Ruut Ben Yosef välittää sovintoa juutalaisten ja arabien välille

 

Ruut Ben Yosef rentoutuu nauttimalla luonnon kauneudesta ja juoksemalla. Kuva: Virpi Kurvinen

– Nuorisotyö messiaanisten juutalaisten ja kristittyjen arabien kanssa on opettanut, että tie sovintoon on vaikea, muttei mahdoton, sanoo Ruut Ben Yosef.

Sarigim King´s Kids hyväntekeväisyysjärjestön toiminnanjohtaja Ruut Ben Yosef tunnetaan naapurustossa siitä, että hän raahaa matkalaukkuja pitkin kerrostalon portaita. Hänen kotinsa kautta kulkee vaatelahjoituksia israelilaisille yksinhuoltajaäideille, Jemima-kodin palestiinalaisille vammaisille lapsille, Syyrian pakolaisleirien lapsille, ja Eritrean pakolaisille Israelissa. Vaatekierrätys on humanitäärinen sivuojuonne, joskin tärkeä osa hänen työtään.

– Hakusessa ja esirukouksissa on toimistotila, jotta saisin vaatesäkit ja paperityöt pois olohuoneestamme, Ben Yosef naurahtaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

King´s Kids Israel sai alkunsa 20 vuotta sitten ja ryhmiä on kaksi koko maassa. Ben Yosef harjoittaa Jerusalemissa nuorten ryhmää, jonka kanssa hän toteuttaa vuosittain myös useita kiertueita, evankeliointimatkoja ja leirejä Lähi-Idässä ja Euroopassa.

Ystävysten on vaikeampaa vihoitella

Ben Yosef asui pitkään Länsirannan juutalaisella setlementtialueella.

– Kokemukseni arabeista olivat voittopuolisesti kielteisiä. Sitten yllätyksekseni näin kristittyjen arabien ja messiaanisten juutalaisten nuorten keskinäisen yhteyden, ja tämä aito keskinäinen välittäminen muutti asenteeni. Lupasin Jumalalle että olisin käytettävissä, mikäli hän tarvitsee minua nuorisotyössä.

Pian tämän jälkeen Ben Yosefille avautuivat yhteydet laajalti Lähi-Idän alueelle.

– Jordania on ainut neutraali paikka, minne on mahdollista kutsua nuoria eri Lähi-Idän maista, joista useat ovat konfliktissa keskenään. Jordanian leireillä on ollut mukana nuoria Syyriasta, Libanonista, Egyptistä, Jordaniasta ja Irakista sekä tietysti Israelin juutalaisia ja arabeja.

Ben Yosef tietää, että aidot kohtaamiset sydänten tasolla jättävät pysyvän jäljen.

– Jumala auttaa työstämään keskinäistä erilaisuuttamme ja erimielisyyksiä.

Rauhantyössä etsitään yhteistä kieltä

Ruut Ben Yosef huomauttaa, että arabikristityt nuoret ja samaten messiaaniset juutalaiset nuoret ovat jo äidin maidossa imeneet epäluulon ja vihan veljeskansaa kohtaan.

– Rauhantyössä tärkein välineemme on kieli, Ben Yosef painottaa.

Nuorille on avartavaa opetella ylistämään Herraa toisen äidinkielellä.

– Laulamme paljon sekä heprean- ja arabiankielisiä lauluja. Musiikki, laulu, tanssi ja draama rikkovat kielimuurin, joka erottaa meitä toisistamme. Yhteys Jeesuksessa on enemmän kuin mikään nuoria erottava tekijä.

Kun kieli ja liike sulautuvat yhteen, Ruut Ben Yosef kokee iloa nuorten puolesta:

– Arabi– ja juutalaisnuorilla on kaksi kieltä, mutta yksi usko ja yksi Herra, jonka avulla he muodostavat tiimin. Se on mahtavaa, mutta ei todellakaan mikään itsestäänselvyys!

Värikäs elämä kutsumustyössä

Ruut Ben Yosef on tyttönimeltään Miettinen. Hän tulee maallistuneesta suomalaisperheestä, ja ihmetteleekin, miten Jumala ”poimi” hänet työtoverikseen.

Vuonna 1988 Ben Yosef siunattiin nuorisotyöntekijäksi Suomen raamattuopiston säätiön valmistujaisjuhlassa. Samana vuonna hän muutti Israeliin. Ja nyt vuosia on takana jo 27. Naisen värikkääseen työhistoriaan kuuluvat muun muassa vuodet kotiäitinä, Suomen Lähetysseuran palkkalistoilla 12 vuotta paikallisena työntekijänä, ja työ musiikkikasvattajana. Viimeiset 13 vuotta Ben Yosef on luotsannut Jerusalemin King´Kids -ryhmää. Vuonna 2014 perustettiin Sarigim-järjestö, jolla on yksityisiä tukijoita.

Tarmokas nainen valmistui myös matkaoppaaksi vuonna 2014.

– Unelmani on, että voisin yhdistää nykyiset kontaktini turistimatkoihin, ja näyttää turisteille, mitä kaikkea maassa tapahtuu. Haluaisin oppaan työstä välineen, jolla toteuttaa pääkutsumustani eli rauhantyötä nuorten parissa.

”Vain kristittyjen arabien kanssa koen olevani aidosti hyväksytty”

Jezel Khourieh on 21–vuotias arabi-kristitty Pohjois-Israelista. Hänen äitinsä vei tytön taaperoikäisenä Jerusalemin King´s Kids ryhmään.

– Nyt olen yksi ryhmän ohjaajista, kertoo toista vuotta sosiaalityöntekijäksi Pohjois-Israelissa opiskeleva, Khourieh.

Hän tietää miltä tuntuu elää vähemmistössä.

– Oma kansani vieroksuu minua, koska olen kristitty. Juutalaiset eivät hyväksy minua, koska olen arabi. Vain kristittyjen arabien kanssa koen olevani aidosti hyväksytty.

Älä halveksi toisen kipua

Jezel Khourieh koki käänteentekevän muutoksen kaksi vuotta sitten kristillisellä nuortenleirillä Jordaniassa:

– Jumalan Pyhä Henki mursi minussa vihaa, ja pystyin antamaan anteeksi kokemaani sortoa. Olen esimerkiksi töitä hakiessa kokenut, että minua katsotaan alaspäin, koska olen arabi. Jään myös tiettyjä etuja vaille pelkästään kansallisuuteni perusteella. Tällainen epätasa-arvo ruokkii katkeruuden tunteita, Khourieh selittää.

Nuori nainen tunsi, miten Jumala hoiti hänen haavojaan, ja kutsui ottamaan vastuuta tunteistaan.

– Nyt ymmärrän, että meidän pitää opetella kuuntelemaan toistemme kipuja. Kenenkään elämänkokemuksia ei saa halveksia, Jezel Khourieh alleviivaa.

– Jeesus kehottaa rakastamaan vihollisia. Vain hänen rakkautensa varassa me siihen pystymme. Hänen rakkautensa voittaa kaiken, Jezel Khourieh uskoo.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet