Kristittyjen murhat lisääntyneet Nigeriassa

 

Poliisi vartioimassa järjestystä nigerialaisella kadulla. Kuva: Marttyyrien ääni

Äärimuslimit ovat tappaneet tänä vuonna kristittyjä Nigeriassa jo lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä, järjestö ilmoittaa.

The Christian Association of Nigerian-Americans -järjestö  (CANA) on pyytänyt Nigerian hallitusta puuttumaan kristittyjen tappamiseen. Ryhmän mukaan radikaalit muslimit ovat tappaneet tänä vuonna jo 384 kristittyä. Viime vuonna tapettuja kristittyjä oli yhteensä 431. Puolessa vuodessa on siis kuollut lähes yhtä paljon kristittyjä, kuin viime vuonna yhteensä.

”Mitä hallitus tekeekään, jos edes tekee mitään, se on joko liian hidasta tai merkityksetöntä verrattuna murhien kasvavaan määrään”, kirjoittaa CANA:n toiminnanjohtaja pastori Ade Oyesile yhdistyksen verkkosivuilla lausunnossaan.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Viime vuonna Nigerian uudeksi presidentiksi valittu Muhammadu Buhari lupasi virkaan astuttuaan taistella päättäväisesti Boko Haramia vastaan. Ainakaan vielä taistelu ei ole ollut tehokasta.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet