Piispaehdokas: Oppi neitseestäsyntymisestä on Raamattua myöhäisempi

09.12.2011 08:00 | Uusi Tie | Matti Johannes Korhonen
Sakari Häkkinen on yksi Kuopion piispanvaaliehdokkaista. KUVA: Sakari Häkkisen arkisto
Sakari Häkkinen on yksi Kuopion piispanvaaliehdokkaista. KUVA: Sakari Häkkisen arkisto

Kuopion piispanvaalin ehdokas, hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen ei usko Jeesuksen syntyneen neitseestä. Yle uutisoi asiasta 5.12. Kommentoidessaan näkemyksiään Seurakuntalainen.fi:lle Häkkinen arveli, ettei hän ole piispaehdokkaista ainoa, joka näin ajattelee, mutta ainoa, joka sanoo sen julkisesti.

Sakari Häkkisen mielestä oppi neitseestäsyntymisestä on Raamattua myöhäisempi, vaikka "sillä on juuret Luukkaan evankeliumissa."

- Luukas oli siinä määrin valveutunut kreikkalainen, että hän halusi esittää Jeesuksen syntyneen samalla tavoin kuin muutkin aikansa suurmiehet, joita jumaliksikin sanottiin, muun muassa keisari Augustus, Häkkinen sanoo.

Matteuksen evankeliumissa neitseestäsyntymistä ei hänen mukaansa ole, vaikka näin asia on perinteisesti tulkittu. Myöskään Paavali ei Häkkisen mukaan tiennyt asiasta mitään.

Sen sijaan Häkkinen tunnustaa uskovansa, että Jeesus on sataprosenttisesti Jumala ja sataprosenttisesti ihminen. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa, mutta millä tavalla, se on hänen mukaansa sivuseikka, eikä siitä pidä tehdä uskontotuutta.

Mutta eikö kirkko nimenomaan vahvistanut neitseestäsyntymisen varhaisina vuosisatoina uskontotuudeksi? Lausummehan uskontunnustuksessa: "syntyi neitsyt Mariasta".

- Uskontunnustus on vanhaa kieltä, jossa näkyy oman aikansa ihmisen maailmankuva. Mutta, jos näillä sanoilla on tähän asti voitu ylistää Jumalaa ja kiittää hänen teoistaan, kyllä se minulle kelpaa. Katson edustavani samaa uskontraditiota, vaikka maailma ja käsitys siitä ovat muuttuneet kovasti.

- Uskontunnustus ei ole muutenkaan mikään kristillisen opin tiivistelmä tai kokoelma oppilauselmia, jotka pitää uskoa. Kohdassa "syntyi neitsyt Mariasta" minun ajatuksessani pääpaino on sanassa "syntyi" eikä sanassa
"neitsyt".

Piispanvaaliblogissaan 6.12. Häkkinen rinnastaa uskon neitseestäsyntymiseen uskomukseen, jonka mukaan maailma on kuusituhatta vuotta vanha. Teologeista, jotka pitäytyvät neitseestäsyntymiseen, hän kirjoittaa: "Miten tällaisten teologien kanssa voi vakavasti keskustella
uskon ja tieteen suhteesta?"

Tässä linkki Sakari Häkkisen blogikirjoitukseen.

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Vain (käsittääkseni jo vanhentunutta maailmankuvaa edustavan) vanhaliberaalin raamatunselitysteorian karvoineen ja nahkoineen niellyt teoreetikko voi sivuuttaa Uuden testamentin ja erityisesti Luukkaan evankeliumin "mariaaniset" tekstit, niiden elämänmakuisen maanläheisyyden ja eletyn todellisuuden. Ne eivät teoretisoi eivätkä puhu vertauskuvallista "uskon kieltä", vaan ne todistavat vaikuttavalla ja vakuuttavalla tavalla Jumalan pelastushistoriallisista teoista sellaisina, kuin ne todella tapahtuivat, niin vaikeaa kuin ne modernin maailmankuvan ideologisille vangeille onkin ottaa vastaan.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 08:44

Ilmoita asiaton kommentti

[jatkoa]

Samaa olen usein miettinyt lukiessani teoriaa, jonka mukaan Apostolien tekojen kuvaus Paavalin merimatkasta (Apt. 27) olisi kirjailijan vapaasti sommittelema jännittävä tarina, jonka tarkoituksena oli tehdä kertomuksesta vetävä. Niin voi sanoa vain teoreetikko, joka on nähnyt meren ainoastaan siinä kuvakirjassa, joka pölyisestä kirjastosta löytyi. Koko kertomus on nimittäin äärimmäisen autenttinen sellaiselle, joka tietää, miltä suolainen tuuli tuoksuu ja maistuu - ja antiikin merenkulun tärkeä lähdeteksti sitä tutkiville.

Meidän Herramme syntymä Neitseestä Mariasta on totta, eikä sen kieltävän pitäisi hakea piispanvirkaa kristillisessä kirkossa.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 08:45

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä en aina osaa ymmärtää, että miksi on niin tärkeää ääneen kyseenalaistaa ekumeenisten kirkolliskokousten alkuvuosisatojen päätöksiä tai oppimuotoiluja. Mielestäni se ei edistä uskon syntymistä Kristukseen, vaan pikemminkin herättää hämmennystä. Maallikko ei ole välttämättä teologisesti oppinut eikä ymmärrä kyseenalaistuksia mitenkään muuten, kuin maallistumisena tai uskosta luopumisena. Toisaalta, jos uskomme Pyhän Hengen inspiroineen Raamatun kirjoittajia, niin neitseestäsyntymisen kertominen oli Jumalan tahto. Ja jos me uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, niin miksi hänelle ei voisi olla Jeesuksen syntymä Raamatun sanoin ilmoitettuna mahdollinen? Ainakin minä uskon Jeesuksen neitseelliseen syntymään, siten on turvallista ja hyvä uskoa.

Sami Tammisalo | 09.12.2011 09:26

Ilmoita asiaton kommentti

Jos on kohdannut elävän, ylösnousseen, neitseestä syntyneen Vapahtajan, on vaikea olla uskomatta, että Hän on todellisesti noussut kuolleista ja syntynyt Neitsyt Mariasta.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 09:42

Ilmoita asiaton kommentti

Häkkisen ja kumppaneiden masentaviin "todistuksiin" ei kannattaisi ottaa kantaa, mutta kun yksinkertaista kansaa "paimenet"???? hämmentävät omilla raamatuntulkinnoillaan on pakko puuttua asiaan.

Jos Jumalalle ei olisi mahdollista mikä tahansa, olisiko Hän Jumala!? Kaiken nykyisen raamatunsanan turhentamisen ainoa tarkoitus on tehdä Jumala Kaikkivaltias olemattomaksi.

Jokainen vastaa omista valinnoistaan ja valinnanvapaushan on, mutta toisten johtaminen harhaan on vakava asia. Siitä Raamattu erityisesn ankarasti varoittaa. Katsokoon kukin eteensä.

Monet rukoilevat kansamme ja koko maailman puolesta että saisimme suuren herätyksen jotta mahdollisimman monet vielä tulisivat tuntemaan totuuden ja voisivat tehdä uskonratkaisun ja pelastua iankaikkiselta kadotukselta. Jumala "vääriä paimenia" armahtakoon!
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Aamen!

Tuulikki Wallin | 09.12.2011 09:42

Ilmoita asiaton kommentti

Tämä ehdokas on itseasiassa harvinaisen hyvä, koska hän uskaltaa sanoittaa sen liberaaliteologian, jota monet hautovat mielessään ja jota kuitenkin kirkossa toteutetaan. Ne, jotka uskovat Raamatun olevan oikeassa opettaessaan esimerkiksi kuuden päivän luomisen noin 6000 vuotta sitten, Jeesuksen neitseestäsyntymisen, tuonelan olemassaolon jne, eivät kelpaa tämän piispaehdokkaan kirkkoon. Koko kristinusko täytyy rakentaa uudelleen, jotta se miellyttäisi modernia ihmistä. Mutta kiehtovinta kaikessa on se, että ehdokas kaipaa kirkkoon parannusta ja herätystä. Eikö ole mielenkiintoista, miten täysin vastakkaisen merkityksen hän antaa näille sanoille, kuin mitä Raamattu niille antaa?

Mikael Elmolhoda | 09.12.2011 10:33

Ilmoita asiaton kommentti

'Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"; ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi".' (1. Kor. 3:18-20)

Mikael Elmolhoda | 09.12.2011 10:33

Ilmoita asiaton kommentti

Herramme neitseellinen syntymä on hiukan toisenlainen kategoria kuin usko luomiseen kuuden kahdenkymmenen neljän tunnin päivän aikana noin kuusituhatta vuotta sitten.

Ensinmainittu on yhtäältä asia, jota emme voi millään historiallisella tai luonnotieteellisellä menetelmällä tutkia. Toisaalta se on yksiselitteinen, tapahtuman kokeneiden ja sen ylöskirjoittaneiden omaan aikaan ja maailmaan välittömästi liittyvänä kerrottu tosiasia.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 10:47

Ilmoita asiaton kommentti

Jälkimmäinen sen sijaan kertoo asioista, joita on tietyissä rajoissa mahdollista tutkia empiirisin ja historiatieteen keinoin ja jotka ovat tapahtuneet kauan ennen ne ylöskirjoittaneiden omaa kokemusmaailmaa ja ilman välittömiä asian todistajia. Niitä koskeva todistus ei myöskään ole ainoastaan sillä tavoin tulkittavissa, kuten Mikael asian esittää. Muitakaan tulkintoja ei ole välttämättä pidettävä kirjaimellisen Raamatun tulkinnan vastaisina.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 10:47

Ilmoita asiaton kommentti

Jos etsitään samanlaisia kategorioita näissä asioissa, pitäisi rinnastaa Genesiksen alku "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" ja vaikkapa Matteuksen evankeliumin lapidaarinen toteamus "Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä." (Matt. 1:18)

Selittämällä maailman luominen ja historia toisin kuin 6/24 -malliin ja luomakunnan 6000 vuoden ikään sitoutuen ei vielä millään tavalla kajota uskontunnustuksen 1. uskonkappaleeseen Jumalasta taivaan ja maan Luojana. Herramme neitseellisen syntymän kieltämällä sen sijaan kielletään keskeisellä tavalla 2. uskonkappale.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 10:48

Ilmoita asiaton kommentti

Itseäni teologina lähinnä askarruttaa se, millä tavoin Häkkinen -hylättyään neitseestäsyntimisen epätieteellisenä- käy tieteellistä keskustelua siitä, kuinka Jeesus on samaan aikaan tosi Jumala ja tosi ihminen.

Olettaen Häkkistä mukaillen, että myös tämä kristologinen lähtökohta on asetettava dialogiin tieteen kanssa.

Ville Hakala | 09.12.2011 11:03

Ilmoita asiaton kommentti

Suuresti kunnioittamalleni Vaahtorannalle kommentoisin sellaisen ajatuksen, että olkoonkin ettei päivien pituuden kyseenalaistaminen vielä romuta kristillistä historiakäsitystä, niin siitä on enää pieni hyppäys teistiseen evoluutioon, jossa uskotaan luomiskertomuksen sijaan evoluutioteoriaan ja näin viedään kokonaan pohja siltä historialta, jonka Raamattu opettaa.

Mikael Elmolhoda | 09.12.2011 11:05

Ilmoita asiaton kommentti

Eipä oikeastaan niin, hyvä Mikael: vasta syntiinlankeemuksen todellisuuden kieltäessämme joudumme vaaraan, josta varoitat.

Evoluutioteoria perustuu syntiinlankeemuksen jälkeisen maailman havainnointiin. Se ei näe eikä voikaan nähdä sitä jyrkkää kvalitatiivista murrosta kaiken alun (jonka me uskomme olleen Jumalan luomistyössä ex nihilo) ja nykyisen, havaittavan todellisuuden välillä, jonka me tunnemme Jumalan ilmoituksesta.

Me tiedämme, että Jumalan alkuperäisen, hyvän ja kauniin luomistyön ja meidän nykyisen todellisuutemme välille sijoittuu syntiinlankeemus. Se vääristi radikaalilla tavalla paitsi maailmamme, myös kykymme havainnoida sitä. Sen tähden voimme havainnoida ainoastaan syntiinlankeemuksen jälkeen tapahtunutta todellisuutta tai sitä todellisuutta, jonka se ehkä takautuvasti muutti toiseksi, mutta emme itse syntiinlankeemusta. Siinä mielessä se rinnastuu Herramme ja Jumalan Pojan syntymiseen meidän veljeksemme neitsyt Mariasta.

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 11:14

Ilmoita asiaton kommentti

Se, että kaiken saatavilla olevan tieteellisen tiedon perusteella maailma näyttäisi olevan paljon, paljon vanhempi kuin mainitut 6000 vuotta (joka tällaisena selvänä lukuna muuten ei kuulu Raamatun ilmoitukseen) ja että luomiseen kului melkolailla kauemmin kuin kuusi kahdenkymmenen neljän tunnin päivää, voi kertoa ainakin luomisen päivien osalta siitä, että

a) me emme näe todellisuutta oikein, koska lankeemus on pimittänyt siinä määrin mielemme, että emme pysty havaitsemaan annettuja tosiasioita, tai

b) todellisuus on syntiinlankeemuksen seurauksena myös takautuvasti muuttunut tämän koskiessa myös luomisen historiaa ennen lankeemusta, tai

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 11:23

Ilmoita asiaton kommentti

c) Pyhä Henki ei ole tarkoittanutkaan "päivistä" puhuessaan meidän nykyisen ajanlaskumme mukaisia vuorokausia, vaan puhuu "Jumalan päivistä", niin kuin "Jumalan lepo" seitsemäntenä luomisen päivänä on jotakin muuta kuin "meidän lepomme" sapattina, näiden kahden "viikon" ja "levon" ollessa silti analogisessa suhteessa toisiinsa, mutta silti kaksi eri asiaa, niin kuin Jumala ja ihminen ovat kaksi eri asiaa, mutta ihminen silti "Jumalan kuva".

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 11:23

Ilmoita asiaton kommentti

Eli, Martti Vaahtoranta, ymmärtääkseni olemme kuitenkin samalla linjalla siitä, että teistinen evoluutio on harhaoppi, mutta ainoastaan siitä ajattelemme eri tavalla, voiko siihen ajautuminen muodostua riskiksi jo siinä vaiheessa, kun kielletään kuuden päivän luominen, vai vasta silloin, kun kielletään syntiinlankeemusta edeltävän maailman täydellinen luominen ja kielletään syntiinlankeemuksen historiallisuus ihmisen ja luonnon mullistaneena tapahtumana ja kuoleman synnyttäjänä. Opillinen konsensus lienee siis kuitenkin olemassa :)

Mikael Elmolhoda | 09.12.2011 11:25

Ilmoita asiaton kommentti

Eiköhän niin, Mikael :-) !

Tosin "teistinen evoluutio" voisi - ehkä - olla se tapa, jolla Jumala syntiinlankeemuksen jälkeen edelleen ohjaa ja hoitaa kaikkea sitä, mikä luomakunnassa tapahtuu. Hän tekee sen sallien asioita, joita ei ollut ennen lankeemusta.

Vai kuinka meidän olisi ymmärrettävä esimerkiksi petoeläinten ilmaantuminen osaksi faunaa?

Martti Vaahtoranta | 09.12.2011 11:49

Ilmoita asiaton kommentti

Näkisin, että geneettisen rappion isä, saatana, on sen takana, että petoeläimiä on ilmaantunut. Kuolema ja lajien kilpailu kun ei millään tavoin ole luonnollinen asia suhteessa alkuperäiseen luomisjärjetykseen. Jumala kyllä loi eläimet kuten karhut ja sudet, mutta saatanan aikaansaannosta on, että ne kääntyivät lihansyöjiksi. Hyvän vertailukohdan tähän antaa Raamatun opetus siitä, mikä on eläinkunnan tila, kun synti on pyyhitty maailmasta:

"Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren." (Jes. 11:6-9)

Mikael Elmolhoda | 09.12.2011 13:11

Ilmoita asiaton kommentti

HuH! Uskomatonta läppää! Mihinkä enää "piispat" tarvii Raamattua? Jos joku väittää että Raamatussa ei ole neitsyystäsyntymistä, niin mä väitän että lukija on vakavasti lukihäiriöinen. Tää väittämä pitää vahvasti yhtä tieteen kanssa.

juha kivelä | 09.12.2011 13:44

Ilmoita asiaton kommentti

Onko Jumala todella sanonut...Jo eedenissä kysytiin tuo...onko?

Sanon suoraan,,tuollaiset piispat on jotka eivät ole uudestisyntyneet,,ovat niin turhia..

Aki lehtonen | 09.12.2011 18:09

Ilmoita asiaton kommentti

Kysymys maan iästä perustuu Raamatun luomiskertomukseen. sekä myöhempään ajatukseen Pietarin ilmoituksesta yksi päivä on Jumalalle kuin tuhannen vuotta. Tästä laskemalla saamme maan iäksi n. 13000 vuotta koska 7000 vuotta kului luomisentyöhön ja Jumalan sapattilepoon.

Jotkut luonnontieteilijät kivitutkimuksissaan ovat päätyneet samankaltaiseen iänmääritykseen.

Raimo-Abram Lähteenmäki | 10.12.2011 12:31

Ilmoita asiaton kommentti

Jumalan Pojan neitseestä syntyminen on tietenkin tosiasia joka on ilmoitettu Raamatussa. myös VT:ssa Jes 7:14. Profetia on kaksiosainen, ensinnäkin siinä Profeetta antaa ilmoituksen Israelin kuninkaalle Aahaalle, että suunnitelma johon hän on ryhtymässä menee myttyyn ja Israel/Efraim eli kymmenen pohjoista sukukuntaa joutuu pakkosiirtolaisuuteen. Samassa yhteydessä hän pyytää Aahaasta anomaan merkkiä Herralta profetian vakuudeksi, Ahab kieltäytyy, tässä yhteydessä Jumala antaa profetian luotettavuudestaan koskemaan koko Israelin huonetta, myös Juudaan huonetta, profetialla on kaksi merkitystä, Messiaaninen, Israelin vapahtajaan liittyvä ja Israelin huonetta koskeva tuomioprofetia.

Raimo-Abram Lähteenmäki | 10.12.2011 12:31

Ilmoita asiaton kommentti

Messiasprofetia toteutui Jeesuksessa, Hän syntyi neitseestä (Alma, nuori nainen joka ei ole synnyttänyt), toinen osa toteutui profeetan vaimon tullessa raskaaksi ja synnyttäessä pojan, kun hän on iässä jolloin alkaisi puhua, Assyyria on valloittanut Israelin va vienyt kansan pakkosiirtolaisuuteen.


Jumalan Sana on edelleenkin luotettava, tiede ei kykene osoittamaan niitä vääriksi, samoin se ei kykene todistamaan muunlaista luomista kuin mitä Raamattu ilmoittaa.

Raimo-Abram Lähteenmäki | 10.12.2011 12:31

Ilmoita asiaton kommentti

))))))))) mulla vain ikä pitenee kun luen näitten "piispa" ehdokkaitten ajatuksia. Voi aikoja , voi....

simo peltoperä | 10.12.2011 15:05

Ilmoita asiaton kommentti

Kiistettäessä Jeesuksen neitseellinen syntymä hyökätään suoraan koko kristinuskon ytimeen, eli Jeesuksen jumaluuteen. Sotilastermejä käyttäen voidaan sanoa kyseessä olevan täsmäisku strategisesti tärkeään kohteeseen.

Jos Jeesus ei syntynyt neitseellisesti Pyhän Hengen voimasta, olisi hänkin ollut vain syntiinlankeemuksen alainen ihminen ja silloinhan meidän uskomme on turha, sillä Raamatun mukaan ei kukaan (perisynnin alainen) ihminen voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä sovitusta Jumalalle maksaa, vrt. Ps. 49:7-8;

Kukaan (syntiinlankeemuksen alainen ihminen) ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta...(Ps. 49:7-8, KR 1938)

Opetuslasten kysyessä Jeesukselta; "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus vastasi;

Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista, Luuk. 18:27.

Jeesuksen jumaluuden edellytys oli neitseellinen syntymä.

Harri Ahdesmäki | 10.12.2011 19:31

Ilmoita asiaton kommentti

Perisynnittömän sikiämisen päivä
Marian peri­synnittömän sikiämisen päivää (joskus myös 'saastattoman sikiämisen') vietetään katolisessa kirkossa 8. joulukuuta, siis 9 kuukautta ennen hänen syntymäpäiväänsä. Muutamissa katolisissa maissa kuten Italiassa päivä on myös virallinen pyhäpäivä. Marian syntymäpäivänä pidetään syyskuun 8:tta päivää


Ylläolevat lainaukset Wikipediasta.

Tämä ylläoleva nyt on aivan uutta tietoa minulle, mutta perisynti on käsittääkseni myös oman kirkkomme oppi. Me kaikki tarvitsemme pelastusta.

Toisaalta voisi sanoa, että oppi luterilaisuudesta on Raamattua myöhäisempi.

Omasta puolestani olen odottanut kirkoltamme 40 vuotta asiallisempaa selitystä perisynnistä, tähän saakka saamani vastauksen ovat olleet hyvin yksinkertaista oppia, että näin vain on. Raamatussa sanotaan näin.

Ari Ruotsalainen | 11.12.2011 01:21

Ilmoita asiaton kommentti

PERISYNNISTÄ TÄSSÄ LINKISSÄ, ei niinkään Lurerilainen, mutta Raamatullinen kyllä

http://www.kolumbus.fi/~w462389/oppi/perisynti05.htm

Raimo-Abram Lähteenmäki | 11.12.2011 13:23

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä että Häkkinen sentään johonkin uskoo.

Martti Niemi | 12.12.2011 16:13

Ilmoita asiaton kommentti

Kirkon kannalta pahempia kuin ehdokas Häkkinen ovat piispat Mäkinen ja Askola jotka eivät tuo selkeää kantaansa esille. Askola kikatti kun häneltä kysyttiin uskooko hän Jeesuksen syntynen neitseestä.

Joka tapauksessa tämä asia menee täysin Raamatun ennustusten mukaisesti. Tulee kaikenlaisia harhaopettajia jotka saavat monet luopumaan uskosta.

Kun ihminen uudestisyntyy, niin Herra antaa täudellisen uskonlahjan. Siihen kuuluu myös, että uskotaan evankeliumit. Niistä kahdessa kerrotaan Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä.

Vihollinen pyrkii murentamaan näilläkin epäilyillä Raamatun auktoriteettia Jeesuksesta. Jla itse sovitti syntimme kun Jlan Poika Jeesus kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. Vain Hän on Tie, Totuus ja Elämä.

Raimo Hynynen | 17.12.2011 20:26