Shimon Peres haudattiin Jerusalemissa maailman johtajien läsnäollessa

 

Unescon hallintoneuvoston päätöslauselma kiistää juutalaisten yhteyden Jerusalemin Temppelivuoreen. Kuva Istockphoto.

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman määräyksestä liput ovat puolitangossa perjantai-iltaan asti Shimon Peresin kuoleman vuoksi.

Israelin entinen pääministeri ja presidentti Shimon Peres haudattiin perjantaina 30.9. Paikalla oli eri maiden johtajia noin 70 henkeä mukaan lukien Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, Bill Clinton, prinssi Charles, David Cameron ja Tony Blair. Suomea hautajaisissa edusti pääministeri Juha Sipilä. Myös Palestiinan presidentti Mahmud Abbas osallistui hautajaisiin, mikä on herättänyt pahennusta arabimaailmassa.

Hautajaiset oli turvattu ennen näkemättömin turvatoimin. Turvallisuudesta vastasi 8000 poliisia ja sotilasta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Shimon Peres kuoli varhain keskiviikkoaamuna Tel Avivissa. Hän oli kahta viikkoa aikaisemmin saanut aivoinfarktin. Peres oli kuollessaan 93-vuotias. Vain reilu kaksi vuotta aikaisemmin hän luopui presidentin virastaan, jossa hän palveli vuodesta 2007 lähtien.

Shimon Peresin poliittinen ura kesti lähes seitsemänkymmentä vuotta. Hän oli kahdesti Israelin pääministeri, minkä lisäksi hän toimi useissa ministerin viroissa.  Peres oli viimeinen Israelin valtion perustajiin kuulunut johtaja. Hänen kuollessaan katosi kokonainen sukupolvi.

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman määräyksestä Yhdysvaltain liput ovat puolitangossa perjantai-iltaan asti. Eleellä kunnioitetaan Shimon Peresin muistoa. Määräys koskee liittovaltion julkisia rakennuksia.

Lue lisää www.dailymail.co.uk ja www.israeltoday.

 

 

 

Aiheet

,