Seurantatutkimus: Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua jopa kivutta

25.10.2011 17:00 | Elämään | toimitus E
Alkuperäinen tutkimus julkaistiin vuonna 2007
Alkuperäinen tutkimus julkaistiin vuonna 2007

Journal of Sex & Marital Therapy –tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen on joillekin mahdollista, eikä prosessi keskimääräisten tulosten perusteella aiheuta erityistä psykologista kärsimystä. Tutkittuun ryhmään kuului 72 miestä ja 26 naista, joka yrittivät seksuaalisen suuntautumisen muutosta erilaisten kristillisten järjestöjen kautta 6-7 vuoden aikana.Noin 23 prosenttia tutkituista raportoi ”merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen”.

30 prosenttia tutkituista kertoi, että homoseksuaalinen vetovoima ei ollut hävinnyt, mutta se ilmeni vain satunnaisesti, 16 % ilmoitti vain vähäistä homoseksuaalisen kiinnostuksen vähentymistä, 12% kertoi ettei merkittävää seksuaalisen suuntautumisen muutosta ei ollut tapahtunut ja noin 20% oli luopunut muutosprosessista.

Alkuperäisen tutkimuksen julkaisivat vuonna 2007 Stanton Jones (Ph.D., Wheaton College) ja Mark Yarhouse, (Ph.D., Regent University) kirjassaan "Ex-Gays?". A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change -niminen seurantatutkimus on juuri ilmestynyt Journal of Sex & Marital Therapy -tiedelehdessä.

"Homoseksuaalisen suuntautumisen muutos näyttää olevan mahdollista joillekin. Muutosprosessiin osallistunut ei keskimäärin kasvattanut psyykkistä ahdistusta", kirjoittajat toteavat.

Tutkimukseen osallistujat arvioitiin, kun he olivat olleet muutosprosessissa 1-3-vuoden ajan. Heitä arviointiin uudelleen 3 vuoden jälkeen, ja kolmannen kerran 6-7 vuoden jälkeen. Viimeisessä arviointihetkellä mukana oli 64% alkuperäisestä ryhmästä.

Tutkijoiden motivaatio tutkimuksen tekemiseen liittyi American Psychological Association (APA) -yhdistyksen väitteeseen, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voi muuttua, ja että riskit sellaisen yrittämiseen voivat olla suuria, National Association for Research & Therapy of Homosexuality -eheytysliikkeen verkkosivuilla julkaistussa tutkimusarviossa kerrotaan.

"Jonesin ja Yarhousen tutkimuksen standardit täyttävät tiukkuudessaan monet APA:n esittämistä vaatimuksista, joita se on asettanut muutosta koskeville tutkimuksille", arviossa todetaan.

Tutkimus: Jones, S. L., & Yarhouse, M. A. (2011). A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change. Journal of Sex & Marital Therapy, 37, 404-427. DOI: 10.1080/009263X.2011.607052.

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Profetoin tälle uutiselle pitkää keskusteluketjua!

Jochanan | 25.10.2011 17:26

Ilmoita asiaton kommentti

Jotta tästä ei lähde vääriä tulkintoja liikkeelle:

Tutkimuksen tekijät sanovat itsekin, että näiden tulosten perusteella homot eivät muutu heteroiksi.

Sen sijaan *jotkut* ihmiset *saattavat* siirtyä *vähän* homo-hetero-asteikolla.

Eli edelleenkin on julmaa vaatia homoilta "eheytymistä".

Jyri T. | 25.10.2011 17:47

Ilmoita asiaton kommentti

En koskaan muista kenenkään sitä vaatineen, sillä Raamatunkin kannalta on yhdentekevää eheytyykö ihminen vai ei. Taivaspaikan menettäminen kun seuraa vain siitä, jos tahallaan harjoittaa homoseksuaalisuutta tai jotain muuta -- etenkin seksuaalista -- syntiä ja omaksuu sen elämäntavakseen suostumatta tekemään parannusta. Sen sijaan tutkimuksen tahallinen vääristely oman agendan ajamiseksi voitaisiin lopettaa heti alkuunsa. Tutkimus vahvistaa sen tosiasian, että Jeesus parantaa ja auttaa niitä, jotka haluavat häntä seurata. Tätä tukee myös se tutkimuksen lopputulos, että suurin osa vastaajista on saanut merkittävää apua tilanteeseensa ja kärsii nykyään huomattavasti vähemmän homoseksuaalisista kiusauksista. Mutta eipä tämän enempää, yhdyn Jochananin profetiaan ja odotan liberaalien vastaiskua :)

Mikael Elmolhoda | 25.10.2011 17:54

Ilmoita asiaton kommentti

Ei kukaan vaadi keneltäkään yhtään mitään! Kyse on ihmisistä, jotka ITSE valitsevat eheytymisen. Julmaa on kieltää ihmisiltä tätä vaihtoehtoa, kun se kuitenkin selkeästi on vaihtoehto. Kristittyinä meidän tehtävämme on edelleen kertoa, että homoilu on syntiä ja jos siitä ei tee parannusta, menee helvettiin. Tämä ei ole sama asia kuin vaatia eheytymistä keneltäkään.

Ja mitä tulee tuohon "asteikkoon" niin ehkä sekin on liian mekaaninen kuvaus ihmisen seksuaalisuudesta, homo-hetero -lokeroista puhumattakaan. Seksuaalisuus on hyvin moni-ilmeinen ja liikkuvainen käsite eikä ole kahta samanalaista seksuaalisuutta maailmassa. 1800-luvun lopulla lähti liikkeelle sellainen emävalhe, että seksuaalisuus on yhtä kuin jokin "pysyvä identiteetti", jopa synnynnäinen. Tämä valhe on ajanut monet epätoivoon ja aiheuttanut hirveetä tuhoa ja moraalin rapistumista. Päinvastoin kuin väitetään, se ei oel mitään "oikeaa tietoa" seksuaalisuudesta vaan silkkaa valhetta.

Jochanan | 25.10.2011 17:56

Ilmoita asiaton kommentti

Aiheesta laajemmin: http://narth.com/2011/10/2061/

Mikael Elmolhoda | 25.10.2011 17:56

Ilmoita asiaton kommentti

Laitan muuten pääni pantiksi että suurin osa asteikkoteoriaa mantrana toistelevista homoaktiviseista ei tiedä ko. teoriasta eikä sen isästä Alfred Kinseystä yhtään mitään.

http://en.wikipedia.org/wiki/Alfred_Kinsey

Mikael Elmolhoda | 25.10.2011 17:59

Ilmoita asiaton kommentti

Mielenkiintoinen uutinen, että nyt on siis tutkitusti osoitettu että homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen on todellakin mahdollista vieläpä niin ettei ko. prosessi aiheuta erityistä psykologista kärsimystä.

Aasaf | 25.10.2011 18:00

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael Elmolhoda taitaa olla itse arkkienkeli, kun noin taivaspaikkoja epää :(

jr888 | 25.10.2011 18:34

Ilmoita asiaton kommentti

On muuten hyvä tietää että suuntautuminen voi muuttua kivutta, ehkäpä näistä heterojeesustelijoistakin voi siis tulla homoja.

jr888 | 25.10.2011 18:36

Ilmoita asiaton kommentti

Ei viitsi aloittaa vanhaa tuttua keskustelua uudelleen, mutta jotta minua ei sekoitettaisi kaimaani, annetaan Jumalan itsensä puhua Raamatun kautta:

"Ettekö tiedä, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa." (1.Kor. 6:9-10 RK)

Mikael Elmolhoda | 25.10.2011 18:57

Ilmoita asiaton kommentti

tosi kiva että tämä tutkimus on tehty että ihmiset voi tutustua entisiin homoihin ja heidän elämäänsä. Varmasti aika pelottava tilanne jos esimerkik nuori on yksin uskossa ja tuntee homokiusauksia, tietää raamatun perusteella joutuvansa helvettiin jos kiusauksensa toteuttaa, ja vaikka joku koulun terveydenhoitaja sit väittää että eheytyminen on mahdotonta. Se jos mikä on henkistä väkivaltaa uskovia nuoria vastaa n mun mielestä.

Lehvä | 25.10.2011 19:17

Ilmoita asiaton kommentti

Kovin kriittisesti suhtauduin ennen näihin eheyttäjiin mutta kun lukaisin vähän tuota tiivistelmää tutkimuksesta niin kai se on todisteiden edessä pakko muuttaa mielipidettä siitä etteikö muuttua voisi. Eriasia on sitten että onko se tarpeellista mutta jos on uskovaisia niin sitten varmaan se on ihmisen omaksi parhaaksi jos ihminen niin haluaa? Suomi vapaa maa.

parkanolainen | 25.10.2011 19:26

Ilmoita asiaton kommentti

TÄMÄN tutkimuksen tulos on yksi monista, eikä se muuta vielä tieteellistä paradigmaa mihinkään suuntaan. Toki huokaisen helpotuksesta sitten, jos ja mieluiten kun useampikin tutkimus vahvistaa tällaisen johtopäätöksen. Teologisesti tutkimuksen tulos on kuitenkin yhdentekevä. Vaikka homoseksuaalisuudesta vapautuisikin, niin se ei vapauta ihmistä muusta synnistä - kuten ylpeyden ja omavanhurskauttamisen kiusauksilta. Jos synnistä pystyisi omilla valinnoilla vapautumaan, niin silloin Jeesustakaan ei tarvittaisi. Tästä tosiasiasta on turha vääntää toisenlaisia tutkimustuloksia.

Tota öö | 25.10.2011 20:48

Ilmoita asiaton kommentti

Elmolhoda: "Taivaspaikan menettäminen kun seuraa vain siitä, jos tahallaan harjoittaa homoseksuaalisuutta tai jotain muuta -- etenkin seksuaalista -- syntiä ja omaksuu sen elämäntavakseen suostumatta tekemään parannusta."


Aika simppeli syntikäsitys on veljellä.

Suuri Massa | 25.10.2011 20:49

Ilmoita asiaton kommentti

Ainoa ihmisryhmä, joka haluaa muuttaa omaa suuntautumistaan, ovat sellaiset kristityt, jotka olettavat Jumalan luoneen vain ja ainoastaan tietynlaisia miehiä ja tietynlaisia naisia.
Heidänkin "halunsa" perustuu enimmäkseen helvetinpelkoon ja vääristyneeseen raamatuntulkintaan eikä siihen, että he todella sisimmässään haluaisivat olla heteroita.

Jos peräti 77 % tutkituista kuuluu luokkaan, joka EI ole kokenut merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen, niin en ymmärrä, mitä tuolla tutkimuksella argumentoidaan.

Ex-ex-gay | 25.10.2011 20:52

Ilmoita asiaton kommentti

Ns. heteroiksi muuttuneiden homojen muutos lienee useimmissa tapauksissa uskottelua ja ylhäältä annetun roolin vetämistä tai bi-ihmisten kallistumista heteroseksuaalisuuden puolelle. Jos elän jatkuvassa aivopesussa seurakunnassa, jossa sanotaan sanomasta päästyä, että "minut on luotu heteroksi, minut on luotu heteroksi", niin ei ole ihme, jos ajan kuluessa alan uskoa olevani hetero, alkuperäisistä tunteistani riippumatta. Eihän minulla ole mitään muuta periaatteellista mahdollisuutta.

Ex-gay-työtä ihan tarpeeksi nähneenä ja siihen osallistuneena en suosittele kenellekään homoseksuaalille "Raamattu ei voi erehtyä" -tyyppistä kieroutunutta raamatuntulkintaa ja oman olemuksensa kieltämistä.

Ex-ex-gay | 25.10.2011 20:53

Ilmoita asiaton kommentti

Pidän ihan mahdollisena että homouden tuomitsevalla perusvakaumuksella varustettu ihminen pystyy kristillisessä, homouden tuomitsemiseen perustuvassa eheytymisterapiassa muutokseen jonka hän itse tulkitsee merkittäväksi seksuaalisen suuntautumisen muutokseksi.

Ihmiset ovat muuttuneet myös toiseen suuntaan erityisissä olosuhteissa. Näin dokumentin Neuvostoliiton aikaisista vankiloista joissa ihmiset istuivat kymmenien vuosien tuomioita vähäisistäkin rikoksista, esim. toisinajattelusta. Heterot saattoivat "muuttua" homoiksi tilanteessa jossa muunkaltainen seksuaalisuus ei ollut mahdollista. Kristillisissä yhteisöissä useinkaan muu ei ole mahdollista kuin heterous. Tämä voi osaltaan selittää muutokset.

Uskovainen | 25.10.2011 21:21

Ilmoita asiaton kommentti

Uskovainen:

Olosuhteiden pakosta tai painostuksesta poikkeavasti käyttäytyvä, olipa hän alunperin hetero tai homo, ei ole kokenut muutosta. Muutos on sitä, että erittäin voimakkaan taipumuksen A tilalle tulee - pysyvästi - erittäin voimakas taipumus B. Tilapäinen vaihtelu ei ole muutosta.

Ex-ex-gay | 26.10.2011 00:20

Ilmoita asiaton kommentti

Taidanpa eheytyä homoksi.

Viljami | 26.10.2011 00:51

Ilmoita asiaton kommentti

Ex-ex-Gay,

ymmärrän ja olen samaa mieltä. Tuohon uutisen tutkimukseen vielä: ilmeisesti kukaan tutkituista ei kokenut varsinaista muutosta heteroksi.

Tunnen homouden tuomitsevissa kristillisissä yhteisöissä eläviä ns. melkein heteroiksi muuttuneita homoja. Heille kristilliseen yhteisöön kuuluminen ja usko ovat tärkeämpiä asioita kuin seksuaalinen identiteetti. Luopuvat mieluummin siitä kuin uskostaan. He ovat sitä mieltä että heidän homoseksuaalisuutensa tarkoittaa sitä että jokin heissä on mennyt pilalle. Tunteistaan he kuulemma eivät kuitenkaan koskaan pääse täysin eroon. Toivottavasti tulee päivä jolloin ihmiset voivat olla sekä kristittyjä että homoja.

Uskovainen | 26.10.2011 02:15

Ilmoita asiaton kommentti

Jotkut keskustelijat eivät ilmeisesti usko kiusausten olemassaoloon? Ilman kiusauksia ei maailmassa olisi tietenkään mitään vääryyttä (kenelläkään ei olisi halua varastaa, ahnehtia, ylpeillä, pettää jne). Ihmisten voimakkaat halut olisivat kaikki hyviä ja ei muuta kuin toteuttamaan...

Onkohan tällaisessa ihmiskäsityksessä ja maailmankuvassa jotain korjattavaa? Vaikkapa sen "kieroutuneen" raamatuntulkinnan kautta :)

Muuan ohikulkija | 26.10.2011 12:03

Ilmoita asiaton kommentti

"Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin. (Matt.5:29-30)

Entä muut ruumiinosat? Mitä Jeesus tarkoittaa niillä, jotka "taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi"?

Jonaska | 26.10.2011 14:09

Ilmoita asiaton kommentti

Muuan ohikulkija:

Ei tässä keskustelussa kai kukaan ole väittänyt, että "kaikki" ihmisen voimakkaat halut ovat hyviä "ja ei muuta kuin toteuttamaan". Täytyy ymmärtää niitä kriteerejä, miksi joku itsensä toteuttaminen on luvallista ja joku toinen taas luvatonta. Kaikki ei ole luvallista eikä kaikki luvatonta. Tekemisen seurauksia on mietittävä.

Johonkin yksittäiseen raamatunjakeeseen vetoaminen käsitystensä tueksi ei riitä, jos jae on ristiriidassa sekä Jumalan antaman järjen että Raamatun kokonaishengen kanssa. Täytyy ymmärtää mitä lukee eikä vain sokeasti ja pelolla totella kaikkea lukemaansa. Järjenkäytöstä luopuva kätkee leiviskänsä maahan.

Ex-ex-gay | 26.10.2011 14:35

Ilmoita asiaton kommentti

Eikös olekin jännä juttu miten täysin vastakkainen käsitys eri ihmisillä on Raamatun kokonaishengestä ja siitä, kumpi tulee ensin, Raamattu vai ihmisviisaus? :O Elämä on ihmeellistä.

"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa." (Sananl. 3:5-7)

PS. Ainakin tulee selväksi, mihin kukin elämänsä perustaa. Toiset ihmisjärkeen joka vääntää Raamatun sanan itselleen mieleiseksi, toiset Raamattuun joka muokkaa ihmisjärjen Jumalalle kuuliaiseksi.

Mikael Elmolhoda | 26.10.2011 14:44

Ilmoita asiaton kommentti

Uskovainen:

Se on totta, että joillekin usko on tärkeämpää kuin seksuaalinen identiteetti. Minusta on kuitenkin outoa nähdä nämä kaksi ristiriidassa keskenään. Kyllä ne kuuluvat molemmat ihmisyyteen. Seksuaalisuutensa kieltäjät sitä paitsi usein lankeavat mitä erilaisimmin tavoin, joten eläminen yksin uskolle on joskus vähän kyseenalaista.

Sitä minä syvästi ihmettelen, että jos homous on sairaus ja häiriötila ja syntitila, miksi Jumala ei kykene siitä vapauttamaan ihmistä. Miksi hän on valmis parantamaan kipeän käden, tinnituksen ja jopa syövän, mutta homoseksuaalisuuden kohdalla tekee tiukkaa? Miksei "vääristä" tunteista ole mahdollista päästä eroon ja "eheytyä", jos ollaan 24/7 yhteydessä Kaikkivaltiaaseen?

Ex-ex-gay | 26.10.2011 14:52

Ilmoita asiaton kommentti

Raamatun ja entisten homojen mukaan pystyy ja parantaa, mutta joka ei usko ei usko vaikka kivet huutaisivat.

(laajempi sitaatti yllä siteeratusta):


1.Kor. 6:9-11 - Ettekö tiedä, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa. Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä.

Mikael Elmolhoda | 26.10.2011 14:57

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael E,

Sinä edustat ihmisviisautta enemmän kuin tiedätkään. Ehkä Sinusta jonain päivänä sukeutuu aito ihminen eikä pelkkä raamatunlauseautomaatti.

Raamatun tiettyjen jakeiden homokielteisyyteen on hyvä vedota peittääkseen omat vastenmielisyyden tunteensa koko ilmiötä kohtaan. Kyseiset tunteet ovat yleisinhimillisiä ja kristinuskosta riippumattomia, nimittäin heteroseksuaalien kohdalla, ja ne ovat syy siihen, että myös Raamatussa on niitä homokielteisiä kohtia.

Aito kristitty kaataa raja-aitoja, ei pystyttele niitä. Hän paljastaa, että pyhänä pidetty on usein epäpyhää. Sellainen "jumalaton" toiminta voi johtaa "oikeauskoisten" massan silmissä ristille, mutta ei olisi tietysti ensimmmäinen kerta.

Ex-ex-gay | 26.10.2011 15:09

Ilmoita asiaton kommentti

Oho, nyt selvisi vihdoinkin todellinen syy näillekin Raamatun opetuksille! Herra ties mitä muuta väärää opetusta ihmiset ovat Jumalan nimissä Raamattuun tunkeneet kun vuosituhannet on mennyt uskoviin ihan täydestä :O Onneksi ihminen on nykyään tarpeeksi viisas tietääkseen oikean gnosiksen näistäkin asioista, ettei tarvitse Raamatun oppeihin uskoa noin vain.

Mikael Elmolhoda | 26.10.2011 15:14

Ilmoita asiaton kommentti

Raamattua lukiessa ja erilaisia Raamatun tulkintoja kuunnellessa voi ja pitääkin käyttää järkeään, ettei kätkisi Jumalan meille antamaa järki-leiviskää maahan. Uskonnolliset ihmiset ovat kuitenkin aina kyenneet mitä armottomimpiin tekoihin lähimmäisiään kohtaan kun ovat kätkeneet järki-leiviskänsä maahan.

Järkevästi kristillistä olisi jos homojen rääkkääminen homofobisilla ja armottomilla Raamatun tulkinnoilla loppuisi

Uskovainen | 26.10.2011 15:14

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael Elmolhoda ainakin lukee kuin piru Raamattua kun osaa valita oman kantansa mukaisen kohdan sieltä. Muuten, mistä Mikael tiedät että Raamattu on Jumalan sanaa?

jr888 | 26.10.2011 15:38

Ilmoita asiaton kommentti

Jeesuksen seuraajat uskovat Raamatun olevan Jumalan Sanaa, koska uskovat Raamatun ilmoittamaan Jumalaan. Emme usko sellaiseen jumalaan, joka ilmoittaa itsestään jotain muuta, kuin mitä Raamatun Jumala on ilmoittanut. Koko juutalaiskristillinen usko on alusta alkaen perustunut sille, että meillä on käytössämme Jumalan sanallinen ilmoitus itsestään sekä siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa.

Sen vuoksi Raamatun opetuksen ytimessä on ottaminen opiksi paratiisin emävalheesta, jossa käärme sai houkuteltua ihmisen asettamaan oman päättelynsä, tunteensa ja järkensä Jumalan sanan edelle kysyen "Onko Jumala todella sanonut?" (lukaise 1. Moos muutama ensimmäinen luku jos asia ei ole tuttu).


Pitempi vastaus siitä, mitä Raamattu puhuu itsestään, löytyy esimerkiksi täältä: http://www.vapaasatama.net/raamattu.html

Mikael Elmolhoda | 26.10.2011 16:01

Ilmoita asiaton kommentti

Niin Mikael, tuo ei vastannut kysymykseen. Sanoit vain, että uskovat, koska uskovat.

Minulle ei riitä tuo perustelu, minun täytyy tietää ja tuntea että se mitä uskon on oikein ja hyvää. Siksi Jumala on antanut meille järjen, tunteet ja omantunnon että voisimme kunkin asian ratkaista niiden mukaan. Ei kirjan mukaan.

jr888 | 26.10.2011 19:27

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael, juuri tuo RK-sitaattisi on hyvä esimerkki siitä, mitä "ihmiset ovat Raamattuun tunkeneet". Miksi tuo ilmaisu "homoseksuaalisuuden harjoittajat"? Vuodenb 1992 käännös, sanottakoon siitä muuten mitä tahansa, on tällä kohden täsmällinen. Kyseinen kreikan sana tarkoittaa juuri "miesten kanssa makaavia miehiä". "Homoseksuaalisuuden harjoittajat" taasvoivat olla myös naispuolisia. Saako merkitystä tuolla lailla laajentaa tai supistaa?

No, myös Luther teki niin, joskin toiseen suuntaan. Hän käytti sanaa "Knabenschänder" eli "poikien häpäisijät". Siis pedofiilit.

Jonaska | 26.10.2011 20:50

Ilmoita asiaton kommentti

jr888, se, joka ratkaisee kunkin asian vain järjen, tunteiden ja omantunnon mukaan, on vielä varsin kaukana todellisesta kristinuskosta.

Tuomas M | 26.10.2011 21:29

Ilmoita asiaton kommentti

Eli edelleenkin on julmaa vaatia homoilta "eheytymistä".

Jyri T. | 25.10.2011 17:47

=> Näistä eheytyjistä tuli mieleen, että oliko kaiken muun, paitsi epäillyn homoseksuaalisen ahdistelun, jota ei siis ole todistettu, tunnustettu, anteeksi pyydetty eikä anteeksi saatu, vaan vahvasti epäilty, anteeksi saanut Markku Koivisto jo kovinkin pitkällä eheytymisessään naismaailmaan?

=> Olisi mukava, jos saisi edes hieman väliaikatietoja väkevältä saarnamieheltä ja hänen ystäviltään, jotka antelevat anteeksi kuin pyhä Pietari.

Laurentius Köyliöläinen | 27.10.2011 02:54

Ilmoita asiaton kommentti

Sitten on vielä semmoinen 'pikkujuttu' kuin Raamatun tulkinta. Mehän emme ole pitkään aikaan ottaneet (kaikkia) Raamatun sanoja kirjaimellisesti. (Kuinka voisikaan, koska siellä on ristiriitaisuuksia.) Ja tulkinnan me joka tapauksessa teemme järjen ja omatunnon mukaan.

jr888 | 27.10.2011 08:28

Ilmoita asiaton kommentti

Pimeyden ruhtinas käy kovaa taistelua omistaan. Jeesus on voittanut taistelun Golgatalla, siksi rukoillaan lakkaamatta pimeyden voimien murtumista Suomen kohdalla. Viha on jo silla asteella, että ollaan valmiita lyömään Raamatun sanan puollustajia.
Tule Herra Jeesus ja näytä maailmalle se ääretön rakkaus syntistä kohtaan ja vihasi syntiä kohtaan. Ei kukaan synnin puolustaja kestä Hänen pyhyytensä edessä.
Lukekaa ihmiset Raamattua ja uskokaa mitä on kirjoitettu. Jeesus kehoittaa meitä valvomaan ja rukoilemaan. Jeesus tulee hetkenä jota vähiten osataan odottaa.

rukoilija | 27.10.2011 08:31

Ilmoita asiaton kommentti

Kun luemme Jumalan sanaa, meidän tulee lukea rukoillen Pyhää Henkeä kirkastamaan sitä meille. Luonnollinen järkemme ja omatuntomme on syntiinlangenneessa tilassa pimeydessä. Vain Jumala voi antaa valon.
Me kaikki tarvitsemme tunne-elämän eheytymistä, niin paljon on synti meitä rikkonut. Myös seksuaali identiteetin alueella.
Avioliiton kunnioittaminen miehen ja naisen välisenä, Jumalan pyhänä säädöksenä on Kaikkivaltiaan viisaan tahdon hyväksymistä. Se on hyvä ja Jumalan alunperäinen luomistyö. Sen jälkeen on paljon vääristynyt syntiinlannkemuksen takia. Ja tämä vääristyminen näkyy myös seksuaalielämän vääristymisenä. Millaisia olivatkaan Kanaanin maan kansat ja monet tuhoutuneet kulttuurit sen jälkeen.

Tuulikki2 | 27.10.2011 11:10

Ilmoita asiaton kommentti

Uskon Jumalan ajatelleen kaikkea myös heikoimman kannalta. Ihmisolennon on hyvä kasvaa ja kehittyä omien rakastavien vanhempiensa luona. Seksuaalisuus on liima, joka liimaa noita vanhempia yhteen. Se ei kuuluisi olla vain ruumiintarve, jota tyydytetään siellä täällä ilman sitoutumista.
Samaa sukupuolta olevien seksuaalielämä taas on Jumalan luomistyätä vastaan. Mihin anatomiakin viittaa.
Lasten syntymisen siunaus on myös kätketty kahden erisukupuolta olevan liittoon.
Lasten siittäminen ilman liitoja taas ei ole lapsen parasta. Adoptoidutkin etsivät biologisia vanhempiaan. Paljon siirtyy perimän mukana.

Tuulikki 2 | 27.10.2011 11:18

Ilmoita asiaton kommentti

Nykyisessä mediamylläkässä tuntuu, että tällainen perinteinen ajattelu avioliitosta ollaan tekemässä lainsuojattomaksi tasaarvon nimissä. Minä koen tämän hyökkäyksenä niin Luojaa, kuin lapsenkin oikeuksia vastaan.

Kyllä ihmisillä on arvo seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, mutta on myös oikeus perutaa maailman käsityksensä Raamttuun sellaisena, kuin Pyhä Henki sen johtaa uudistisyntyneelle. Pyhä Henki johtaa kunnioittamaan Jumalan suunnitelmaa ja luomisjärjestystä. Hän on kaikkitietävä ja tietää miten kaiken tulee toimia, jotta elämä on mahdollista. Miten paljon virheitä me ihmiset taas olemme omin päin tehneet. Pian tuhonneet koko maailman oman järkemme varassa. Ja varsinkin ihmisen tunne-elämä on eksyksissä himoineen ja haluineen. Omantunnon taas voi helposti puuduttaa. Vain Henki voi johtaa totuuteen, mutta tähän tarvitaan nöyryyttä.

Tuulikki2 | 27.10.2011 11:26

Ilmoita asiaton kommentti

Tuulikki2 kirjoitti"Kun luemme Jumalan sanaa, meidän tulee lukea rukoillen Pyhää Henkeä kirkastamaan sitä meille. Luonnollinen järkemme ja omatuntomme on syntiinlangenneessa tilassa pimeydessä. Vain Jumala voi antaa valon. "

Mistäs tiedämme että Jumala antoi sen valon juuri sinulle tai Mikaelille, entä jos minulle? Jos minä ymmärränkin Raamatun paremmin kuin te?

jr888 | 27.10.2011 12:04

Ilmoita asiaton kommentti

"Luonnollinen järkemme ja omatuntomme on syntiinlangenneessa tilassa pimeydessä. Vain Jumala voi antaa valon. "

Eli siis, muilla kuin oikein uskovilla ei voi olla järkeä ja oikeaa omaatuntoa? Hämmentää hieman, kun olen tavannut ihan fiksuja ja hyviä ihmisiä jotka eivät usko teidän tavallanne, eivätkä monet edes usko ollenkaan.

jr888 | 27.10.2011 13:16

Ilmoita asiaton kommentti

Varsinkin näin median homo-myönteisyyden aikana heterot "eheytyvät" homoidentiteetin suuntaan.

Sofi K. | 27.10.2011 18:06

Ilmoita asiaton kommentti

Kristitty uskoo kristinuskon Jumalaan.
Kristinuskon Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa.
Kaikki muut jumalat edustaa ihmisen itsensä luomia tee-se-itse-jumalia.

Raamatun tulkinta ei ole mitään salatiedettä, vaikka monet niin kuvittelee. Mikä on kirjoitettu ja kenelle? Missä tarkoituksessa? Jos Jeesus käski meidän pitää lait paremmin kun fariseukset ja lainopettajat, se tarkoittaa sitä. Jumalaa rakastava kristitty ei välitä mitä ihmiset ajattelevat, vaan mitä Jumala ajattelee. Siitä näkee Pyhän Hengen ihmisessä.

Ihminen joka välittää enemmän "mä haluun mä haluun" tai uskoo ihmisten (jatkuvasti muuttuvat tiedon) korvaavan Raamatun, eivät voi olla Pyhän Hengen johdatuksessa.

bb0123 | 27.10.2011 19:15

Ilmoita asiaton kommentti

Pyhä Henki ei koskaan todista Jumalan sanaa vastaan.

Psalmi 119 kuvaa hienosti, miten Jumalaa rakastava, rakastaa Jumalan lakeja. Ne ei ole taakkoja, vaan niitä halutaan noudattaa koska Jumalaa rakastaa! Ihminen joka kapinoi yhä ihan konkreettisissa synneissä on joko uudesti syntymätön tai aivan todella lapsen kengissä uskossaan, ja tarvitsee todella rukousta ja Raamatun sanaa.

Niin ja jos siis vielä mietit onko edes Raamattu Jumalan sanaa, niin tämä keskustelu tuskin koskettaa sinua. Synnistä eroon kilvoittelu on mahdollista, mutta se vaatii Jumalassa roikkumista. Kyllä itsekin aviossa olevana voin sanoa että joskus ihan heteroseksuaalinen synti houkuttaa, esim. jos kohtaa mielenkiintoisen toista sukupuolta olevan ihmisen, mutta ei sitä tarvi silti toteuttaa. Eikä Jumala ole minua tästä täysin vapauttanut, mutta antaa silti voimaa kilvoitella! Joka päivä voin kuitenkin valita myös toisin. Jumala kun ei pakota pysymään Hänen tiellään.

bb0123 | 27.10.2011 19:18

Ilmoita asiaton kommentti

Monet täällä sanovat että Raamattua täytyy ehdottomasti noudattaa mitä tulee avioliittoon ja seksuaalisuuteen. Omissa porukoissaan, ja itsensä suhteen, he ovat kyllä modernisoineet ja "päivittäneet" Raamattua aika lailla. Melkein meidän päiviimme asti uskovat noudattivat ehdottomasti sitä Raamatun käskyä että ihminen ei saa avioitua uudestaan, ennenkuin on jäänyt leskeksi entisestä puolisostaan. Toisin on nykyään. Raamatun sanasta huolimatta, tavallista myös tosiuskovien keskuudessa nykyään on, että mennään uudestaan naimisiin vaikka ei olla jääty leskeksi. Raamatulliset kristityt eivät noudata Raamatun sanaa itse, mutta vaativat sen ehdotonta kirjaimellista noudattamista homoilta.

Uskovainen | 28.10.2011 00:04

Ilmoita asiaton kommentti

Eipäs-juupas -meno senkun jatkuu. Harvemmin tulee kellekään mieleen, että kaikki synti on Jumalan edessä samalla viivalla, oli se sitten piilossa oleva kateus tai näkyvä seksuaalipuolen lankeemus. Asennehan tässä ratkaisee, eli jos joku on koko ajan haavoilla syntinsä kanssa, tuntee ja tunnustaa sen nöyrästi Jumalan edessä päivittäin, hän saa sen myös Sanan mukaan anteeksi, vaikka ei siitä aina kovin nopeasti eroon pääsisikään. Sen sijaan kiveen hakatut asenteet vaikkapa omasta uskosta, identiteetistä, oikeuksista jne. ovat Jumalan edessä kauhistus, sillä yksin Hän on muuttumaton.

RayBB | 28.10.2011 10:31

Ilmoita asiaton kommentti

Uudelleenavioituminen kuluu armonalueelle. Ei ole mikään riemun aihe, että avioliitto on kariutunut. Siinä on varmasti parannuksen paikkaa ihmisellä. Mutta tilanteita on monia. On mahdottomia liittoja, joissa kärsitään. Ja esim. ei-uskovallekin annetaan lupa erota uskovasta puolisosta. Nämä ratkaisut tehdään Jumalan edessä.

Alunperin avioliiton, joka on solmittu Jumalan edessä kuuluisi olla purkaantumaton. Mutta ihmisen synti,rikkinäisyys ja kovasydämisyys aiheuttavat eroja. Avioliitto on monesti kovaa työtä. Ei vajavaisten ihmisten yhdessä eläminen ole helppoa. Tarvitaan Jumalata tulevaa anteeksiantamusta ja rakkautta.

Tuulikki2 | 28.10.2011 10:53

Ilmoita asiaton kommentti

Uskon Jumalan Hengen läsnäolon ihmisessä eheyttävän ihmistä kokonaisvaltaisesti, myös seksuaalisuuden alueella. seksuaalisuutta kohtaan, elämän synnyttämisen alueella on henkivalloissa rankka hyökkäys. Muutenkos sitä rikkinäisyyttä olisi niin paljon tällä alueella. Heteroseksuaalinenkin alue on vääristetty. Katsokaa kaikkea kaupallisen seksin ja pornografian tulvaa. Katsokaa paljonko ihmiset kärsivät väärästä seksuaalisuuden toteutuksesta: raiskatut, pedofiilien uhrit, turhat abortit, seksitaudit jne.
Me kaikki tarvitsemme eheytymistä tällä alueella tavalla tai toisella. Mikä paha siksi on homoseksuaalin eheytyminen. minä tunnen heitä kyllä.

Tuulikki2 | 28.10.2011 10:59

Ilmoita asiaton kommentti

Järjestä vielä. Kyllä kaikilla ihmisillä on järkeä ja moraalia. Se on sitä Jumalan jokaisen ihmisen sydämeen kirjoittamaa ikuista lakia, jonka perusteella ihminen voi myös olla vastuullinen Jumalan edessä. Mutta on erikseen Jumalan Hengen kirkastama hengellinen todellisuus. Tällä alueella ovat hengelliset lainalaisuudet, jotka voi ymmärtää vain Hengen johdolla. Avioliitto on esikuvallinen Jumalan ja ihmisen suhteesta.JUmala on luonut erilaisuuden ihmisten keskuudessa täydentämään toisiaan. Hänhän se alunperin jakoi luomansa Jumalan kuvan kahdeksi, jotta nämä voivat tulla erilaisuudessaan yhdeksi. Avioliitto on yhdenlihan-liitto ja verrattavissa veriliittoon.

Tuulikki2 | 28.10.2011 11:07

Ilmoita asiaton kommentti

Me emme voi kuitenkaan suunnistaa pelkän järkemme varassa. Tarvitaan ilmoitus Jumalalta. Jumala on sanallaan luova Jumala ja niinpä hän antanut ilmoituksensa Henkensä kautta sananmuodossa Raamatussa ja lisäksi Jeesus on Jumalan elävä sana.
Raamattuun Jumalan ilmoituksena suhtautumissa kristikunnalla on pitkä kokemusperäinen perinne.

Maailma on täynnä oppeja, filosofioita ja uskontoja. Murusia totuudesta on siellä täällä, mutta Jumalalla on koko totuus ja armossaan Hän on ilmoittanut sitä meille Raamatussa.Ja koska meissä on niin paljon ylpeyttä, on meidän pyydettävä apua Jumalalta tämän ymmärtämisessä. Hemki johtaa totuuteen ja nöyryyteen ja tuo lopulta esille Hengen hedelmiä.
On myös muita henkiä, mutta niiden tehtävä on eksyttää. Tarvitsemme henkien eroittamisen armolahjaa. Tämä kyllä annetaan uudestisytyneelle.

Tuulikki 2 | 28.10.2011 11:20

Ilmoita asiaton kommentti

"Taivaspaikan menettäminen seuraa siitä, jos tahallaan harjoittaa homoseksuaalisuutta ja omaksuu sen elämäntavakseen."

Anteeksi vain, mutta minä en ole koskaan valinnut homoseksuaalisuutta enkä omaksunut sitä elämäntavakseni. Päinvastoin, yritin olla hetero hampaat irvessä vuosia, vaikka tiesin olevani kiinnostunut miehistä jo ennen kuin tiesin homoseksuaalisuudesta tai edes seksistä yhtään mitään.

Ns. Ex-gay-liike kuvittelee, että tietoinen toiminta on kaikki seksuaalisuudessa - ja jos sen pystyy jotenkin muuttamaan, muuttuu siten homosta heteroksi. Anteeksi vaan, mutta kyllä tiedostamattomat tunteet ovat kaiken pohjana, eikä niitä pysty muuttamaan noin vaan.

On suuri erehdys kuvitella, että seksuaalisuutta voisi helposti omin päin "korjata" - ihan samalla tavalla kuin on erehdys kuvitella, että seksuaalisuus ei koskaan muuttuisi lainkaan. Mutta se muutos - jos ja kun sitä tapahtuu - tulee lähinnä meistä riippumatta.

Jyri T. | 28.10.2011 11:23

Ilmoita asiaton kommentti

Tuulikki kirjoitti: "Kyllä kaikilla ihmisillä on järkeä ja moraalia. Se on sitä Jumalan jokaisen ihmisen sydämeen kirjoittamaa ikuista lakia, jonka perusteella ihminen voi myös olla vastuullinen Jumalan edessä. Mutta on erikseen Jumalan Hengen kirkastama hengellinen todellisuus. Tällä alueella ovat hengelliset lainalaisuudet, jotka voi ymmärtää vain Hengen johdolla. "

Eli homoseksuaalisuusasiat ovat tällaisia erikoisasioita jotka voi käsittää vain tällä alueella? :D Miksi?

jr888 | 28.10.2011 11:49

Ilmoita asiaton kommentti

.
Tiesittekö muuten, että Suomen seuraava presidentti Pekka Haavisto on Kirkon ulkomaanavun hallituksessa?

Hieman kyllä nautin, kun te fundamentalistit tukehdutte pullaanne kun hän on presidentti ja kun Suomen kirkossa vihitään lesbo- ja homopareja.

Sillä se kyllä tulee tapahtumaan, uskokaa pois!! Aina on tehty Suomessa lähes kaikki mikä Ruotsissa, hieman perässä. Mikä on hyvä asia ainakin tässä tapauksessa.

jr888 | 28.10.2011 11:54

Ilmoita asiaton kommentti

Vaikka Raamatussa sanotaan selkeästi että eronneet eivät saa avioitua uudelleen ennen kuin ovat jääneet leskiksi, kristityt tulkitsevat tätä käskyä (nykyään) että uudelleen avioituminen kuuluu "armon alueelle".
Se, että uudelleen avioituminen kuuluu "armon alueelle" on kuitenkin hyvin tuore tulkinta kristillisissä yhteisöissä. Se poikkeaa radikaalisti siitä miten kristityt ovat ajatelleet melkein meidän päiviimme asti.

Näin sitä Raamattua "päivitetään" kun on kyse oman porukan asioista. Homojen asiat eivät sen sijaan kuulu "armon alueelle". Heidän suhteensa ei Raamatun selkeää sanaa selitetä uudelleen, tai tulkita traditioista poiketen.

Uskovainen | 28.10.2011 13:37

Ilmoita asiaton kommentti

Jos kysymys todella on kuolemansynnistä, josta seuraa taivaspaikan menetys, niin eikö eronneiden ja homojen kannattaisi varmuuden vuoksi poistattaa se elin, joka tekee mahdolliseksi tällaisen synnin? Vrt. Matt 5:29-30 ja Matt 19:12.

Jonaska | 28.10.2011 15:06

Ilmoita asiaton kommentti

Lyhyenä korjauksena täällä esitettyihin omituisiin väitteisiin siitä, että Raamattuun sitoutuvat uskovat soveltaisivat käskyjä valikoiden, nimenomaisesti eivät noudattaisi uudelleenavioitumiskieltoa.

Kerronpa siis nähtävästi joillekin suurena uutisena: Kyllä herätysliikkeissä ja yleisesti raamatullisten keskuudessa noudatetaan sitä, että ihmisen ei ole lupa uudelleenavioitua ennen edellisen puolison kuolemaa. Tämä on yhtä pyhä asia kuin homoseksuaalisuuden harjoittamisen kieltokin. Se, mitä Raamattu määrää, kuuluu myös pitää -- poikkeuksetta. Puhe "armon alueesta" tässä suhteessa on siis täysin liberaalien keksintö, ja sellaisenaan vieras raamatullisille. Mutta jatkakaa toki, ei minulla muuta.

Mikael Elmolhoda | 28.10.2011 16:52

Ilmoita asiaton kommentti

Väitätkö Mikael, ettei herätyskristityissä ole henkilöitä, jotka ovat eronneet ja menneet uusiin naimisiin? Ilman mitään kuolemantapausta.

Tuon logiikan mukaan alkoholistista tai psykopaatista eroava henkilö ei saisi tilaisuutta uuteen alkuun, jos entinen alkoholistipuoliso on vielä elossa. Petomaista uskoa.

Kappas vain | 28.10.2011 19:09

Ilmoita asiaton kommentti

Toisin kuin homoseksuaalisuuden suhteen, Raamattu ei ole yksiselitteinen uudelleenavioitumisen suhteen. Itse herätyskristillistaustaisena tunnen, kuten Mikaelkin, lukuisia eronneita ja leskiä, jotka ovat pysyneet tai ovat päättäneet pysyä naimattomina lopun elämäänsä.

Tilanteet on katsottava tapauskohtaisesti ja sovellettava Raamatun kokonaisilmoitusta kuhunkin tilanteeseen erikseen, koska Raamatun ohjeet avioero-/uudelleenavioitumisaikeisiin liittyvät niin moniin eri tilanteisiin.

Homoseksuaalisuutta on kuitenkin aivan turha oikeuttaa uskovan uudelleenavioitumisella, koska synnit saa anteeksi ja heteroavioliitossa eläminen ei ole synnissä elämistä. Sen sijaan homosuhteessa eläminen on jatkuvaa syntiä Jumalaa vastaan.

Jochanan | 28.10.2011 20:16

Ilmoita asiaton kommentti

Jochanan,

Tämä eronneiden uudelleen avioitumisen "tapauskohtaisuus" on liberaalien raamatullisten maallinen keksintö. Aivan kuten Mikael Elmohoda yllä sanookin.

Uskovainen | 28.10.2011 22:54

Ilmoita asiaton kommentti

No ei se itse asiassa ole. Näissä puitteissa on kuitenkin mahdotonta pureutua uudelleen avioitumisen problematiikkaan, joten jätän tällä kertaa vain pari raamatunpaikkaa pureskeltavaksi:

"Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)

"Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa." (1.Kor.7:8-9)

Kuten huomaat, tää avioero ja uudelleen naiminen on aika kiemurantti jutska. Toista on homoseksuaalisuuden harjoittamisen kanssa.

Jochanan | 29.10.2011 00:17

Ilmoita asiaton kommentti

Kuules, Jochanan, ei se kysymys "homoseksuaalisuuden harjoittamisesta" ole yhtään sen yksioikoisempi. Tuolla oli yllä sitaatti RK-käännöksestä, jossa puhuttiin "homoseksuaalisuuden harjoittajista", mutta alkutekstissä on sana, joka tarkoittaa "miehen kanssa makaavia miehiä". Siis miehiä. Luther taas käyttää omassa käännöksessään sanaa, joka tarkoittaa lähennä pedofiilejä.

Ketkä siis eivät peri Jumalan valtakuntaa? Tässä on kolme eri mahdollisuutta.

Jonaska | 29.10.2011 11:15

Ilmoita asiaton kommentti

En viitsi nyt lähteä oikomaan alkukielen vääntelyä, mutta vinkkinä heittäisin että jos ei oikeasti tunne sitä, mistä puhuu, kannattaa mieluummin olla vääntelemättä. Jos ei ymmärrä, mitä mahtaa tarkoittaa keskenään toisiinsa syttyvät miehet ja keskenään toisiinsa syttyvät naiset, niin ehkä parempi olla ymmärtämättä. Ja niin edelleen.

Mutta kun vielä keskustelu jatkui avioasiasta, niin laittaisin vielä tämän linkin: http://www.vapaasatama.net/seksi.html#avioero

Jos ei tykkää siitä mitä Raamattu avioliitosta tai sukupuolimoraalista lopettaa, niin ei tarvitse tykätä. Mutta Raamatun vääntely omiin tarkoitusperiin on niin lapsellista puuhaa, että luulisi aikuisilla ihmisillä olevan parempaa tekemistä. Paljon parempi on myöntää, kuten suurin osa liberaaleista nykyään myöntääkin, että kyllä, Raamattu kieltää ehdottomasti homoseksuaalisuuden/uudelleenavioitumisen/seka-avioliitot/etc etc, mutta me emme enää nyky-ymmärryksen valossa katso näitä määräyksiä oikeiksi. Piste.

Mikael Elmolhoda | 29.10.2011 11:54

Ilmoita asiaton kommentti

Juuri niin, Mikael, parempi olisi olla vääntelemättä. RK:n käännös on mainitun kohdan osalta ilmiselvä väännös - ellei siinä sitten ole ollut tarkoitus olla inklusiivinen. Mutta silloin pitäisi olla johdonmukainen ja kirjoittaa esim. "sisarukset" siinä missä vanhoissa käännöksissä lukee "veljet".

Lutherin sanavalinnan ymmärrän, koska se viittaa Paavalin ajan tunnetuimpaan homoseksuaalisuuden ilmentymään,. pederastiaan. Silti sekin on väännös.

Jonaska | 29.10.2011 12:26

Ilmoita asiaton kommentti

Nimimerkille ex-ex-gay: olisi mielenkiintoista tietää mitä nimimerkkisi oikeastaan tarkoittaa? Olitko siis aiemmin homo, joka ihan aidosti alkoi kokea heteroihastumisia ja -kiinnostusta ja sitten siirryit takaisin samaan sukupuoleen? Vai luulitko olevasi hetero? Vai olitko kokenut mitään muutosta ja pidit itseäsi silti ex-gay-ihmisenä?

AriPuonti | 29.10.2011 20:02

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä Ari,

Jos termillä "ex-gay" tarkoitetaan täyshomosta täysheteroksi muuttunutta, niin maailmasta ei sellaisia paljon löydy, kuten tiedät. Yleensä termillä tarkoitetaankin henkilöä, joka lähinnä uskonnollisista syistä luopuu homoseksuaalisesta "elämäntavasta" ja on ehkä jossain määrin kehittynyt heteroseksuaaliseen suuntaan, ainakin omissa kuvitelmissaan. Itse olin ex-gay tässä jälkimmäisessä merkityksessä, joskin muutokseni oli niin kovin olematonta, että lopulta luovuin heteroksi muuttumisen tavoittelusta. Eli minusta tuli entinen ex-gay. Ex-gay on useimmiten ihminen, jolla on yhä enemmän tai vähemmän h-seksuaalisia taipumuksia, ja ex-ex-gay on ihminen, joka on lakannut pitämästä sitä vakavana moraalisena tai psykologisena ongelmana.

Ex-ex-gay | 30.10.2011 01:00

Ilmoita asiaton kommentti

Täällä kun niin paljon aiemmin kyseltiin, että mistä tietää Raamatun olevan totta, niin siihen tällainen näkökulma.

Raamatussa on n. 1000 ennustusta, jotka ennustavat reilusti yli 700 eri tapahtumaa. Siis monia tapahtumia on ennustettu monesti. Kristus-ennustuksia Vanhassa testamentissa onkin runsaasti. Mutta jatketaanpa. Noista reilusti yli 700 ennustuksesta yli 100 koskee Jeesuksen toista tulemista ja sen jälkeistä aikaa. Toisin sanoen tälle meneillään olevalle maailmanajalle jää yli 600 ennustusta.

Monikohan noista yli 600 ennustuksesta mahtaa olla toteutunut? NOIN 600!!! 1990-luvun puolessa välissä tunnettu raamatunopettaja David Pawson sanoi, että enää alle 20 ennustusta on toteutumatta tällä meneillään olevalla maailmanajalla. Sitten Kristus tulee toisen kerran Maan päälle. Ja ei suinkaan lempeänä opettajana, vaan varsin raivokkaana Tuomarina sotimaan Pahuutta vastaan...

Juuso Kultti | 30.10.2011 21:14

Ilmoita asiaton kommentti

...Mikähän muuten mahtaisi olla todennäköisyys noin hyvälle ennustusmäärälle noin niin kun sattumalta (so. ihmisten keksimänä)? Varmaan olettekin sitä mieltä että olemattoman pieni. Tämä on varsin kova todistus siitä, että Raamatun täytyy olla jumalallista alkuperää. Sen siis täytyy tulla Jumalalta.

Tehkää siis parannus synneistänne ja kääntykää. Rukoilkaa Jumalaa ja katukaa syntejänne. Pyytäkää niille anteeksiantoa Jeesuksen Kristuksen tähden. Ottakaa Jeesus Kristus elämänne Herraksi, niin te saatte periä Taivasten valtakunnan.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Joh. 3:16-18

Juuso Kultti | 30.10.2011 21:15

Ilmoita asiaton kommentti

Juuso Kultti, pistän tähän sinulle lukemiseksi ent konservatiivikristityn kirjoituksen jonka lukiessa voit ottaa hieman etäisyyttä edellä esittämiisi omiin kirjoituksiin vaikkapa profetioista ja kristinuskosta yleensä.
http://www.argumentti.fi/kristinuskon_kritiikki/raamattu_kristinusko_uskontokritiikki.pdf

erilainen | 31.10.2011 08:31

Ilmoita asiaton kommentti

Eräs kyseli tuolla ketjusssa miksi homoseksuaalisuuden ymmärtäminen kielletyksi ei kuulu tavallisen järjen akueelle. Kyllähän sitä voi ymmärtää monelta kantilta ja nykyajan media toimii muokaten ajatuksia yhteen suuntaan. Vain täydellinen hyväksyminen on sallittua. Enemistö ihmisistä laulaa nyt meidän kulttuurissa samaa laulua. Paljonko järki on sidottu yleiseen mielipiteeteen. Enemistö tahtoo olla samaa mieltä, jotta ei tulis pilkatuksi. Pilkka ja iva ovat tavllinen ase Raamattuun uskovien kristittyjen vastustamisessa, mutta meidän asisiin sen ei tule kuulua. Erimieltä olevia tulee rakastaa ja siunata.

Tuulikki 2 | 31.10.2011 08:59

Ilmoita asiaton kommentti

Itselleni tämä homoseksuaali kysymys ja muutkin seksuaalikysymykset kuuluvat asioihin joita täytyy tutkia Jumalan edessä, pyytäen Hänen Hengeltään ymmärrystä. Ja tämä liittyy luomisjärjestykseen ja ihmisen tehtävään. Jumalan lakien kunnioittamiseen elämää säilyttävinä.

Tuulikki 2 | 31.10.2011 09:05

Ilmoita asiaton kommentti

Ateistit ovat löytäneeet näillekin palstoille Raamattuun uskoville vaihtoehtojaan tarjoamaan. Niitähän löytyy.
Mutta sitten taas on vastineita. Raapustus.fi vastaa moniin väitteisiin ja apologetiikka viki. Samoin suomen teologisen insitituutin sivut.
Tietoa löytyy puolin ja toisin. Vain Pyhä Henki voi johdattaa kaikkeen totuuteen.
Vanhatestamentti on täynnä profetiaa Jeesuksesta ja Jeesus on tullut. Ja me Hänen seuraajansa olemme eläviä todistajia siitä, miten Hän on elämäämme vaikuttanut. Monet ex-uskovista ovat uskoviin ihmisiin pettyneitä, mutta epäilempä ovatko he koskaan oppineet tuntemaan Jeesusta. Uskovan polku kirkastuu kulkiessa, mutta ei se silti helppo ole.

Tuulikki 2 | 31.10.2011 09:12

Ilmoita asiaton kommentti

Nämä seksuaali kysymykset ovat paljolti tunne-elämän asioita ja viettienkin.
No järjellä voi pohtia viettien tarkoitusta. Rakastumista ja ihastumista taas tällaisina tunne-elämän tarpeena. Aktiivinen tahtoon perustuva rakkaus taas on enemän kuin tunnetta.
Ihmisen raskastumis ja rakastamis -kyky on paljolti riippuvainen lapsuuden kiintymys-suhteita. Eikä oidipaaliteoriaakaan kannata romuttaa seksuaalisuuden kehityksessä. Monen laista tapahtuu ihmiselle elämän varrella, joka vaikuttaa näihin asioihin.
Jumalan rakkaus kuitenkin eheyttää ihmistä. Hän on turvallinen, eikä hylkää.

Tuulikki 2 | 31.10.2011 09:18

Ilmoita asiaton kommentti

muistutan vielä siitä, että Raamatussa kerrotaan Sodoman alkuperäisen synnin olleen huoleton lepo ja leivän yltäkylläisyys ja köyhien ja kurjien halveksiminen. Ei siis yhteisvastuuta vaan riistoa. Eli rakkauden puutetta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän omien himojensa valtaan. Tästä johtui pahuuden kauhea lisääntyminen ja lopulta tuho.
Niin ihminen on vapaa tekemään vain hyvää ja sitä taas ei osaa tehdä ilman Jumalan apua ja voimaa. Meidän ilman Jumalaa tehdyt hyvät teot ovat usein meidän omaksi kunniaksemme.

Tuulikki 2 | 31.10.2011 09:24

Ilmoita asiaton kommentti

Sanokaas nyt homoaktivistit. Itse olen aika hyvän näköinen heteromies, ikää 40+ vuotta. Nuorempana minulla oli vahvaa taipumusta seksiaddiktioon, ja voin kertoa että se on aika helvetillinen ongelma. Sitten koin jonkinasteisen parantumisen jotain kolmikymppisenä. Mutta en päätynyt naimisiin, vaan kaikki ihmissuhdeasiat menivät pieleen. Nyt on ikää nelkyt ja risat, en ole koskaan asunut kenenkään kanssa avoliitossa enkä ole päässyt naimisiin. Monet asiat on menneet päin helvettiä ja elämä on välillä ollut aika epätyydyttävää.

Mutta hengissä ollaan. Nyt kysyn, miksi olisi liikaa vaadittu että joku homo tekisi saman? Minä en ole elänyt seksisuhteessa, no ilmeisesti modernille papille se ei ole mahdollista, mutta jos se on minulle mahdollista niin miksi se ei voisi olla homolle mahdollista?

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 12:12

Ilmoita asiaton kommentti

Heterona tiedän, että naista voi rakastaa ilman että harrastaa seksiä hänen kanssaan. Se voi useinkin olla paras ratkaisu. Jos tämä ei onnistu papilta, niin ihmettelen miksi. Miksi homon olisi pakko harrastaa seksiä? Yleisessä mielipiteessä pidetään päivänselvänä että seksiä on pakko saada harrastaa. "Kirkko ei voi vaatia..." jne. Olenko minä siis uhka kirkolle?

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 12:41

Ilmoita asiaton kommentti

Minusta ei oikeen kuulosta hyvältä vaatimukselta se, että se mistä sinä joudut luopumaan niin siitä pitää muidenkin luopua. Tuolla perustelulla voisin sanoa, että onko liikaa vaadittu että naapuni joutuisi asumaan yhtä ahtaassa asunnossa ja ajamaan yhtä vanhalla autolla kuin minä. Tuo perustelusi vaikuttaa siltä, että niin kauan kuin yksikin hetero joutuu elämään ilman omaa haluaan yksin niin niin kauan pitäisi homojenkin olla yksin, eikös vaan. Vastasin, vaikka olenkin hetero, mutta enpä usko että homotkaan ehdotustasi ymmärtäisivät.

Penkki | 31.10.2011 13:03

Ilmoita asiaton kommentti

Entinen addikti:

Eihän kenenkään ole pakko olla parisuhteessa tai harrastaa seksiä. En itsekään pidä sitä aivan välttämättömänä omalla kohdallani. Seksuaalisuuden ylikorostus medioissa ärsyttää.

Kyse on vain siitä, pakotetaanko joitakin ihmisiä ylhäältä päin - muka universaalin jumalallisen lain mukaisesti - tekemään asioita, jotka ovat räikeästi vastoin paitsi heidän omaa luontoaan ja tahtoaan myös todellisia mahdollisuuksiaan. Homo joka löytäisi kumppanin ei ole samalla viivalla kumppania löytämättömän heteron kanssa.

En käsitä, miksi Sinä et voisi löytää vielä mukavaa naista elämääsi, jos sellaista elämääsi pohjimmiltasi kaipaat. Et ole todellakaan ikäloppu. Ja vaikka addiktiot ovat vaikeita ongelmia, niihinkin on olemassa psykologista apua, jos ne vielä jotenkin vaivaavat.

Ex-ex-gay | 31.10.2011 13:14

Ilmoita asiaton kommentti

Entisen seksiaddiktin pointti taisi olla se, että hänkin on tehnyt parannuksen avioliiton ulkopuolisista seksisuhteista ja on tyytynyt siihen, ettei enää toteuta seksuaalisuutta avioliiton ulkopuolella, vaikka hän sen vuoksi jäisi ilman seksiä. Säännöt ovat samat kaikille; yhden kiusaus on seksiaddiktio, toinen homous, kolmannen vaikka eläimiin sekaantuminen. Jokaisen tulee tehdä parannus, ellei halua helvettiin.

Mikael Elmolhoda | 31.10.2011 13:20

Ilmoita asiaton kommentti

'Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."' (Mark. 8:34-38)

Mikael Elmolhoda | 31.10.2011 13:21

Ilmoita asiaton kommentti

Ei Penkki hyvä, en koe tulleeni ymmärretyksi. Mutta minä haluan sellaisen seurakuntayhteyden, jossa opetetaan perinteistä kristillistä avioliittoa. Toivon että sinä ja kaverisi pysytte sieltä poissa. Väsyttää tämä loputon läppä ja loputon herjaaminen. Harva asia suututtaa minua niin kuin se, että minua sanotaan fundamentalistiksi. Kotimaa24 voisi olla se oikea paikka herjata. Minä haluan sellaisen alueen missä ei tarvitse kuunnella loputonta läppää.

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 15:01

Ilmoita asiaton kommentti

Minä en halua olla ketään sortamassa ja olen virallisesti eronnut kirkosta. Liberaalit ovat minun nähdäkseni VOITTANEET sodan jo monissa seurakunnissa, kuten pääkaupunkiseudulla. Miksi enää jatkaa riitelyä? Miksi tällekin foorumille tulee homoaktiiveja rähjäämään?

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 15:27

Ilmoita asiaton kommentti

Tarkennettakoon vielä että minulla ei ole homoja vastaan yhtään mitään. Minulla on homoseksuaalisia ystäviä ja tuttavia. Mutta minä en halua elää siinä ARVOMAAILMASSA, joka aggressiivisesti tunkee seurakuntiin. Jos naispapit haluavat sitä niin OK, pannaan asiat poikki ja pinoon, minä löydän sellaisen yhteyden jossa ei ole naispappeja. Voidaan silti jutella vaikka politiikasta, te naispapit siellä ruudun takana.

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 15:40

Ilmoita asiaton kommentti

Niinpä näkyi tuo erilaisen linkki olevan entisen uskovaisen vuodatusta. Raamatusta saa sellaisen käsityksen, että jos uskova kääntää uskolle tyystin selkänsä, niin hänen on kuta kuinkin mahdoton tulla enää uskovaksi. Lieneekö tämä sitten sitä Pyhän Hengen pilkkaa, en osaa sanoa. Joka tapauksessa siihen vuodatukseen oli mahdutettu lähestulkoon kaikki, mistä kristinuskoa kritisoidaan...

Juuso Kultti | 31.10.2011 17:15

Ilmoita asiaton kommentti

...En voi tuntea kuin suurta surua tuon laatineen Timo Tiaisen puolesta. Jumala olkoon hänelle niin armollinen, kuin Hän hyväksi näkee. Onneksi on olemassa myös samantapaisia sivustoja kristinuskon puolesta, esim.
http://raapustus.net/
http://www.onkosetotta.net/
http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu
http://www.perusteet.tk/

Jeesuksen ylösnousemuksen historiallinen todistus on tässä
http://www.nic.fi/~shn/tekstit/ylosnouse.htm

Luomiseen uskovien tiedemiesten aikaansaannoksia löytää esim. täältä
http://www.icr.org/

Ja jos epäilee, ettei yliluonnollisia asioita voisi tapahtua niin voi katsoa vaikka näitä ohjelmia
http://www.tv7.fi/vod/categories.html?id=71

Jumalan siunausta alkavaan työviikkoon kaikille!

Juuso Kultti | 31.10.2011 17:15

Ilmoita asiaton kommentti

Ymmärrän sinua, entinen seksiaddikti. On vaan vähän kurja tuo nimimerkkisi kun siihen vastaa :) Olen itse joutunut eroamaan ja olen nyt 15 vuotta ollut ikäänkuin leski, eli en ole ollut miehen kanssa.

Tämä "uskovaisellekin" tiedoksi!

Minusta se, että Olen saanut 38 vuotta sitten kokea uudestisyntymisen ja tulla tuntemaan Jeesuksen Kristuksen omana henkilökohtaisena Vapahtajanani, on niin suuri asia etten halua tietoisesti syntiä tehdä enkä siinä elää.

Aina on ollut ihmisiä jotka ovat halunneet elää mahdollisimman lähellä Jumalaa noudattaen Hänen tahtoaan ja luopuen esim. seksuaalisuutensa toteuttamisesta synnillisesti. Eikä siitä ole ollut mitään haittaa, eikä se ole tehnyt ihmistä ainakaan huonommaksi, päinvastoin.

Tämä aika on sairas kaikessa moraalittomuudessaan. Herra armahda!

Tuulikki | 31.10.2011 17:26

Ilmoita asiaton kommentti

Arvon Ex-ex-gay, en oikein saa tolkkua puheistasi. Artikkeli kertoo tutkimuksesta, jossa gayt ovat kokeneet muuttumista heteroiksi. Sinä sanot ilmeisesti että ei se voi olla totta. Miksi juuri sinua pitäisi sitten uskoa? Minähän voin sanoa - hiukan kärjistäen - että sinä olet ehkä hetero joka esittää homoa. Tai että olet vain omasta mielestäsi homo, mutta oikeastaan hetero syvällä sydämessä. Pakkoko tässä on ketään enää uskoa? Tämä keskustelu ei johda mihinkään.

Entinen seksiaddikti | 31.10.2011 23:22

Ilmoita asiaton kommentti

Niin, keskustelu on aika lukossa kaikin puolin. Toinen puoli yrittää taistella seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan seurata Jeesusta myös seksuaalimoraalissa, ja toivoo saavansa siihen vapaaehtoisesti myös eheytymisapua. Toinen puoli haluaa evätä tämän avun ja pakkoeheyttää nämä jeesustelijat homoiksi käytännössä sanoen, että et sinä oikeasti halua tuota, minä tiedän paremmin mitä sinä oikeasti haluat ja miḱä sinä oikeasti olet. Että jaa.

Mikael Elmolhoda | 01.11.2011 11:19

Ilmoita asiaton kommentti

Entinen s-addikti:

Tutkimuksen mukaan valtaosa ei kokenut mitään merkittävää muutosta. En tiedä kuinka vahvaa tai pysyvää "kunnolla" muuttuneiden muutos oli enkä spekuloi sillä. Ihminenhän voi mennä vaikka naimisiin ja saada liudan lapsia, ja siltikään homoseksuaalisuus ei ole aina täysin kadonnut. Me liian usein tarkkailemme vain ulkoisia tekijöitä ja olemme niihin tyytyväisiä.

Olipa muutaman kymmenen ihmisen väitetyssä muutoksessa kyse mistä tahansa, en tee siitä sitä johtopäätöstä, että minunkin on muututtava tai että kaikki voivat muuttua. Jokainen valitkoon oman tiensä. Minusta jokainen saa yrittää muuttua toisenlaiseksi, jos kokee siihen pakottavaa halua. Minä en koe, enää.

Miltä sinusta muuten tuntuisi, jos sanoisin sinulle, että olet ehkä homo, joka vain esittää heteroa? Tai että olet vain omasta mielestäsi hetero ja syvällä sydämessäsi homo?

Ex-ex-gay | 01.11.2011 13:50

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael:

En ole kaikkia viestejä lukenut tässä ketjussa mutta ainakaan itse en taistele kenenkään seksuaalista itsemääräämisoikeutta vastaan.
Minähän taistelen sen puolesta. "Eheytyjille" on annettava oikeus yrittää eheytymistä ja niille jotka haluavat hylätä koko idean, on annettava oikeus hylätä koko idea.

Myöskään ammattitaitoiset psykoterapeutit eivät koskaan pakota ihmisiä sellaiseen, mitä he eivät itse halua, he ovat suorastaan ärsyttävän puolueettomia ja asiakaslähtöisiä. Homokielteisen homouskovaisen on turha pelätä, että "maallinen" terapeutti yrittää käännyttää hänet homomyönteiseksi.

Ex-ex-gay | 01.11.2011 13:52

Ilmoita asiaton kommentti

Toivon todella, että tämä asiakaslähtöinen itsemääräämisoikeus myös toteutuisi.

Mikael Elmolhoda | 01.11.2011 14:21

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllä siinä fariseukset ja lainoppineet kalpenisivat, jos joutuisivat tätä ketjua lukemaan!

Ihmetys | 01.11.2011 17:38

Ilmoita asiaton kommentti

"Raamatusta saa sellaisen käsityksen, että jos uskova kääntää uskolle tyystin selkänsä, niin hänen on kuta kuinkin mahdoton tulla enää uskovaksi. Lieneekö tämä sitten sitä Pyhän Hengen pilkkaa, en osaa sanoa. Joka tapauksessa siihen vuodatukseen oli mahdutettu lähestulkoon kaikki, mistä kristinuskoa kritisoidaan -- En voi tuntea kuin suurta surua tuon laatineen Timo Tiaisen puolesta."

Tähän suruun löytyy myös lääke, joskus myös se "kuta kuinkin mahdoton" voi tapahtua:

http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/timo-tiainen-vakaumukseni-kristillinen-teismi/

OttoP | 02.11.2011 17:18

Ilmoita asiaton kommentti

OttP kirjoitti:
"Tähän suruun löytyy myös lääke, joskus myös se "kuta kuinkin mahdoton" voi tapahtua:

http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/timo-tiainen-vakaumukseni-kristillinen-teismi/"


Tuopa oli mieltä lämmittävä tieto :D Jumalalle kiitos, myös tämä "kuta kuinkin mahdoton" tapahtui!

Kiitos OttoP tuosta tiedosta. Siunausta elämääsi!

Juuso Kultti | 02.11.2011 17:43

Ilmoita asiaton kommentti

OttoP, hyvä löytö tuo nettisivusto. Suosittelen lukemaan kriittisesti aivan kuten sivujen tekijäkin on kriittisenä omat juttunsa sivuille kirjoittanut. Kristinusko ei ole mikään joko/tai juttu vaan siihenkin voi suhtautua kriittisesti olematta ateisti. Lukekaa myös ne kohdat joissa ette saa tukea omalle ajattelullenne olettepa mitä mieltä tahansa. Erityisesti kategoriat-kohdasta löytyy mielenkiintoista asiaa.

erilainen | 02.11.2011 18:02

Ilmoita asiaton kommentti

"Miltä sinusta muuten tuntuisi, jos sanoisin sinulle, että olet ehkä homo, joka vain esittää heteroa? Tai että olet vain omasta mielestäsi hetero ja syvällä sydämessäsi homo?" - ei liikuta minua lainkaan. Mutta tämä aihepiiri ja tämä loputon jauhaminen meinaa viedä välillä pakokauhun partaalle. Siihen voi auttaa olut, olueeseen voi auttaa antabus, ja sitten on vielä vähän diapamia tuolla jemmassa. Minä lopetan tähän. Adios.

Entinen seksiaddikti | 02.11.2011 22:00

Ilmoita asiaton kommentti

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Homoseksuaalisuus_Raamatun_valossa

Tuolla sivulla on näin;

1 Kor 6:9: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Homoseksuaalisesti suuntautunut henkilö kykenee muuttumaan ja hylkäämään homoseksuaalisen identiteetin. Tämä korinttolaiskirje todistaa sen todella selvästi. Tästä on myös todistuksena nykyään moni ex-homoseksuaali, joka on tullut uskoon sekä hyljännyt homoseksuaalisuuden ja muuttunut heteroksi.

mikra | 03.11.2011 08:35

Ilmoita asiaton kommentti

Jotta tästä ei lähde vääriä tulkintoja liikkeelle:

Tutkimuksen tekijät sanovat itsekin, että näiden tulosten perusteella homot eivät muutu heteroiksi.

Sen sijaan *jotkut* ihmiset *saattavat* siirtyä *vähän* homo-hetero-asteikolla.

Eli edelleenkin on julmaa vaatia homoilta "eheytymistä".

Jyri T. | 25.10.2011 17:47

Onhan alkoholistikin alkoholisti,vaikka lopettaisi Jumalan armosta ryyppäämisen?
Hän vain pidättäytyy tekemästä syntiä, eli juopottelusta.

Mitä eroa on siinä pyytääkö Jumalaa armahtamaan alkoholismista, homoudesta, tupakoinnista, huumeista, peliriippuvuudesta, haureudesta tms.

Jumala voi armahtaa mistä haluaa, jos ihminen ymmärtää sitä anoa ja toissaan haluaa pelastua synniltä.

nimim. armahdettu armahdettujen joukossa

toinen Hega | 05.11.2011 13:23

Ilmoita asiaton kommentti

>>Homoseksuaalisesti suuntautunut henkilö kykenee muuttumaan ja hylkäämään homoseksuaalisen identiteetin. mikra | 03.11.2011 08:35 >>

Miten homoseksuaali voi hyljätä homoseksuaalisuuden ilman Jumalaa, jos Jumala on hyljännyt heidät harjoittamaan syntiään?

Room.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Jos Jumala on hyljännyt heidät himojensa valtaa, niin miten he voivat ilman Jumalaa päästä synnistään? Eikö silloin ainoastaan Jumala voi armahtaa?

toinen Hega | 05.11.2011 13:32

Ilmoita asiaton kommentti

Tutkimus, jota kaukana viestini yläpuolella häämöttävä artikkeli kuvaa ei tulle yllätyksenä Ari Puonnin Suhteesta siunaukseen -kirjan lukeneille. Ensin pari asiaa tutkimuksesta itsestään.

Ensinnäkin Exodus Internationalin tavoitteet huomioiden onnistumisprosenttina voidaan pitää 53%, ja näin maallikkonäkökulmasta pidän potentiaalisena muutosprosenttina +/- 69:ää. Joka tapauksessa 53% tutkituista saattoivat elää VAIN 6-7 vuoden terapian (hei se oikeasti on mitätön aika) jälkeen oman raamatullisen vakaumuksensa mukaisesti.

Toiseksi en ihmettelisi heikompaakaan onnistumisprosenttia, mikäli ex-gay-liikkeen oletukset homouden syistä pitävät paikkansa. Kyseessä on nimittäin selvästikin äärettömän monimutkainen asia, joka liittyy moniin asioihin lapsuuden kiintymyssuhteista luonnolliseen temperamenttiin.

Kolmanneksi tutkimuksen tekijät muistuttavat homoseksuaalin tutkijan Susan Cochranin arvioon homojen ja lesbojen terveysriskeistä.

Lassi Peltomaa | 15.11.2011 18:53

Ilmoita asiaton kommentti

No edellinen viestini loppui vähän epäselvästi. Tarkoitin vain, että homoseksuaalit monessa suhteessa huonommin, kuin heterot, oli asuinmaa sitten kuinka suvaitsevainen tahansa.

Ai niin. Siitä Paavalin käyttämästä sanasta. Paavali tosiaan käyttää homouden tuomitessaan muunnosta kreikan kielen ilmaisusta, joka oli viestin lukijoille tuttu vanhan testamentin homoseksin kieltävistä säädöksistä.

Lisäksi pederastia ei ollut todellakaan ainoa tunnettu homoseksuaalisen käyttäytymisen muoto siihen aikaan. Itse asiassa Paavali tunsi hyvin ns. rakkaudelliset homosuhteet, joihin viittaa moni sen ajan kreikkalainen teksti.

Pederastialle oli muuten Paavalin aikoihin oma sana, joka ei ollut arsenokoites, tai malakoi. Lisäksi käsittääkseni useimmat raamatunkohdat alkukielellä puhuttelevat vain miehiä, mikäli lähdetään hiuksia halkomaan, että mainitaanko siinä naisia. Paavalin sanavalintoja voi selventää itselleen kirjasta Minun homoseksuaalit ystäväni.

Lassi Peltomaa | 15.11.2011 19:06

Ilmoita asiaton kommentti

Kysymys homoudesta on tietenkin hyvin poliittinen. Ylläoleva tutkimus tehtiin, koska APA:ssa on vahvaa pyrkimystä kieltää ei-toivotun homoseksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävä terapia. Sitä EI SIIS TEHTY jotta voitaisiin "pistää homot kyykkyyn" vaan koska homousjärjestöt yrittävät pistää ex-homot (ja siinä sivussa Jumalan) kyykkyyn. Miksi?

Koska homousjärjestöt haluavat julkisuudessa väittää homoutta synnynnäiseksi (vaikka ovatkin tiedejulkaisuissa toista mieltä). Tai paremminkin, koska homoliittojen puolustaminen on mahdotonta, jos voidaan tehdä kunnollista tutkimusta "eheytymisen" hyödyistä, sekä homosuhteiden raskaudesta.

Homousjärjestöt EIVÄT PUOLUSTA HOMOJA, vaan ainoastaan homoidentiteettiä. Ne EIVÄT ENÄÄN VASTUSTA SYRJINTÄÄ vaan ex-homoja, ja perinteistä avioliittoa. Yksittäiset ihmiset näiden järjestöjen sisällä EIVÄT KUITENKAAN SITOUDU TIETEN TAHTOEN näin raakaan peliin. He uskovat siihen mitä heille on opetettu.

Lassi Peltomaa | 15.11.2011 19:20

Ilmoita asiaton kommentti

Sori. Oli pakko purkaa...

Lassi Peltomaa | 15.11.2011 19:21