Hiljene sieluni

 

”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon” ( Ps. 62:6) olivat Daavidin lempeän periksi antamattomat sanat omalle revitylle sisimmälleen Ne muodostivat kuin turvallisen raja-aidan ja tarjosivat vaihtoehtoisen, viheriöivän laitumen. Samalla nuo sanat olivat kuin suitset, joilla Daavid ohjasti vellovaa ja uppeluksiin painunutta sydäntään, ja ikiaikainen polku, jolla miljoonat Jumalan lapset ovat kautta aikojen talsineet ja välillä kontanneetkin Hänen lupaustensa kaidepuusta kiinni pitäen.

Vaikka päivät siis täyttyisivät painiotteluista Siperian karhun kanssa ja tunne elämä huutaisi punaiset varoitusvalot vilkkuen, vaikka kaikki menisi mönkään ja toivoa ylläpitäneet oljenkorretkin taipuisivat tärisevissä käsissä, vaikka vaikeudet lisääntyisivät kuin kanit romanttisena kesänä etkä tietäisi, mitä alkaisit korjata, kun yhden sauman pitäessä kolme muuta ratkeaa juuri silloin, on aika tehdä ulospuhallus, pysäyttää pakonomainen liike ja sanoa itselleen ei hätää, Jumala näkee minut!

Perheniemi neliöb, vko23, MJa

Kovissa kriiseissä toivo paremmasta huomisesta on uhanlainen laji. Jos olo on kuin naudan fileepihvillä puunuijan alla ja sielun venytetyimpiin kohtiin osuu täsmäiskuja yksi toisensa perään, toivo valuu fileenesteen mukana aluslevylle ja jättää jälkeensä vain onton, epätoivoisen pohjavireen.

Silloin on ihmeellistä ajatella, että Jumala kykenee antamaan – ei pelkästään jokapäiväistä leipäämme Isä meidän -rukouksen sanatarkan tulkinnan mukaisesti, vaan myös kadottamamme toivon! Se sytyttää valot sieluumme ja silmiimme, vuokraa puskutraktorin ja työntää tiukasti pakatut ”Huoli ja murhe” -säkit naapurin takametsään.

Minä uskon, että Jumala on johdatuksessaan tarkka, mutta ei vanhuudenhöperö. Hän saattaa kuljettaa meitä sellaisiin kuumuuksiin ja pyörremyrskyihin, että luottamus hänen rakkauteensa joutuu todelliseen testiin. Kunpa kaiken keskellä oppisin, että hän etsii aina minun sydäntäni. Hän tahtoo rakkaudelleen kohteen, joka on pysähtynyt kuulemaan uusia, toivorikkaita ja ilontäyteisiä sanoja sekä ottamaan vastaan entistä syvemmän ja intiimimmän yhteyden.

Kunpa oppisin, että hän on Jumala ja voi tehdä mitä tahansa silloinkin, kun minä jo luovutan – ehkä etenkin silloin! Jospa kaikkien näiden vuosien jälkeen alkaisin luottaa siihen, että hän pitää minusta ja rakkaistani huolen?

Siis hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Älä katso vain sekasortoa ja kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä tai minkä pitäisi mennä toisin, vaan hengitä ja ole hetki aivan hiljaa. Opettele löytämään sietämättömän paineen keskellä oma akkulaturisi, pysähtyminen Jumalan yhteydessä. Hengitä ja anna hänen elämänsä virrata sinuun kaupan kassalla, auton alla, katolla, pyykkikorin luona, lasten tarvitsevissa katseissa. Aamen.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.