Linnea ja Pauli Lindelöf lähtivät Thaimaahan evankeliointityöhön

 

Näin iloisesti peukuttaen lähetysjohtaja Nanna Rautiainen (oik.) lähetti Linnea ja Pauli Lindelöfin ensimmäiselle työkaudelle Thaimaahan. Kuva: Markku Pitkänen

Thaimaahan pääsee lähetystyöntekijä-viisumilla

Lindelöfit siunattiin tehtäväänsä Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa tammikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Samalla he saivat Vapaakirkon lähetystyöntekijän valtakirjat. Lindelöfit lensivät Thaimaahan maanantaina 11.1.

Lindelöfit lähtevät kentälleen lähetystyöntekijäviisumilla, sillä Thaimaassa on uskonnonvapaus, ja he voivat julistaa avoimesti evankeliumia. He lähtevät palvelemaan WEC International -lähetysjärjestön työyhteydessä. WEC on Suomen Vapaakirkon pitkäaikainen yhteistyökumppani ja erikoistunut kansanryhmien tavoittamiseen.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Ensimmäisen vuoden aikana Lindelöfit opiskelevat kieltä ja perehtyvät Thaimaan kulttuuriin. Sen jälkeen he sijoittuvat johonkin WECin 3–6-henkisistä tiimeistä. Lindelöfit ovat suorittaneet WECin kandidaattikoulutuksen Englannissa.

Maassa tarvitaan elinvoimaisia seurakuntia

Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa Thaimaan kuningaskunnassa arvioitiin vuoden 2016 alussa olevan runsaat 68 miljoonaa asukasta. Kuluvan vuoden aikana väestön arvellaan kasvavan noin 386 000:lla.

Maa on perustuslaillinen monarkia. Noin 92 prosenttia väestöstä tunnustaa vallitsevaa uskontoa eli buddhalaisuutta, johon sekoittuu myös brahmalaisuutta ja animismia. Muslimeja on nelisen prosenttia väestöstä ja evankelikaalisia kristittyjä noin 0,6 prosenttia.

Monilla niistä alueista, joilla WEC tekee työtään on äärimmäisen vähän kristittyjä: saattaa olla, että alle yksi tuhannesta tuntee Jeesuksen. Maassa on laajoja alueita, joilla ei ole koskaan kuultu evankeliumia.

WECin näkynä Thaimaassa onkin istuttaa elinvoimaisia, kasvavia seurakuntia, jotka voimaannuttavat paikallisia uskovia heidän omassa lähetysnäyssään. WEC tarjoaa strategista tukea paikallisten seurakuntien johtajien vahvistamiseen tehtävässään. Lisäksi WEC panostaa Thaimaassa lasten koulutukseen ja hyvinvointiin.

Laaja rukoileva tukijajoukko

–  On ollut ilo seurata Lindelöfien valmistautumista lähtöön neljän kuukauden ajan virallisesti ja parin vuoden ajan epävirallisesti, totesi lähetysjohtaja Nanna Rautiainen Linnea ja Pauli Lindelöfin lähtöjuhlassa.

Rautiainen evästi kutsumuksena maahan lähteviä muun muassa lukemalla yhden lähettävän seurakunnan, Iisalmen vapaaseurakunnan tervehdyksestä: ”Seurakuntamme haluaa siunata teitä ja rukoilla teidän puolestanne, kun olette nyt astumassa uuteen vaiheeseen elämässänne. Kutsu, jonka olette saaneet Jumalalta, alkaa toteutua työkentällä. Saatte lähteä turvallisella mielellä, sillä kutsujanne ei torku eikä nuku vaan valvoo elämäänne joka hetki.”

Lindelöfit ovat Haapaveden, Helsingin EFCH (Evangelical Free Church of  Helsinki), Huittisen, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Iisalmen, Kalajoen, Porvoon, Raahen ja Raaseporin vapaaseurakuntien lähetystyöntekijöitä. Lisäksi he ovat kotiseurakuntansa Järvenpään vapaaseurakunnan rukouslähettejä.

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024