![]() |
- Itsekkyys ja oman edun ajaminen ei ole vain yksilön synti. Se näyttäytyy joskus vielä räikeämpänä yhteisöjen toimissa, arvioi arkkipiispa Jukka Paarma.
Meillä on liian paljon niitä vaikutusvaltaa käyttäviä yhteisöjä, joiden ainoa huoli on oman ryhmän jäsenten etu, arkkipiispa Jukka Paarma sanoi piispainkokouksen avajaispuheessa Helsingissä.
-Kirkko on ollut huolissaan milloin mistäkin, median mukaan tavallisesti kuitenkin kahdesta asiasta. Ensinnäkin jäsenmäärän vähenemisestä ja siitä mahdollisesti seuraavista taloudellisista vaikeuksista. Toiseksi kirkon on sanottu kantavan huolta sisäisistä, omien ryhmiensä välisistä erimielisyyksistä, jopa riidoista, jotka aiheutuvat pääasiassa naisten pappeudesta tai -piispuudesta sekä suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin.
Arkkipiispaa huolestuttaa erityisesti yhteisvastuuttomuus, joka näyttäytyy laman aikana.
- Tarpeellisia uudistuksia kansakuntamme polarisoitumista estämään on vaikeaa saada aikaan. Jos perusturvan tason korottaminen tai sinänsä kaikkein hyväksymän ja tarpeellisen työuran pidentämismahdollisuuden aikaansaaminen kaatuvat kerta kerralta joidenkin toisten intressiryhmien terhakkaaseen vastustukseen, ei voida puhua yhteisen vastuun idean sisäistämisestä. Silloin eletään itsekkyyden eikä yhteisvastuun yhteiskunnassa.
Paarma viittasi myös kuumiin kirkollisiin puheenaiheisiin; pappeuskysymyksiin sekä suhtautumiseen seksuaalivähemmistöihin.
- Luterilaiseen ajatteluun on aina kuulunut tietyn moninaisuuden ja moniäänisyyden hyväksyminen. Luterilaisilla kirkoilla ei ole sellaista paavia tai patriarkkaa, joka sanoisi, miten muidenkin on ajateltava.
Arkkipiispan mielestä moniäänisyys kuuluu kirkolliseen elämään.
- Demokratia toteutuu kuitenkin vain siellä, missä annetaan tilaa erilaiselle ajattelulle ja mielipiteille Demokratian täytyy olla moniäänistä. Tässä suhteessa ei tarvitse olla huolissaan kirkkomme tilasta.
- Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset, Paarma sanoi.
Kaksipäiväinen piispainkokous päättyy keskiviikkona. Kokouksen asialistalta löytyy mm. kysymys kirkosta ja rekisteröidyistä parisuhteista.
(KT)
Piispainkokouksen asialista
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
"Luterilaisilla kirkoilla ei ole sellaista paavia tai patriarkkaa, joka sanoisi, miten muidenkin on ajateltava."
Sami Lehtinen | 09.02.2010 12:38Tämähän ei mielestäni pidä ihan paikkaansa. Jo pelkästään tässä jutussa Paarman omalla ja viikoittain medioissa piispojen äänellä meitä nimenomaan käsketään ajattelemaan EHDOTTOMAN moniarvoisesti. Jatkuvasti saamme signaalia, että periaatteellinen ihminen on jotenkin takapajuinen ja meidän tulee jatkuvasti olla valmiit kumartamaan ihan joka suuntaan, sen mukaan mitä media ja demokraattinen yhteiskunta sattuu keksimään ja esittämään.
Tältä minusta ainakin tuntuu, vaan Luoja tietää totuuden tästäkin asiasta.
Ilmoita asiaton kommentti
Sami, se on niin kyllä ettei nykypäivänä paljoa välitetä lähimmäisistä vaan omista asioistaan ja se on muuten ääni sun sisälläs joka käskee asioita ja jos sitä lakkaa kuuntelemasta niin eksyy helpolla.
maukka | 09.02.2010 13:27Kiitos että on olemassa vielä kotiin ja rakkauteen menevän tien näyttäjiä, ei sellasta ole olemassakaan kuin tielle pakottajat.
Ilmoita asiaton kommentti
Kristillinen kirkko ei ole perusluonteeltaan moniarvoinen tai moniääninen, vaan normatiivinen yhteisö, jonka perusta lepää Jumalan Sanassa. Kristillisen kirkon perustaa ei määrittele myöskään demokratia, vaan jälleen kerran Jumala omassa Sanassaan. - Jos tältä perustalta siirrytään mille tahansa kauniilta näyttävälle perustalle, joudutaan eksytyksen loppumattomalle tielle.
Manu Ryösö | 09.02.2010 14:00Jos/kun evl-kirkko alkaa määritellä itsensä sekulaarin demokratian ja moniäänisyyden pelisäännöin, se lakkaa olemasta kristillinen kirkko.
Ilmoita asiaton kommentti
Omasta kokemuksestani, kirkko ohjaa raamatun sanan äärelle ja sana taas ohjaa tai ei ohjaa jokaisen henkilökohtaista käytöstä, valinta kysymys.
maukka | 10.02.2010 10:15Ketä kiinnostaa raamatun sana, mikäli ei ole rakkaudella sanan äärelle ohjausta ja jos yksilöt alkavat pitämään itseään ja omia mielipiteitään raamatun sanana, niin se on isku kaikkea hyvää arvostamaamme kohtaan.
Raamatun historiasta olen oppinut sen mitä herralleni tekivät ja olen oppinut myös sen että se oli Jumalan suunnitelma, meidän pelastukseen.
Sanan äärelle vaan kaikki, sieltä kaikki kestävät ja hyvät asiat saavat alkunsa.
En ole siis kirjanoppinut niin kuin moni täällä ja tarvitsen kirkkoa kotiinlöytämiseksi, varsinkin silloin kun on ollut pimeää.