköpostiinsa.

Lähetä palautetta uudesta palvelusta!