Viidennetkymmenennet Kansanlähetyspäivät alkavat tänään Ryttylässä

 

Kansanlähetyspäiviä on valmisteltu viikon mittaan Ryttylän lähetyskeskuksella. Eini Ruokolahdelta Anita Luvialta ja Henna Ilmajoelta olivat pystyttämässä lähetysbasaaria. Kuva: Anne Lepikko.

Kansanlähetyksen vuotuinen kesäjuhla, Kansanlähetyspäivät alkavat tänään Ryttylässä. Tapahtuma on viideskymmenes ja sen teemana on Uskon puolesta.

Kansanlähetyspäiviä edeltäneessä Dynaaminen yhteisö -seminaarissa keskityttiin evankelioimisnäyn sytyttämiseen. Alustuksissa ja keskusteluissa paneuduttiin siihen, miten ihmisiä tavoitetaan ja miten heille kerrotaan Jeesuksesta tämän päivän Suomessa. Uusi Tie -lehden päätoimittaja, pastori Leif Nummela mainitsi puheessaan viisi syytä, miksi evankeliumia julistetaan.

– Me julistamme evankeliumia, sillä olemme vakuuttuneita sen totuudesta. Jos uskomme, että Jeesus on ainoa pelastaja, haluamme auttaa ihmisiä tuntemaan hänet, Nummela sanoi.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Hän totesi, että lähimmäisenrakkaus edellyttää toimimista, koska vain usko Jeesukseen voi pelastaa.

– Meidän ei tarvitse julistaa itseämme, omaa hyvyyttämme tai omaa seurakuntamme tai järjestömme hyvyyttä. Me julistamme kolmiyhteisen Jumalan tekoja, jotka ovat täydellisiä. Meidän pyhä kolminaisuutemme ei ole pappi, kanttori ja joku muu. Emme julista itseämme tai vajavaista yhteisöämme vaan Jumalan antamaa evankeliumia, joka on täydellinen.

Kristityt kertovat hyvää uutista syntien sovituksesta sen vuoksi, että Jeesus itse on kehottanut siihen lähetyskäskyssä.

– Kun julistamme evankeliumia, annamme ihmisille mahdollisuuden elämän muutokseen. Usko Jeesukseen ei vain pelasta meitä helvetistä taivaaseen, vaan antaa myös tälle elämälle tarkoituksen.

Leif Nummela puhuu Kansanlähetyspäivillä myös perjantaina 1.7. kello 19 missio-illassa. Nummela on mukana lauantaina 2.7. kello 18.15 Kansanlähetyspäivien paneelissa, jossa muut keskustelijat ovat Markus Korri, Juhani Junnila, Ari Salminen ja Päivi Räsänen.

Täältä löydät Kansanlähetyspäivien 1.–3.7.2016 ohjelman.

 
artikkelibanneri Uusi Tie