Keskellä ahdistuksia, keskellä elämää

 

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää” (Ps. 138: 7).

Joskus saatamme katsella voimattomina elämämme haasteita, jotka uhittelevat edestä, takaa ja molemmilta sivuilta. Vaikka olimme soutaneet kaikin voimin päästäksemme karikoiden ohitse, huomaamme silti upottavia mustia möhkäleitä veneemme laidoilla.

Jumalan miesten ja naisten elämä ei ole koskaan ollut keveää sipsutusta ruusunlehtien päällä. Ei, sinne, minne Jumala murtautuu elämän voimaksi, siellä on aina myös tuntuvat vastapainot.

Daavid rohkaisee meitä kertomalla palasia omasta elämästään. Hän hyvästeli ahdinkoja päästäkseen seuraaviin. Hän ei koskaan saavuttanut tilaa, jossa aurinko olisi pysähtynyt taivaalle antamaan suloisia säteitään; Yöt kuuluivat elämään myös ja niiden kautta Daavid sai enemmän kuin aurinko, ihmiset tai kukaan muu taho olisi voinut antaa.

Vaikka Jumala ei aina poista olosuhteita tai muuta meitä itseämme toisenlaisiksi, ei se tarkoita, että Hän olisi toimeton. Jumala valuttaa meihin elämää. Joskus se tapahtuu pienellä lääkeruiskulla, joskus Hän kaataa ämpärillä – sen mukaan kuin me tarvitsemme.

Jos ahdinkojen tulee siis jäädä tänään kurittamaan sieluamme, Jumala on kaiken yläpuolella mutta myös kokemustemme ja itkujemme keskellä.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.