![]() |
Käärinliinatutkija, dosentti Juha Hiltunen ottaa tänään Oulussa kantaa kysymykseen, voiko biokemia tarjota uusia avaimia Torinon käärinliinan salaisuuden selvittämiseen. Käärinliinatutkimus on saanut viime aikoina uutta nostetta, kun historioitsija Barbara Fralen tietotekniikan avulla tekemä löytö on paljastanut Jeesuksen käärinliinaksi väitetystä kankaasta heikkoja ensimmäisen vuosisadan Lähi-idän tyylille tyypillisiä kirjaimia, joista on hahmoteltu sanat ”Jeesus Nasaretilainen”.
Kuuluisaa käärinliinaa säilytetään Torinon katedraalin vartioidussa kammiossa. Pellavaiseen kankaaseen on piirtynyt ristiinnaulitun miehen hahmo. Miehen käsien ja jalkojen kohdalla näkyy verijälkiä.
Hiltunen esitti helmikuun alussa Seurakuntalainen.fi:ssä, että kankaaseen on saattanut tallentua Kristuksen hahmo tämän ylösnousemuksen aikaan. Käärinliinan aitouden suhteen on myös epäilyjä. Valtaosa käärinliinaa väärennöksenä pitävistä on uskontotieteilijöitä ja teologeja.
Torinon käärinliinaa esitellään yleisölle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kangas on esillä Paavi Benedictus XVI:n määräyksestä kuuden viikon ajan 10. huhtikuuta alkaen.
Paikan 3-5 minuutin mittaiseen esittelyyn on varannut jo yli miljoona ihmistä. Seuraava mahdollisuus päästä näkemään kuuluisa pellavaliina on vuonna 2025.
Käärinliinaesittelystä ottavat mallia turkulaiset. Turun Martinkirkon seurakunta järjestää yhdessä käärinliinatutkimusta seuraavan amerikkalaisen yhdistyksen, STERAn, kanssa Torinon käärinliinasta kertovan näyttelyn Turussa 10.4.-23.5. Ajankohta on sama, jona Torinon käärinliinaa esitellään yleisölle Italiassa.
Martinkirkon seinälle levitetään 4,4 metriä leveä ja 1,1 metriä pitkä kopio Torinon käärinliinasta. Koko vastaa esikuvansa mittoja. Näyttelyssä kerrotaan myös Torinon käärinliinan kudoslöydöksistä ja liinan historiasta.
Käärinliinan ohella Turussa on näytteillä käsityöläisten valmistamia malleja Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyvistä esineistä: roomalainenflagrum-ruoska, turbaanimallinen piikkikruunu, sepän takomat ristiinnaulitsemisessa käytetyt naulat, oikeaan mittakaavaan pystytetty roomalainen risti sekä ristin poikkipuu, jota näyttelyvieraat pääsevät sovittamaan harteilleen
Näyttelyviikkoina Turussa kuullaan Torinon käärinliinaa ja Raamatun arkeologiaa esittelevä luentosarja, jossa luennoivat Jussi-Pekka Taavitsainen, Jouko Martikainen, Juha Hiltunen, Antti Laato, Anna Perälä, Pekka Y. Hiltunen ja Jukka Kuninkaanniemi.
Juha Hiltunen luennoi Torinon käärinliinasta tiistaina 30.3. kello 18.00 Oulussa keskustan seurakuntatalon juhlasalissa osoitteessa Isokatu 17.
Lue myös huhtikuun Elämään-lehden juttu: "Tarttuiko Jeesuksen bilirubiini pellavaan?"
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Näemmekö pian 3D kuvan käärinliinan henkilöstä?
Markku | 30.03.2010 22:43http://www.wnd.com/index.php?pageId=131177
Ilmoita asiaton kommentti
Näemme: http://www.youtube.com/watch?v=vSPskZ987s0
Mikael Elmolhoda | 31.03.2010 15:21Pidän hyvin todennäköisenä käärinliinan aitoutta. Mielenkiintoinen ajatus, että voimme tietotekniikan avulla katsella Vapahtajamme kasvoja kahden tuhannen vuoden jälkeen.
Ilmoita asiaton kommentti
Luultavammin ei ole aito reliikki tuo kangas.
Dire Strait | 12.04.2010 13:52Tuon tyylistä kangasta ei ollut vielä käytössä niin aikasin(2000v sitten), ja orthodoksisella kirkolla on ollut taipumusta väärennöksiin.
Mutta onko tuolla nyt mitään merkitystä? Historiallisesti erittäin mielenkiintoinen kapine.
Ilmoita asiaton kommentti
http://koti.phnet.fi/petripaavola/torinonkaarinliina.html
telson | 31.01.2011 11:05Todella kiinnostava artikkeli Torinon käärinliinasta.