![]() |
Kirkkokansan kapina puhutti Hengellisillä syventymispäivillä viikonvaihteessa Helsingissä. Teemana tapahtumassa olivat kristinuskon välittämät viestit ja niiden sisältö. Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala muistutti, että kaikki kehitystä ei vie kohti parempaa.
Puheessaan päiviä järjestävän Suomen Raamattuopiston säätiön toiminnanjohtaja Timo Junkkaala kyseli, onko kirkon sanoma muuttunut tai muuttumassa.
- Usein tunnutaan ajattelevan, että kaikki muutokset ovat hyviä ja että ihmiskunta koko ajan edistyy hyvään suuntaan. Raamatun mukaan näin ei ole. Kaikki muutos ei ole kehitystä parempaan, totesi Junkkaala.
Puheessaan hän nosti esimerkin Raamatusta, apostoli Paavalin kirjoittamasta Galatalaiskirjeestä.
- Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia, siteerasi Junkkaala suoraan Paavalia.
Hänen mukaansa kirkon suurin uhka on usein ollut sen sisällä, siinä, että pelastava sanoma on vaihdettu johonkin muuhun.
- Hämmentävää on, että jotain samanlaista on vaarassa tapahtua nytkin.
Junkkaala mainitsi myös, että jos kirkon keskeinen sanoma vaihdetaan, ei sen uskonto ole enää kristinuskoa eikä tuo sanoma pelasta ketään.
Paluu kirkon sisällä takaisin menneeseen on Junkkaalan mukaan epätodennäköinen. Hän muistutti kuitenkin luostariliikkeestä, joka keskiajalla säilytti uskon kirkon johdon langettua usein maallisen vallan viettelyksiin. Ja sitten tuli uskonpuhdistus.
- Nyt on kirkkokansan kapinan aika. Sen kansan, joka ei seuraa niitä paimenia, joilla ei ole Hyvän Paimenen ääni. On konkreettisten tekojen aika. Ne tulee alkaa seurakuntavaaleista. Kirkko kuuluu niille, jotka haluavat uskollisina Jumalan sanalle seurata Vapahtajaa.
Junkkaala totesi myös, että kirkkokansan kapina saa näkyä myös eduskuntavaaleissa.
- On syytä ilmaista selvästi, että kristittyinä emme äänestä sellaisia puolueita ja henkilöitä, jotka ajavat Raamatun vastaista avioliittolakia.
Kaikkien huolien keskellä ja niiden yläpuolella on toiminnanjohtajan mukaan myös suuri, iloinen viesti.
- Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan. Se on maailman paras ja tärkein sanoma.
Hengellisillä syventymispäivillä ääneen pääsivät myös mm. Suomen Raamattuopiston maahanmuuttaja- ja musiikkilinjojen opiskelijat. Talenttikahvila nuorille ja nuorille aikuisille järjestettiin koko viikonvaihteen ajan.
Hengellisten syventymispäivien järjestäjinä toimivat Suomen Raamattuopisto, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Taivallahden seurakunta. Tapahtumassa vieraili viikonlopun aikana yli 6 000 kävijää.
Lisätietoja: www.sro.fi
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, kaikki kehitys ei ole muutosta parempaan. Luin viikonvaihteessa kristillisiä lehtiä ja kyllä taas itkettää. Vielä jokin aika sitten, koulussa vierailivat raittiusvalistajat ja ristinsanomaa kertovat opettajat olivat suosiossa. Tänään kiertää homo valistajat ja kouluihin on jaettu Seta järjestön DVD elokuvia, joita kehotetaan käyttämään opetusfilminä kaikissa opetusryhmissä. Kirkossa hyökätään Luther säätiötä, Sleytä ja muitakin Raamatun totuutta kertovia järjestöjä vastaan. Edesmennyt kunnioitettu veli totesi viimeisen pressan valinnasta, se oli kauhistus maallemme. Viimeiset tapahtumat osoittavat, mikä on hänelle tärkeätä, entiselle setan puheenjohtajalle. Tämä kauhistus on tullut myös kirkon sisään, siitä kertoo viimeiset piispan valinnat. Kyllä meidän tulee rukoilla johtajiemme puolesta, mutta meillä on myös oikeus ja velvollisuus kertoa, mikä tuo siunauksen, mikä kirouksen kansamme ylle.
itkettää | 29.08.2010 19:54Ilmoita asiaton kommentti
The Times lehdessä oli jokin aika sitten artikkeli, jota on sittemmin paljon siteerattu. Artikkelissa tunnustava ateisti Matthew Parris kirjoittaa Malavin matkansa jälkeen. ”Kehitysapu ja hallitusten tuki ei saa pysyvää muutosta aikaan, sen tekee vain ihmisten muuttuminen, hengellinen uudistuminen. Usko siis motivoi ihmisiä auttamaan. Sanoisin ateistina mielelläni, että auttaminen on tärkeää, usko ei, mutta minun on muutettava kantaani. Juuri usko muuttaa ihmistä ja sen vaikutukset ovat suunnattomat. Jos otamme kristinuskon pois Afrikasta, jätämme sen noitatohtorien, viidakkoveitsien, kännykkäfirmojen, Niken ja muun länsimaisen materialismin armoille. SUOMESSA KOKOOMUSKIN ON OTTAMASSA POIS KRISTINUSKON KOULUISTA. He ovat jättämässä ihmiset ”kokoomus uskossa, autuaaksi tekevän materialismin varaan.” HERÄTKÄÄ JO ÄÄNESTÄJÄT, ENNEN KUIN SE ON LIIAN MYÖHÄISTÄ.
arvot kunniaan | 29.08.2010 20:32Ilmoita asiaton kommentti
Voi mitä propaganda kirjoituksia näillä sivuilla on. Ylläoleva on loistava esimerkki sellaisesta. Käyttäkää omia aivojanne hyvät ihmiset.
Seppo | 29.08.2010 20:45Ilmoita asiaton kommentti
Ei The Times lehden artikkeli ole probakandaa. Se on tietenkin uskomaton, tunnetun ateistin lausunto, mutta usein totuus on tarua ihmeellisempi. Kuka tahansa voi lukea mainitun lehden artikkelin, jos saa jostain 28.12.2008 ilmestyneen lehden numeron vielä käsiinsä. Todennäköisesti sen voi löytää myös netistä.
arvot kunniaan | 30.08.2010 20:14