![]() |
Bulgarialaiset arkeologit väittävät löytäneensä Johannes Kastajan jäännökset kaivauksissa Sveti Ivanin (pyhän Johanneksen) saarelta Mustaltamereltä heinäkuun lopussa.
Kaivausryhmä työskenteli 400-luvulta peräisin olevalla luostarialueella ja löysi kirkon alta pyhäinjäännöslippaan, joka sisälsi luunpalasia pääkallosta ja kädestä sekä hampaan. Löydöstä uutisoi muun muassa CNN.
Kaivausten johtaja, professori Kazimir Popkonstantinov on vakuuttunut, että luut kuuluvat Johannes Kastajalle, sillä pyhäinjäännöslippaan kreikkalainen teksti viittaa Johannekseen ja hänen syntymäpäiväänsä 24. kesäkuuta. Sofia News Agencyn mukaan myös Bulgarian diasporaministeri Bozhidar Dimitrov pitää varmana, että jäännökset kuuluvat Johannekselle.
Vaikka pyhäinjäännöstä juhlittiin lähellä sijaitsevassa Sozopolin kaupungissa näyttävästi, Bulgarian kulttuuriministeri Vezhdi Rashidov varoittaa liiallisesta varmuudesta. Sofia News Agency kertoo Rashidovin sanoneen, että on odotettava testien tuloksia. "Tunteelliset lausunnot ovat viehättäviä, mutta niiden kanssa tulee olla varovainen".
Paavillisen arkeologian komission johtaja Fabrizio Bisconti kertoo CNN:n haastattelussa Vatikaanin suhtautuvan jäännöksiin toistaiseksi varovaisesti.
- Komissio odottaa huolellisempia tutkimuksia, ennen kuin se lausuu mielipiteensä löydöstä.
Bisconti muistuttaa myös, että ympäri maailmaa on tuhansia jäännöksiä, joiden väitetään kuuluvan Johannes Kastajalle.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
On olemassa tekijöitä, jotka puhuvat sen puolesta, ettei kyse ole mistä hyvänsä pyhäinjäännöksestä. Löytö sijoittuu mahdollisesti 400-luvulle, kuten vanha teksti astian vierellä ilmoittaa ja missä mainitaan Toma-niminen mies Johannes Kastajan reliikkien siirtäjänä. Pyhäinjäännösastia on alabasteria ja kätkettynä alttarin alle, mitä tehtiin ainoastaan erittäin arvostetuille reliikeille. Pääosa reliikeistä oli pyhiinvaeltajien nähtävissä ja kosketeltavissa. Näiden haluttiin olevan kätkössä ja turvassa. Miksiköhän?
Juha Hiltunen | 10.08.2010 22:14Sveti Ivan sijaitsee varsin lähellä vanhaa Konstantinopolia, joka oli reliikkien kokoamispaikka. Sieltä niitä toimitettiin myös lähiympäristöön luostareihin yms. mitä näyttää tapahtuneen nyt löytyneille jäännöksille.
On mielenkiintoista nähdä mitä lisätutkimukset tuovat tullessaan.
Dos. Juha Hiltunen
Ilmoita asiaton kommentti
'Pyhäinjäännöksistä' (luunpaloista ja hampaista)uutisoiminen osoittaa todellisen sisällön puutetta kristillisessä mediassa. Jokainen euro tuon tason lehdykäisten maksamiseen on täysin hukkaan heitettyä.
nevamat | 11.08.2010 08:24Ilmoita asiaton kommentti
Matti varmasti voi osallistua kristillisten uutisten tekemiseen. Tämä on mielestäni mitä kristillisin uutinen, erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen.
matille | 11.08.2010 10:58Toivoisinkin Matilta hivenen positiivisempaa asennetta.
Ilmoita asiaton kommentti
Kuolleiden luilla + hampailla ja Uuden testamentin kristillisyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Luupalojen keräily ja palvonta on kuolleen uskonnollisuuden merkki.
nevamat | 12.08.2010 14:45Jos on kyse arkeologiasta ja sen löydöistä tieteen puitteissa, on kyse aivan eri asiasta.
Tässä ei ole kyse siitä vaan katolisesta 'pyhäinjäännösten' palvonnasta. Menee samaan luokkaan Muhammedin partakarvojen löydösten kanssa.