Minä olen ollut itsekäs

Itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun sisältyy usein tavoite oman kärsimyksen vähentämisestä. Tässä on kuitenkin ristiriita: itsekkyydellä on taipumus lisätä myös omaa kärsimystä, vaikka sen tavoite onkin vähentää sitä.

”Sillä tätä kaikkea (maallisia tarpeita ja unelmia) pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”
– Jeesus (Matt. 6:32-33)

On lyhytnäköistä kieltää omia tarpeitaan, ikäänkuin niitä ei olisi tai ei pitäisi olla. Ei elämänjano itsessään ole ongelma, senhän on Jumala meihin luonut. Se, että tuo jano tuottaa niin paljon kärsimystä, johtuu syntiinlankeemuksesta, siitä että elämme nykyään luonnottomassa ympäristössä ja tilassa, johon meitä ei ole alunperin tarkoitettu.

Mutta juuri sen vuoksi, että olemme syntiinlankeemuksen alaisia emmekä etsi ykkösenä Jumalan valtakuntaa, syntyy elämänjanosta turhaa kärsimystä.

Tiedän, mistä puhun. Myönnän, että elämäni varrella lukemattomat valintani ovat tähdänneet ensi sijassa omien – toki sinänsä täysin oikeiden ja hyvien – tarpeideni tyydyttämiseen. Tähtäyspiste on ollut minä, minä ja minä. Minä haluan sitä ja tätä, taistelen itseni puolesta. Suutun, jos en saa mitä haluan. Kadehdin muita, jos heillä on jotain, mitä haluan.

Valinnat, joita tein ”minä” edellä, ovat kuitenkin vieneet unelmat entistä kauemmaksi. Sekä valinnat että päänsisäinen pakkomielle saada omat tarpeet tyydytetyksi ovat tuoneet valtavan määrän kärsimystä ja tyytymättömyyttä elämään.

Kiteyttäen: Itsekeskeisyys ja omien unelmien jahtaaminen ovat tulleet elämän varrella yhtä suuriksi kärsimyksen lähteiksi kuin unelmien toteutumattomuus itsessään.

Mitä järkeä tässä on? Miksi ihmiset toimivat näin? Miksi minä olen toiminut näin?

Itsekeskeisyydessä ei ole voittajia.

Jos itsekeskeisyydellä ei saa tarpeitaan täytettyä, se lisää sekä omaa että muiden kärsimystä. Ja jos omat tarpeensa saisikin täytettyä, se tapahtuisi lisäämällä muiden kärsimystä tai torjumalla kylmästi heidän avunpyyntönsä.

Se, mitä vastaan taistelemme, hallitsee meitä.

Se, minkä puolesta taistelemme, hallitsee meitä.

Jos taistelet omaa kärsimystäsi vastaan, kärsimyksesi hallitsee sinua.

Jos taistelet vain omien unelmiesi puolesta, omat unelmasi hallitsevat sinua, mikä johtaa kärsimykseen.

Mutta jos avaat maailmasi käsittämään sekä oman että lähimmäistesi elämän, avautuu maailma silmänräpäyksessä avaraksi ja toivoa täynnä olevaksi.

Jokainen toteutunut unelma toisen elämässä on kuin oman elämäsi toteutunut unelma.

Jokainen kerta, kun elämä voittaa, rakkaus voittaa ja Jumalan tahdon mukaiset unelmat voittavat lähimmäisesi elämässä, muuttuu maailmasi pikkuisen kauniimmaksi.

Me päätämme, haluammeko maailmamme olevan pieni vai suuri. Me päätämme, rajaammeko Jumalan valtakunnan vain omaan elämäämme.

Jumalan valtakunta koostuu Jumalan kuvista.

Ihmisistä.

”Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.” (Sananl. 3:27)