Jos tietäisit minun syntini

 

”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, tulevat ne lumivalkeaksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)

Vaikka seurakunnissa opetetaan toistuvasti armoa ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden, tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka kokevat jääneensä omien syntiensä vangeiksi. He kyllä uskovat Jeesuksen sovittaneen yleisesti ihmisten synnit mutta samalla ajattelevat, että ”jos vain tietäisit minun syntini, niin ymmärtäisit, ettei Jumala voi hyväksyä minua yhteyteensä”.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Saatana on mestari kiduttamaan meitä kristittyjä menneillä ja nykyisillä synneillämme. Hän on taitava muistuttamaan henkilökohtaisessa historiassamme tapahtuneista epäonnistumisista; Hän nostaa niitä mieleemme jatkuvasti ja jopa Raamattua käyttäen osoittaa, ettemme voi saada syntejämme anteeksi.

Hän on myös erittäin sinnikäs syyttäessään meitä kaikista nykyisistä lankeamisistamme. Hän osoittaa sormensa elämämme laadun suhteen ja lähes vääjäämättömästi todistaa, ettemme voi tällaisinamme olla Jumalan hyväksynnän ja rakkauden kohteita.

Miten helposti me uskommekaan Saatanan valheet! Käperrymme itsesääliin ja haluamme piiloutua sekä Jumalalta että toisilta kristityiltä.

Jesaja kirjoittaa verenpunaisista synneistä. Ne kuvaavat kaikkea sitä synnin kirjoa, jota ihmisen elämässä voi olla. Ne kuvaa sekä menneitä että niitä syntejä, joiden kanssa edelleen tappelemme. Ne kuvaavat pieniä ja suuria syntejä, tahallisia ja tahattomia. Mitä niille tapahtuu? Ne muuttuvat täysin valkeiksi. Miksi? Koska Jeesuksen veri pesee puhtaaksi jokaisesta synnistä, joka uskalletaan puolustelematta kertoa Jumalalle.

Kerron sinulle vielä salaisuuden. Luultavasti sinun epäonnistumisesi eivät ole sen suurempia kuin muidenkaan. Ja Jumalan silmissä kaikki ovat yhtä syntisiä. Olipa syyllisyytesi kuinka suurta tahansa, Jeesus tahtoo ottaa sen omakseen. Vastineeksi Hän tahtoo lahjoittaa sinulle hyvän ja puhtaan omantunnon.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.