Jumala ei hylkää sinua!

 

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark. 15: 34)

Olemme saattaneet tehdä monesti vääriä valintoja ja ajautua harhateille. Olemme joskus jopa tietoisesti toimineet vastoin Jumalan tahtoa ja maksaneet siitä kovaa hintaa. Ja olemme satuttaneet ihmisiä ympärillämme. Ymmärtäessämme omaa sisäistä pahuuttamme saatamme pelätä Jumalan hylkäävän meidät.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Jeesuksen suurin taakka ristillä taisi olla yhteyden katkeaminen Isään. Hän koki täydellisen ja harmonisen yhteyden rikkoutuvan ja Isän kääntävän Hänestä, Pojasta, katseensa sivuun. Miksi? Koska Jeesus otti kantaakseen sinun ja minun, meidän kaikkien synnit. Jumala ei voi hyväksyä syntiä eikä syntistä yhteyteensä, joten Isä hylkäsi Poikansa. Jeesus koki todellisen Jumalan hylkäämisen ja meni tolaltaan.

Jeesus suostui kokemaan Isänsä hylkäämisen, vihan ja tuomion meidän takia. Koska Hän on kokenut sen kaiken, me olemme vapaat. Uskoessamme Herraan Jeesukseen syntiemme sovittajana siirrymme Isän rakkaiksi lapsiksi.

Omatuntomme kyllä saattaa syyttää meitä elämästämme ja myös vihollisemme syyttää meitä lakkaamatta. Ehkä joku lukija kokee tälläkin hetkellä olevansa Jumalan selän takana, Hänen apunsa ulottumattomissa?

Kulkipa elämäsi millaisia latuja tahansa ja oli se sitten kuinka rosoista ja vaikeaa, sinua ei jätetä. Kolmiyhteinen Jumala on sitoutunut elämääsi. Kun koet omassatunnossasi Jumalan hylkäämäksi joutumista, ajattele Jeesusta ristillä. Siellä Hän koki tuomion puolestasi ja sen tähden sinä saat elää Jumalan kasvojen edessä ja suojassa.

Sinua etsitään ja sinut löydetään, sinua talutetaan ja kannetaan ja sinusta pidetään huolta – aina perille taivaaseen saakka.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.