Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Oulun tuomiokirkon 170-vuotias kello korjataan

 

Oulun tuomiokirkon kellotapulin ja aikakellon korjausta kesäkuussa 2015. Kuvassa kunnossapitoinsinööri Matti Suutari. Kuva: Sanna Krook.

Vuonna 1845 valmistuneella kellolla on museoarvoa, sillä se on ainoita vanhoja säilyneitä tornikelloja Suomessa.

Ilmajokelainen Juho Yli-Könni teki kellon tapuliin vuonna 1845 Oulun kaupungin tilauksesta. Kello on mekaaninen ja se korjataan perinteitä kunnioittaen. Osat puhdistetaan, ja uusia osia vaihdetaan vain jos se on välttämätöntä. Tarkoitus on saattaa kello samaan kuntoon, kuin se oli valmistuessaan.

Lisäksi kunnostuksessa pyritään siihen, ettei kellon koneisto olisi niin altis sään aiheuttamille muutoksille. Lämpötilaerot vaikuttavat heilurin liikkeisiin, eli siihen näyttääkö kello aikaa oikein. Kylmällä ilmalla kello voi jätättää, lämpimällä edistää.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Noin kaksi ja puoli metriä halkaisijaltaan olevat kellotaulujen lasit on uusittu. Uusien lasien kiinnitys on tehty alkuperäisiä kiinnitysmateriaaleja ja tapoja käyttäen. Kellotaulun kunnon ja korjaustarpeen on määrittänyt Pohjois-Pohjanmaan museo.

Siirtyy seurakunnan omistukseen

Oulun tuomiokirkon kellotapuli on ollut huputettuna remontin vuoksi. Nyt yläosien peruskorjaus on siinä vaihessa, että huput ja telineet poistetaan tällä viikolla. Kellotaulu näyttäytyy alkuun ilman viisareita, sillä koneiston korjaus kestää syksyyn.

Remontissa puujulkisivusta on korjattu mahdolliset lahovauriot. Tapuli on myös maalattu samalla tutulla keltaisella sävyllä uudelleen. Pääovi ja sen vieressä olevat pylväät on restauroitu. Seuraavaksi remontoidaan keskikupolin puuosat.

Kello on ollut alun pitäen Oulun kaupungin hankinta ja se on edelleen Oulun kaupungin omistuksessa.  Kaupungin aloitteesta kello siirtyy kunnostuksen jälkeen Oulun seurakuntayhtymän omistukseen. Kello on peruskorjattu tätä ennen vuosina 1925 sekä 1978.