Turistibuumi häiritsee Harlemin kirkkoja

 

kuva: sxc.hu

Mustan gospelin ystävät tungeksivat New Yorkin kuuluisan kaupunginosan kirkoissa. Kanta-asukkailla on välillä sietämistä turisteissa.

New Yorkin Harlemissa monet pyhätöt täyttyvät sunnuntaisin ulkomaisista turisteista – mistä seurakuntalaiset itse eivät ole pelkästään iloisia.

Monet miljoonakaupungin turistikierroksia järjestävät toimistot vievät maksavia asiakkaitaan ilmaisiin nähtävyyksiin, jumalanpalveluksiin.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Ristiriita turistien ja seurakuntalaisten välillä ilmenee joka sunnuntai muun muassa Afrikkalaisessa episkopaalisessa Siion-kirkossa. Se on yksi monista Harlemin seurakunnista, jotka vetävät luokseen mustien esittämästä gospelmusiikista kiinnostuneita ihmisiä. Seurakunnan jäseniä turistien parveilu häiritsee.

Säilyttääkseen kirkonmenojen hartauden pastorit yrittävät tiukentaa käyttäytymissääntöjä kuten valokuvaamis- ja meluamiskieltoja. Mutta kielloista ei useinkaan välitetä. Suntiot joutuvat valvomaan järjestystä.
– Me toivomme, että istutte paikoillenne saarnan ajan, eräässä seurakunnassa ohjeistettiin mikrofonin kautta maaliskuun alussa uutistoimisto AP:n mukaan.

Toisaalta turistit usein täyttävät kirkonpenkkejä, jotka muutoin jäisivät tyhjiksi – ja täyttävät kolehtikoppia dollareilla.