Usko ja tiede ovat kaksi eri ikkunaa, joista tarkkailemme samaa maailmaa, sanoo biologi Fransisco J. Ayala, jolle on myönnetty tämän vuoden Templeton-palkinto.
Palkinto on arvoltaan miljoona Englannin puntaa (1,16 milj. euroa), eli suurempi kuin Nobel-palkinto.
Fransisco J. Ayala on syntynyt Espanjassa ja on entinen dominikaanipappi, joka on tehnyt elämäntyönsä Yhdysvalloissa. Hän opettaa biologiaa Kalifornian yliopistossa.
Ayala kannattaa evoluutioteorian opettamista Yhdysvaltain kouluissa, mutta hän on myös järjestänyt keskusteluja uskon ja tieteen suhteesta. Hänen mukaansa uskon ja tieteen ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään, koska ne puhuvat eri asioista.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
"Ayala kannattaa evoluutioteorian opettamista.."
Matti Nevalainen | 09.04.2010 10:18Kunpa opettaisivatkin evoluutiosta vain teoriana. Nyt sitä juntataan ehdottomana totuutena ja uskontona, jonka kehäpäätttely on evoluutiouskovien mielissä aukotonta..
Miljoonien dollarien palkinnot menevät takuuvarmasti evoluutiopropagandan levittäjille 'tieteen' nimissä.
Ilmoita asiaton kommentti
Ayala on erikoinen persoona. Alunperin hän oli tosiaan pappi. Sittemmin maailman tunnetuimpiin lukeutuva evoluutiobiologi kutsui hänet mukaan tutkimusryhmäänsä, ja Ayala vaihtoi alaansa. Nykyään Ayala on maailman tunnetuimpia evoluutiobiologeja. Ayala esittäytyy monissa jutuissa yhä katolisen kirkon pappisoikeudet omaavana, vaikkei katolinen kirkko häntä papikseen hyväksy. Ei ainoastaan siksi, että Ayala avioitui aika pian papin hommista sivuun siirryttyään, erosi myöhemmin ja avioitui taas uudelleen. Vaan ennen kaikkea uskonsa sisällön tähden.
kommentti | 09.04.2010 22:39Kalifornian Yliopiston (jossa Ayala on toiminut professorina) kotisivuilla Ayala on esitelty mm. näin:
"There is nothing evangelical about Ayala's religious behavior. In fact, he refuses to say even whether or not he believes in God and whether, or in what ways, he worships these days. He is evangelical, however, about promoting the philosophical compatibility of scientific knowledge and methods and religious faith."
Ilmoita asiaton kommentti
Ayala on aikojen myötä luopunut Kristuksesta puhumisesta kokonaan. Jäljellä on jotain kummallista puhetta tieteen ja uskonnon filosofisesta yhteensovittelemisesta, tai sen mahdollisuudesta. Ayalan mielestä usko ja tiede eivät edes voi olla ristiriidassa, koska ne puhuvat täysin eri asioista (oletuksen ollessa, ettei kristinusko voi sisältää mitään reaalitodellisuutta koskevia väittämiä). Siitä hän Templeton-palkinnonkin nyt sai. Tosin Ayalan puheissa Jumala on deistinen liikkeellelaittaja, joka ei ole puuttunut maailman menoon vuosimiljooniin, eikä ole kiinnostunut mitenkään siitä mitä ihmisille kuuluu...
kommentti | 09.04.2010 22:39Ilmoita asiaton kommentti
Parahin nevalainen.
Dire Strait | 12.04.2010 13:44Te ette taida ihan vielä ymmärtää sanan 'teoria' käyttöä tieteessä. Annas kun minä yritän valaista.
Teorialla yleensä luonnontieteissä tarkoitetaan asiakokonaisuutta ja sen toiminnan selittämistä. Se _ei_ ole vain jonkun ihmisen päähänpisto.
Ehkä sinunkin olisi aika myöntää että jumala toimii kummallisin tavoin, ja et edes sinä voi ymmärtää kaikkea.