![]() |
Syntymättömien lasten oikeuksia puolustavan Pro Life –liikkeen merkittävimpiin johtajiin kuuluva Gregg Cunningham vierailee Suomessa 8.-9.10. Cunningham johtaa yhdysvaltalaista Center for Bio-Ethical Reform –järjestöä, jonka kerrotaan ”vaikuttaneen miljoonien amerikkalaisten käsityksiin abortista”. Cunningham puhuu lauantaina Hotelli Haagassa järjestettävässä tilaisuudessa muun muassa aborttikuvien käytöstä Pro Life –työssä.
Sunnuntaina hän saarnaa Suomen kansainvälisen seurakunnan jumalanpalveluksessa.
- Gregg on syvällisesti paneutunut ihmisoikeusrikoksiin ja siihen, miten ne on saatu loppumaan. Siksi hänen ajatuksiaan kannattaa kuunnella. Sen voin omakohtaisesti vakuuttaa, toteaa Pro Life Suomi -järjestön puheenjohtaja Mika Ebeling.
Cunninghamin vierailun yhteydessä Suomeen saapuu myös Ruotsin Människorätt för ofödda -järjestön puheenjohtaja Mats Selander sekä pietarilaisen Omega-ryhmän edustajia.
- Kokoontumisesta on siis odotettavissa paljon, Ebeling sanoo.
Vierailu on osa Cunninghamin Euroopan-kiertuetta.
Pro-life-liike vastustaa aborttia ja kannattaa sen kieltämistä tai rajoittamista. Pro Life kannatta sikiön oikeutta elämään, sillä liike pitää sitä ihmisenä ja sen takia ihmisoikeuksien subjektina. Pro Life Suomi on perustettu vuonna 2005. Järjestö toteuttaa säännöllisesti mielenosoituksia eri kaupungeissa. Ebelingin mukaan seuraava mielenosoitus järjestetään 10.12. Helsingin asema-aukiolla.
Viikonlopun Pro Life -kokous järjestetään Hotelli Haagassa 8.10. klo 11-19.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos tapahtuman järjestäjille. Toivotaan, että aportin kannattajat heräävät synnin unestaan ja aporttilaki muutetaan. Hirvittää tämä kansanmurha mitä tänäpäivänä Suomen siionissa hyväksytään.
rukoilija | 09.10.2011 15:08Ilmoita asiaton kommentti
Aiheeseen liittyen kannattaa katsoa uusi dokumentti englanniksi "180 Movie" http://180movie.com/
Kosonen | 09.10.2011 16:50Ilmoita asiaton kommentti
Aika moni suunnittelematon raskaus saa alkunsa humalatilassa. Kuinkahan paljon aborttien määrää voitaisiin vähentää kieltämällä alkoholin mainonta, erityisesti mielikuvamainonta?
Jonaska | 09.10.2011 17:38Ilmoita asiaton kommentti
Siunausta Pro Life liikkeelle. Varjele Jeesus pieniä lapsia äitiensä kohdussa, muuta äitien sydämiä niin että antavat lastensa elää ja isien sydämiä niin että ilolla ottavat vastuunsa isänä vastaan ja rakastavat lapsiaan.
Joshua | 09.10.2011 22:25Ilmoita asiaton kommentti
Pro-liike varmasti syyllistyy syrjintään tai ihmisryhmän halventamiseen, kun se on elämän puolesta. Olettehan kertoneet Greggin laittomasta maahannoususta Johannalle ja Sarille!?
arto jantunen | 22.10.2011 00:18