Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Jumala on kuulolla

 

”Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee anomiseni äänen ja on kallistanut korvansa puoleeni. Siksi minä huudan häntä avuksi kaikkina päivinäni” (Ps. 116:1,2).

Rukouksen suurin este on tunne, ettei rukouksia kuulla tai niihin ei vastata. Jos Jumalani on välinpitämätön, häneltä on turha pyytää apua.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kuvittele, että Jumala on noussut valtaistuimeltaan ja hän on kääntänyt toisen korvansa puoleesi kuullakseen tarkasti ja päättäväisesti kaikki pyyntösi. Psalmin mukaan Hän on läsnäoleva ja kiinnostunut meidän rukouksistamme.

Psalmin kirjoittaja kertoi rukoilevansa joka päivä. Rukous oli hänelle yhtämittaista avunhuutoa. Rukouksen voima tuli juuri siitä tietoisuudesta, että pienenkin pihaus kuullaan. Ja vastaus tulee ajallaan.

Jumala vakuuttaa rukoustemme nousevan suoraan Hänen korviinsa. Kun Hän on sen Sanassaan ilmoittanut, meidän ei tarvitse puntaroida asiaa kokemustemme mukaan; Saakoon Raamatun ilmoitus olla kokemustamme vahvempi.

Sinun Jumalasi on kuulolla. Hän kaipaa kuulla sinusta. Hän on kallistanut korvansa lähelle huuliasi. Siksi saat huutaa Häntä avuksi kaikkina päivinäsi ja kaikissa tilanteissasi.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.