![]() |
– Rock-uskottavuuteni olisi varmasti kovempaa luokkaa, jos en puhuisi uskostani, mutta en voi olla Pietari ja kieltää Jeesusta, joka on minulle niin totta, sanoo poptähti Jippu.
Jippu toivoo joskus voivansa toimia evankelistana. Jo nyt hänen konserteistaan on joskus muodostunut melkein evankelioimistilaisuuksia.
- Enhän minä voi pitää suutani kiinni Jeesuksesta, jos tunnen tarvetta puhua. Olen huomannut, että joihinkin kirkkoihin minua ei hyväksytä sen takia. Kerran jopa sopimukseen kirjattiin, etten saa esiintymiseni aikana puhua mitään Jumalasta.
Jippu kaipaa Suomeen kunnon herätystä ja papeilta voimakkaampia saarnoja. Parhaat saarnansa hän kertoo kuulleensa Sley:n ja helluntailaisten jumalanpalveluksissa.
- Yleensä parhaat saarnat pidetään ilman liperiä. Minusta kaikkien kirkon hengellisten johtajien pitäisi olla uskossa ja puhua sen mukaisesti. Nythän on pappeja, jotka uskaltavat tuskin sanoa sanaa Jeesus. He ottavat saarnaansa jonkun evankeliumin kohdan ja pyörittelevät sitä sanomatta yhtään mitään.
- Papin pitää puhua palavasti ja väkevästi. Hänen pitää julistaa reilusti, että Jeesus pelastaa sinut. Hänen pitää jylistä saarnastuolista rohkeasti synnistä, tuomiosta ja kadotuksesta. Ja armosta, rakkaudesta ja pelastuksesta. Sellaisia saarnoja minä haluan kuunnella.
Lue lisää Sanasta
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
HYVÄ JIPPU! Puhut täyttä asiaa! Jatka samalla mallilla!
Lotta | 22.12.2010 16:35Hyvää ja rauhallista Joulua ja Uutta-Vuotta Sinulle! <3
Ilmoita asiaton kommentti
Oho, siinäpä oli raamatullista julistusta kerrassaan! Tällaista kun joskus kuulisi kirkon päättäjiltä niin menisi kyllä aamukahvit väärään kurkkuun. Pitääpä pitää tämä artisti mielessä.
Mikael Elmolhoda | 22.12.2010 17:51Ilmoita asiaton kommentti
Aamen!
annmari | 22.12.2010 18:21Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos, Jipulle herättelystä ja sivustolle hyvistä uutisista sekä jutuista!
Matti Innanen | 22.12.2010 18:58Turvallista joulua kaikille Itä-Suomesta!
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä Jippu...on hienoa nähdä et oot tota mieltä...jatka samaan malliin! :)
Juice | 23.12.2010 00:47Ilmoita asiaton kommentti
Rukous ja Jumalan Sana tekee meidät vahvoiksi Jeesuksen todistajiksi!
Markku | 23.12.2010 00:50Ilmoita asiaton kommentti
Ei että joku jeesus, come on. Koko jätkää ollu ees olemassa. :D Darwin on senkin jo todistanu ettei jumala oo luonu mitään..
Turku Reikä | 23.12.2010 01:44Ilmoita asiaton kommentti
hyvä Jippu rock on!! Ja siitä muuten, että oliko Jeesus olemassa, on paljon enemmän todisteita ja lähdeaineistoa kuin vaikka Platonin historiallisuudesta. Eli kyse on siitä uskooko sen kuka hän sanoo olevansa, eikä siitä, uskooko häntä koskaan olleenkaan. Se ei ole kenellekään historioitsijalle epäselvää että oliko häntä koskaan vai ei:) ja toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt todistamaan että Jumalaa olisi olemassa,(ei varmasti ikinä pysty!) eikä Darwin myöskään todellakaan todistanut että ei olisi! Darwinin lajikehitysoppi tekee ainakin minut entistä vakuuttuneemmaksi, että luonnossa vaikuttaa meidän ymmärrystämme suurempi voima! Ei ihme että monet biologit tulevat uskoon päästessään tarkemmin perille elämän ihmeellisyydestä. Rohkea Jippu! Nauti siitä että saat tehdä mitä sydämestäsi haluat!
katja | 23.12.2010 02:16Ilmoita asiaton kommentti
Amen. Kiitos Jippu! Kiitos Herrallemme!!! ... kun Hän on antanut sinulle voimaa, viisautta ja rohkeutta julistaa Sanomaa, niin kuin se on! Jeesuksen voima ja suoja kanssasi ja kaikkien rakkaittesi kanssa!
Aila Ruotsalainen | 23.12.2010 09:00Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos Jippu!
Usvala | 23.12.2010 10:50Jumalan hymyilee sinulle, "hyvin tehty tyttö"
Ilmoita asiaton kommentti
Oo ittes kyllä sä tiedät.
Tero Salomaa | 23.12.2010 12:17Ilmoita asiaton kommentti
HIENO piirre ihmisessä / Jippu!
Andy1 | 23.12.2010 13:42Uskon asiat on vaikeita eikä taivaspaikkoja jaeta maanpäällä! Mielestäni on tärkeintä, että elää niin hyvin kuin osaa, jos se ei riitä, niin ajattelen, että ehkä minua kutsutaan!
Ilmoita asiaton kommentti
On olemassa toisenlaisiakin iskelmälaulajia, jotka Jeesus on todella saanut uudestisynnyttää elävään uskoon ja ovat sen jälkeen saaneet jättää nuo estraadit Kristuksen nimen tähden, eivätkä ole jääneet elämään kahdella tiellä hoiperrellen tien kahta puolta. He ovat antaneet äänensä ja lahjansa Kristuksen käyttöön ja heidän todistuksensa on ollut monelle pelastukseksi.
Risto | 23.12.2010 19:15Ilmoita asiaton kommentti
Hienoa Jippu saat varmaan monia ehdotuksia tulevaisuutta silmälläpitäen mutta yksi on tärkein etsi Jumalan tahtoa omaan elämääsi kysele miten sun tulis edetä elämässä Hän vastaa sinulle pyyntöihisi ja näin löydät tasapainoisen elämän, eikä susta tule toisten ihmisten mielipiteiden orja
keijo pääkkönen | 24.12.2010 09:43Ole vaan luja ja rohkea ja pidä kiinni siitä mitä Raamattu sinulle puhuu siunausta
Ilmoita asiaton kommentti
Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että toinen uskoo, mutta jos sitä koko ajan joutuu kuulemaan varsinkin vaikka jossain ihan perus poprock -konsertissa niin se voi olla aika iso turnoff.
musiikkisi ystävä | 25.12.2010 20:37Jipulla oli kausi, jolloin baarikeikoilla joka puheessa tuli juttua Jeesuksesta ja en henkilökohtaisesti pitänyt siitä ja se sai aikaiseksi sen, että lopahti innostus kyseiseen artistiin hetkeksi.
Eikä se haittaakaan, että uskonnollisista asioista puhutaan välillä, mutta kun Jipun musiikki itsessään ei ole gospel-musiikkia ja keikkapaikat ravintoloissa tai konserttisaleissa niin ehkä näillä keikkapaikoilla onkin hyvä pitää hieman vähempänä, jotta "taviskuulijat" pysyvät mukana. Kirkkokonsertit ovat asia erikseen.
Jippu on jumalainen, suotakoon nyt saada käyttää tuota sanaa. Upea artisti, rakastan hänen tuotantoaan.
Tässä kuitenkin mielipide ns. ei uskovaiselta. Mutta Jippu on Jippu, täydellinen juuri sellaisena kun on.
-TS
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt kyllä täytyy sanoa, että HIENOA Jippu, mielipiteeni Sinusta muuttui nyt kertaheitolla, vaikutat viisaalta ja älykkäältä nuorelta naiselta. Olet kunniaksi Suomen naisartisteille!
Entinen ateisti | 25.12.2010 22:32Ilmoita asiaton kommentti
Jippu tietää mitä puhuu.
akke_ | 27.12.2010 09:07Kirkkoon kun nykyään menet, et sieltä tulon jälkeen tiedä yhtään sen enempää pelastuksen sanomasta kun mennessäkään.
Hyvin on harvassa papit jotka saarnaavat niin että kansa saa pelastuksen sanomaa.
Sanovat synnin synniksi ym. Nykyään taitaa olla kunnia-asia olla homo, kirkon johdon mielestä, vaikka heidän työnantajansa sanookin ihan muuta.
Siksi ei enää viitsi pahemmin kirkossa käydäkään, sieltä et enää saa mitään sielunravintoa.
Mutta näinhän on ennustettukin käyvän viimeisinä aikoina, en siis ihmettele ollenkaan.
Sitä sen sijaan ihmettelen että nämä kansaa harhaan vievät papit eivät tunnista itseään harhaanjohtajiksi.
Ei mahda olla helppoa sitten tuomiopäivänä..!?
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä että joku uskova julkisuuden henkilö uskaltaa sanoa asiat ääneen niin kun ne on! Hyvä Jippu!
Maria | 03.01.2011 08:30Ilmoita asiaton kommentti
Sekulaarimedialle Jippu juttelee näin: http://www.rumba.fi/valihuikka-hyvat-ystavat-valihuikka-persetta-vittua-perrkele-perrkele-12691/
Tommy Rusanen | 04.01.2011 10:56Ilmoita asiaton kommentti
Jippu on jossain haastattelussa todennut, etteivät kaikki pidä häntä kristittynä lainkaan, koska hän kiroilee niin paljon.
Jansson | 04.01.2011 15:48Siitä voi tietysti jokainen vetää omat johtopäätöksensä, kuinka siisti suun pitää olla, jotta voi itseään uskovaksi kutsua. Toiselta pääsevät ärräpäät ääneen, toisella ne jäävät ajatuksiksi korvien väliin.
Gospelmies Nuorvalta tuli muuten juuri uusi levy, jossa sorvarimies miettii ahdistuneena tupakkatauollaan, millainen on mallikristityn mitta.
Ilmoita asiaton kommentti
Vaikka olisi mikä hippu, ei se anna erivapauksia. Sana sanoo selvästi, että portti on ahdas ja tie kaita, ettei voi palvella kahta Herraa, ettei uskovalla voi olla mitään yhteistä uskottoman kanssa, että Kristus ja Beliar eivät sovi yhteen, eikä tule istua siellä, missä pilkkaajat istuvat.
Torvi | 05.01.2011 12:26Jos poppari ei vaihda estradeja ja lauluja, ei voi olla uskottava evankelista. Evankelioida voi vain ja ainoastaan hengellisillä lauluilla. Ihmettelen, miten uskovilla ovat rajat hukassa. Me emme ole tästä maailmasta. Olemme maailman keskellä valona ja suolana, kutsumassa muita pois maailmasta. Ei onnistu maailman popeilla!
Nuorva ja/tai M-L olivat 1990-luvulla Tampereella, muistaakseni Kansanlähetyksen opiskelijaillassa, ja lauloivat, kuinka "Pietari v-tuili taivaan portilla". Tilaisuuden vetäjä pani topin, ja oikein teki!
Mihin kirosanoilla tai tupakkajutuilla pyritään? Suosioon kai. Mutta eikö Pyhä Henki murehdu??
Jos se valkeus, joka on meissä, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys?
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä Jippu, asennetta on!
kukkanen | 09.02.2011 15:24Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvä ja "tehokas" saarna voi olla myös lempeä, sellainen, jossa ei lietsota turhaa uskonnollista synkkämielisyyttä, vaan kerrotaan raikkaasti rakastavasta Jumalasta ja armosta.
Kaikkiin eivät nimittäin tietynlaiset pelottelevat tai liian voimakkaat herätyssaarnat uppoa.
Tuskin on tarkoitus, että kenenkään elämä muuttuu ahdistavaksi, tai että tulee elämään jonkinlainen uskonnollinen paha taakka.
Siinä tulee olla tarkkana, että ihmisille kerrotaan kristillinen sanoma siten, että tulee sellainen käsitys, että kristinusko on vapauttava asia. Sillä näin sen on tarkoitus olla.