Lähetysjohtaja Timo Rämä: Raamattu-uskollisuus tekee meistä radikaaleja

03.07.2010 16:00 | Uusi Tie | Matti Korhonen
Lähetysjohtaja Timo Rämä: Raamattu-uskollisuus tekee meistä radikaaleja

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämä puhui Kansanlähetyspäivillä lauantaina hengellisen uudistumisen puolesta. – Raamattu-uskollisuus tekee meistä radikaaleja, uudistushaluisia ja uudistajia, Rämä julisti.

Timo Rämän mukaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on meneillään voimakas liberalisoitumisprosessi. Turun arkkipiispan ja Helsingin piispan valinnat veivät Rämän mukaan kirkkoa ainakin kaksi askelta liberaalimpaan suuntaan. Molemmissa piispanvaaleissa puhuttiin paljon "liberaaleista" ja "konservatiiveista".

- Arvatenkin meidät Kansanlähetyksessä olevat sijoitetaan ilman muuta jälkimmäiseen porukkaan, vanhoillisiin. Protestoin vallitsevaa ajattelutapaa vastaan uudella ilmauksella, "Raamattu-uskollinen radikalismi". Raamattuun pitäytyvinä konservatiiveina eli vanhoillisina kristittyinä emme suinkaan halua vain säilyttää vanhaa ja vieroksua uutta. Päinvastoin, Raamatulle uskollisina janoamme jatkuvaa uudistusta itsellemme ja haluamme uudistaa myös kirkkoa, Timo Rämä sanoi.

- Vastauksemme kirkon murrokseen ja myös omaan liikkeeseemme on hengellinen uudistus, Pyhän Hengen kosketus. Sitä ennen muuta tarvitsemme. Sen voi antaa vain Jumala suuressa armossaan. Mutta odotammeko uudistusta? Kaipaammeko ja rukoilemmeko herätystä? Se pelastaisi kirkkomme.

Timo Rämä muistutti, ettei herätysliikeväen tule jäädä vain protestoimaan ja kritisoimaan kirkkoa. On osattava keskittyä olennaiseen: Jumalan sanan julistamiseen ja lähimmäisestä huolehtimiseen. Rämä ehdotti lääkkeeksi kirkon tilanteeseen myös yhteisöllisyyden vahvistamista.

- Ainakin seurakuntien sisällä tulee sallia uusien jumalanpalvelusyhteisöjen syntyminen. Haluamme rohkaista ihmisiä sitoutumaan niihin.

Lahdessa vietettävät Kansanlähetyspäivät alkoivat perjantaina 2. heinäkuuta ja jatkuvat huomiseen sunnuntaihin saakka. Juhlien teema on Suoralähetys.

 

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

"- Vastauksemme kirkon murrokseen ja myös omaan liikkeeseemme on hengellinen uudistus, Pyhän Hengen kosketus. Sitä ennen muuta tarvitsemme. Sen voi antaa vain Jumala suuressa armossaan. Mutta odotammeko uudistusta?"

Kuulostaa todella aidolta ja hurskaalta.

Niin, ja millaisen uudistuksen sitten hyväksymme? Onko niin, että Pyhän Hengen tulee noudattaa tarkkaan määrättyjä sääntöjä, eikä Telppäsniityn tms. ilmiöitä suvaittaisi? Jumala on jo 90 -luvulla antanut armossaan kansaamme uudistusta, joka kylläkin ajettiin ulos kirkosta (myös KL:n piiristä,paria työntekijää lukuun ottamatta, jotka hekin saivat lähteä), kuten aina käy, kun Jumala todella toimii. Meidän kirkkomme historia on täynnä esimerkkejä Jumalan työn kerettiläisyydeksi leimaamisesta.

Olisiko niin että kysymys
"Mutta odotammeko uudistusta" on käsitettävä pelkäksi retoriikaksi, että ainakin kuulostettaisiin hurskaalta, vaikka sydämet ovat lukkiutuneet muotomenoihin ja kuivaan oikeaoppisuuteen.

Matti Nevalainen | 04.07.2010 15:10

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Rämä teki puheessaan nähdäkseni aivan nappiin osuvaa analyysia nykytilanteesta ja realistisia arvioita tulevasta kehityksestä. Kansanlähetyksen - tai laajemmin herätyskristillisten - visio siitä, miten tässä tilanteessa pitäisi toimia ja mennä eteenpäin, jäi kuitenkin hiukan hahmottomaksi.

Herätysliikkeiden johtajat ovat vuosikausia linjapuheissaan toistaneet melko samantyyppisiä huomioita: kirkon kehitys on huolestuttava, ei kuitenkaan saa hätääntyä. Konkreettiset ratkaisuehdotukset eivät ole kuitenkaan vielä oikein tulleet esiin.

Rämä oivallisesti huomautti, että herätyskristityt eivät ole "konservatiiveja" siinä mielessä, että he vain haluaisivat säilyttää vanhaa sen itsensä tähden. Raamattu-radikalismi kuulostaa innostavalta, mutta ellei se pääse juhlapuheiden jälkeen konkretisoitumaan käytännön toiminnassa, jää todellinen radikaalius puuttumaan. Mutta toivotaan parasta!

Esko Murto | 04.07.2010 20:36

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmettelen Rämän toivetta uusista jumalanpalvelusyhteisöistä seurakuntien sisällä. Haluavatko kansanlähetysläiset todellakin perustaa omat "pikkupiirinsä" seurakuntien sisälle? Ei naispappeja, eikä liberaaleja sotkemassa konservatiivien hartaudenharjoitusta... Ja tavan seurakunta jäis tavallisten syntisten areenaksi... Eikö olisi loogista perustaa samantien uusi "Luther-säätiö"?
Herätys, Kansanlähetys!!

observer | 05.07.2010 09:02

Ilmoita asiaton kommentti

Tervetuloa itse kullekkin ottamaan ennakkoluulojen sijaan itse selvää siitä, ovatko myös naispapit, liberaalit, huorintekijät, varkaat, ahneet ja muut synnissä eläjät tervetulleita vastaanottamaan tervettä lain ja evankeliumin julistusta mm. Kansanlähetyksen F5 -jumalanpalveluksiin, vai eivätkö ole. Eri asia, ovatko tervetulleita Raamatun vastaisia oppejaan levittämään.

'Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."' (1. Kor. 5:11-13)

Mikael Elmolhoda | 05.07.2010 13:31

Ilmoita asiaton kommentti

Näinhän se juuri on, että tilanne on olennaisesti muuttunut, kun ev.lut. kirkossa valtaa pitää liberaalit. Raamattuun pitäytyvä vähemmistö on nyt se radikaali uudistaja, joka vastustaa liberaalikirkon tyhjiä ulkoisia muotomenoja. Pyhän Henki ei ole läsnä siellä, missä pyhää Jumalaa, jonka tunnemme vain Sanasta, häpäistään epäuskon synnillä. Muistetaan, miten voimallisesti Jeesus vastusti aikansa hengellisiä vallanpitäjiä ja leipäpappeja, joilla oli jumalisuuden ulkomuoto, mutta jotka sisältä olivat täynnä kaikkea saastaa.

Antero | 05.07.2010 20:06

Ilmoita asiaton kommentti

Olen Observerin kanssa samaa mieltä. Osallistuin KL päiviin ja kuulin koko puheen alusta loppuun. Tämä pieni tekstipätkä mikä oli Seurakuntalainen.fi-sivuilla, antoi vain pienen siivun tuosta puheesta Rämän Polttopisteessä-tilaisuudesta.

Täytyy sanoa että kuulijana en voi muuta kuin ihmetellä sitä kuinka Rämä moittii kirkkoa. Kuitenkin tunnin päästä, seuraavassa tilaisuudessa Rämä totesi kuinka seurakuntien talousarviomäärärahat voisivat kasvaa. Ristiriitaiset viestit eivät tue kenenkään järjestön tai yhteisön toimintaa. Päinvastoin, ne kääntyvät itseään vastaan.

Tarkkailija | 06.07.2010 19:08

Ilmoita asiaton kommentti

Ei kai siinä ole mitään väärää, että hyödynnetään evankeliumin asiassa luterilaisen kirkon hyvää infrastruktuuria. Tällä hetkellä vielä pitäisi takoa taidolla, kun kirkon rauta on vielä kansanlähetysläistenkin kuumaana taottavana. Kiitos Herralle mahdollisuukistamme Suomessa ja maailmalla.

kerjäläinen | 07.07.2010 11:50

Ilmoita asiaton kommentti

Kuulijana olin myös Rämän polttopiste puheelle. Olen tarkkailijan ja observerin kanssa eri mieltä Rämän puheesta. Koin siinä todellista nöyryyttä ja aitoa huolta kirkon tilasta. Jos joku ottaa asiakseen mustamaalata Rämää, tai Kansanlähetystä, siihenkin sananvapaus antaa mahdollisuuden. Olen itse toisinaan jäänyt radiosta kuuntelemaan jumalan palveluksen saarnoja. Ei sille voi mitään jos joku liberaali, tai leipäpappi puhuu sellaista, joka ei ruoki. Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä, jos joku radikaali ja uudistushaluinen julistaisi evankeliumia, joka koskettaisi ja hoitaisi. On kaksinaismoraalista väittää tällaisia tilaisuuksia ”pikkupiireiksi”, koska kaikilla on niihin vapaapääsy.

Ilmari | 07.07.2010 21:29

Ilmoita asiaton kommentti

Mielestäni Kansanlähetyksen pyrkimys omien jumalanpalvelusyhteisöjen luomiseen kirkon sisälle rikkoo paikallisseurakuntarakenteen ja on ensimmäinen askel ulos tavoitteesta olla seurakuntia palveleva sisälähetysjärjestö, ja samalla ensimmäinen askel ulos kirkosta. Vai onko Kansanlähetys jo tämän askeleen ottanut perustaessaan omia "leipämessujaan"? Kuinka paljon Luther-säätiöläisissä on niitä, jotka ovat imeneet "äidinmaitonsa" Kansanlähetyksen helmoissa?
Rämä voi olla aidosti huolissaan kirkon tilasta, mutta samalla toimitaan kansankirkkoa vastaan... Näin tulkitsen halun "vahvistaa yhteisöllisyyttä". Missä? Siis "omissa jumalanpalvelusyhteisöissä! Ei siis tarvitsekaan olla suolana tavan seurakunnan keskellä! Onko se yhteisöllistä? Vai onko tämä vain minun ylitulkintaani?

observer | 08.07.2010 23:26

Ilmoita asiaton kommentti

Ei messuyhteisöjen lisääntymistä kirkon sisällä pidä nähdä ongelmana ja uhkana vaan ratkaisuna ja mahdollisuutena. Erilaisia messuja on jo tehty kymmeniä ellei satoja. On Tuomasmessua ja gospelmessuja laidasta laitaan, Taize-messusta hevimessuun. Ei pidä katsoa ulkokuoreen vaan asiasisältöön ja pyrkiä kirkossa siihen, että jokainen uskova saisi Sanan ja sakramenttien ravintoa sellaisessa messussa, mikä hänelle on kotoisinta. Messun kaava antaa laajat mahdollisuudet erilaisiin sovelluksiin musiikin ym toteutuksen suhteen, jos tätä mahdollisuutta vain halutaan hyödyntää. Kunpa olisikin kirkoissa koko ajan monenlaisia messuja ja niissä paljon erilaista ja eri ikäistä väkeä.

Antero | 09.07.2010 17:21

Ilmoita asiaton kommentti

Kirkon sisällä on hyvin erilaisia messuja (Tuomasmessu, gospelmessut) ja niin täytyy ollakin. On kuitenkin eri asia järjestää messuja oman sisäpiirinsä keskelle, jotka eivät edes kokoonnu seurakunnan tiloissa.

Kirkon ja uskon uudistus voi ainoastaan lähteä kirkon sisältä, ei sen ulkopuolelta. Silloin ainoastaan voi toteutua Pyhän Hengen uudistus, josta Rämä puhui.

Rämän puheet (Polttopisteessä ja Kutsuvierastilaisuus) antoivat ymmärtää sen, että ainoa, mikä Suomen luterilaisesta kirkosta kelpaa, on raha eli talousarviomäärärahat lähetysjärjestölle. Tämä mielestäni on surullista, sillä se ei rakenna yhteyttä - päinvastoin.

Kirkon työntekijänä epäilen että työtovereinani olisi ns. leipäpappeja. Seurakunnan palkkataso on niin onneton, että jos kirkon Sanoma ei kiinnosta, se jo ajaa muualle töihin. Itsekin joskus kaipaan selkeämpää Sanaa, mutta täytyy myös muistaa se että, mikä palvelee toista, ei ehkä palvele minua.

Tarkkailija | 10.07.2010 12:52

Ilmoita asiaton kommentti

En voi ymmärtää käynnissä olevaa papiston luopumusta kirkkomme tunnustuksesta loogisesti mitenkään muuten, kuin että täytyy olla todella paljon ns. leipäpappeja eli virkamiespappeja. Määrittelen tässä sellaisiksi kaikki ne, joilla ei ole Jumalan kutsua ja Hengen voitelua tehtäväänsä. Jos nimittäin nämä asiat olisivat kunnossa kaikilla paimenilla, ei kirkossamme olisi mitään ongelmia tunnustuksessa pysymisen kanssa. Ja silloin myös saarnat puhuttelisivat ja saisivat aikaan kuulijoissa parannuksen tekoa ja herätystä. Hedelmistään puu tunnetaan.

Antero | 10.07.2010 22:06

Ilmoita asiaton kommentti

Tässä ensin linkki koko puheeseen
http://vanhat.sekl.fi/images/stories/KLP/2010/materiaalit/puheet/lauantai/polttopisteessa_030710_timo_rama.pdf

Kopioi ja laita selaimeen jos ei aukene. Jos ei sittenkään niin googlaa esim. Timo Rämä puhe Lahti.

Tuota rahajuttua joka on ollut myöhemmin en tiennyt aiemmin ja se vie Rämän puheelta pohjaa.

Rhynynen | 17.07.2010 00:25

Ilmoita asiaton kommentti

Oli ensin liian pitkä ja nyt loppu.

Varsinainen asiani oli, että olen seurannut länsimaitten kirkkojen tilannetta reilu 5 vuotta. Tilanne on sama kaikkialla. Tavalla tai toisella ollaan luopumassa Raamatusta. Onneksi Suomi on hieman jälkijunassa ja siitä kiitos Herralle kun on varjellut kirkkoamme. Saksan evlut. kirkon papeista muistaakseni yli puolet uskoo, että Herra voi pelastaa mihin tahansa uskontoon kuuluvat (siis hindut, muslimit ym.). Kyllä nyt on aika uskovien vakavasti totisella uskolla alkaa rukoilla herätystä Suomeen. Herätyksestä Rämäkin puhui. Kaiken lisäksi herätys on ainut tapa joka voi uskosta osattomien ihmisten lisäksi kääntää myös kirkkomme

Rhynynen | 17.07.2010 00:28

Ilmoita asiaton kommentti

Uusien jumalanpalvelusyhteisöjen syntyminen johtaa vain kirkon ja uskovien lisääntyvään sulkeutumiseen kirkkoihin ja rukoushuoneisiin tyyliin, "Jumala ompi linnamme ja linnan ovet kiinni" (Lainaus K.Lehtiseltä)
Uudistuva Raamatturadikalismi on oikea vastalääke liberalistisille voimille niin kirkon sisällä kuin myös ulkona.
Me tarvitsemme voimakkaan kristittyjen yhteisen rukousliikkeen maahamme,joka paikkakunnittain viikottain kokoontuu yhteen huutamaan Jumalan armoa ja herätystä maallemme.
Me tarvitsemme kristittyjä johtajia, jotka uskaltavat tuoda esille julkisesti omalla nimellään kantansa Jumalan sanasta yhteiskunnassa päivänpolttaviin kysymyksiin ja moraalisiin arvovalintoihin, niin poliitikassa, kuin yksityisen ihmisen elämässä.
Me tarvitsemme Jumalan profeettoja, miehiä ja naisia maahamme, jotka julistavat: näin sanoo Herra.
Emme tarvitse vippaskonsteja ja tuontitavaraa rapakon takaa,vaan suoraan taivaasta tulevaa herätystä.

MLaivo | 18.07.2010 11:04

Ilmoita asiaton kommentti

Miksi kaikki paha maailmassa ulkoistetaan aina leipäpappeihin, naispappeihin, homoseksuaaleihin, erilaisiin ihmisiin tai valtakirkkoon? Kommenteista ja varsinaisesta päätekstistä jää kuva, että maailman rappio olisi jossain muualla kuin itsessä ja kiitellään Jumalaa (ja lehdistöä) kun en ole niin kuin nuo publikaanit, naiset, orjat tai spitaaliset vaan "Raamattu-uskollinen". Tätä ei kai Raamatusta suoraan löydy, mutta jokainen suomalainen tietää mitä tarkoittaa: "Oma kehu haisee".

Hellu | 20.07.2010 10:35

Ilmoita asiaton kommentti

Olisikohan nyt tarpeen täsmentää mitä seurakunnan sisällä toimivalla jumalanpalvelusyhteisöllä tarkoitetaan.

Seurakuntien yhteyteen syntyuvät uudet jumalanpalvelusyhteisöt eivät ole uusia seurakuntia entisten sisällä, vaan kyseisen seurakunnan puitteissa säännöllisesti järjestettävään jumalanpalvelukseen osallistuvien joukko. Ydinryhmänä on ko. jumalanpalvelustoiminnasta vastaavat vapaaehtoiset vastuunkantajat. Toiminta on siis osa ko. seurakunnan toimintaa.

Esimerkkinä voisi olla jo mainitun tuomasmessun ohella vaikkapa kerran kuussa toistuva jumalanpalvelus, jossa virsikirjavirsien ohella laulettaisiin virsiä siionin virsiä -kirjasta. Vastuunkantina toimii tällöin ko. seurakunna herätysliikeväkeä ja liturgina vierailee säännöllisessti myös ko. herätysliikkeen pastoreita.

Viidesläiset herätysliikkeet on nekin kokoamassa omaa laulukirjaa, mikä olisi oiva välinen tämän tyyppisten jumalanpalvelusten järjestämiselle.

Jukka | 25.07.2010 21:01