![]() |
Rukousta käsittelevä Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan ja musiikin palkinnot sunnuntaina järjestetyssä Jussi-gaalassa. Härö oli täysin yllättynyt elokuvan suosiosta. Elokuvan ensi-illan jälkeen hän arvioi Elämään-lehdelle elokuvaa esitettävän teattereissa korkeintaan muutaman kuukauden.
Tähän mennessä elokuvaa on käynyt katsomassa teatterissa satatuhatta katsojaa. Televisiosta elokuvan on nähnyt lähes miljoona katsojaa.
Härön mukaan Jussi-tunnustus osoittaa, että myös pienimuotoinen ja vakavaa aihetta käsittelevä voi kiinnostaa katsojia, jos elokuva toimii kokonaisuutena.
- Se on hidastempoinen elokuva, jossa on uskonnollinen aihe, Härö totesi Jussi-gaalassa Helsingin Kaapelitehtaalla sunnuntaina.
Rukousta sekä armoa ja anteeksiantoa käsittelevä Postia pappi Jaakobille -elokuva nostaa esiin myös Härölle henkilökohtaisesti tärkeitä kysymyksiä.
- Minulle rukoileminen on ennen kaikkea Raamatun ääressä avoimena olemista. Luen, pysähtelen, mietin ja kyselen. Yritän olla Jumalalle avoin ja pyytää, että asiat voisivat mennä elämässäni siihen suuntaan, mihin Raamattu sanallaan haluaa olla ihmiselämää johtamassa, totesi Klaus Härö Elämään-lehden haastattelussa elokuvasta kertoessaan.
Jussi-palkinto perustettiin vuonna 1944. Palkinnoista päättää vuosittain elokuva-alan yhdistys Filmiaura.
Lue Elämään-lehden Klaus Härön haastattelu.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Elokuva tuo mieleen tärkeitä asioita, joita kohtaa meitä jokaista ihmistä. Ensin tuo rukous, joka lähetettiin paimenelle, joka rukoilee, ja samoin tukee ihmistä, joka tarvitsee ihmistä elämässä. Mutta tuo myös esiin sen puolen että pappikin on ihminen joka tarvitsee toista lähimmäistä, mutta myös olla myös paimenena. Elokuva myös puhuttelee elämästä, joka alkaa mutta myös päättyy joskus. Elokuyvassa näkyy ihmisen rajallisuutta. Pappi Jaakob oli sokea hän koskaan lukenut itse kirjeitä, vaan hän tarvitsi toista ihmistä joka toimi lähimmäisenä, se tavalla puhutteli minua, että me voisimme olla lähimmäisenä toinen toiselle kanssa kulkiana.
Timo Rantanen | 02.02.2010 08:21Ilmoita asiaton kommentti
Elokuvassa pappi siteeraa Raamattua väärin : (Fil 4:6)... "kiitoksen kautta" ...
Charlotta | 02.02.2010 10:34pitäisi olla : ..."kiitoksen kanssa"...
Ilmoita asiaton kommentti
Elokuva on todella hyvä, en yhtään ihmettele, että se on saanut kiitosta. Vähäeleinen, mutta koskettava. Hyviä kristillisiä elokuvia ei kovinkaan paljon ole.
Megan | 08.02.2010 00:50