![]() |
Kirkon ulkomaanapu on aloittanut ulkoministeri Erkki Tuomiojan lausuntojen innoittamana kampanjoinnin Israelin siirtokunta-alueilta tulevien tuotteiden boikotoimiseksi. Tuomioja ja kehitysministeri Heidi Hautala esittivät äskettäin, ettei Israelin miehittämiltä palestiinalaisalueilta tulevia hedelmiä tulisi myydä kaupoissa israelilaisina hedelminä ilman merkintää niiden siirtokunta-aluealkuperästä.
- Tuomiojan ehdotus on Kirkon ulkomaanavun mielestä kannatettava. Siirtokunnat ovat Lähi-idän konfliktin ytimessä, ne ovat tiiviissä yhteydessä miehityspolitiikkaan ja selkeä este sille, että rauhaa ei ole saatu aikaiseksi alueelle, totesi Kirkon ulkomaanavun (KUA) EAPPI-koordinaattori Pauliina Liukkonen Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkona.
Ohjelmassa taitettiin peistä Israelin siirtokunta-alueilta tulevien tuotteiden tarkemman alkuperämerkinnän tarpeesta.
- Yritystoiminta, mikä liittyy näihin siirtokuntiin, junttaa näitä rauhan kompastuskiviä vielä syvemmälle. Lisäksi kansainvälisen oikeuden mukaan siirtokunnat ovat laittomia. Tämä on selkeä EU:n kanta ja Suomen kanta, Liukkonen perusteli.
- Nyt siirtokunnista tulevat tuotteet merkitään alkuperältään israelilaisiksi, vaikka ne tulevat miehitetyiltä alueilta, eikä Israelin kansainvälisesti tunnustetulta valtion alueelta. Näin kuluttajalla ei ole mahdollisuutta valita, jos haluaisi olla ostamatta tuotteita, jotka kytkeytyvät kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin ja ihmisoikeusloukkauksiin, Pauliina Liukkonen selvitti Kirkon ulkomaanavun linjausta
Liukkosen kanssa debattiin osallistunut, Lähi-idässä sotilaspappina työskennellyt Teuvo V. Riikonen epäili, että tuotteiden ostoboikotista kärsisivät viime kädessä kiistellyillä alueilla asuvat palestiinalaiset.
- On kysymys israelilaista firmoista, jotka työskentelevät palestiinalaisalueilla ja ne työntekijät ovat palestiinalaisia. Boikotti ei ratkaisisi taustalla olevaa ongelmaa, Riikonen tarkensi.
Kirkon ulkomaanavun mukaan siirtokuntatuotteiden alkuperämerkintöjen saattamisella alueelta tuleviin tuotteisiin olisi kuitenkin niin vahva symbolinen merkitys, että käytäntö tulisi asettaa ongelmista huolimatta Suomessa voimaan.
- Kansainvälinen yhteisö tekee sillä tavoin selväksi sen, että siirtokunnat eivät ole Israelin valtion aluetta. Jo EU-tasolla on eroteltu, etteivät siirtokunnista tulevat tuotteet nauti samoista vapaan kaupan etuuksista kuin muut tuotteet, Liukkonen tähdensi.
- Jos siirtokunnista tulevat tuotteet merkitään virheellisesti israelilaisiksi, pääsevät ne tullivapaasti EU-markkinoille.
Teuvo V. Riikonen katsoi, että tasapuolisuuden nimissä boikottikohteeksi ei pitäisi asettaa yksinomaan Israelista tulevia tuotteita. Jos boikotointia harrastetaan, sama käytäntö pitäisi ulottaa myös muita valtioita koskeviksi. Tuotteen todellinen alkuperä on monesti vaikea määrittää yksiselitteisesti.
- Samalla tavalla Suomessa voi joku firma teettää [töitä] alihankkijoilla Virossa. --- Samalla tavallahan siellä [Israelissa] yrityselämä kehittyy. Konfliktista, riidasta ja sodasta huolimatta ihmiset tarvitsee työtä, Israelissa aiemmin asunut Riikonen huomautti.
- Ennen intifadaa näitä palestiinalaisia työskenteli valtavan paljon Israelin puolella näissä tehtaissa ja firmoissa.
Kuuntele koko Viikon debatti Radio Dein ohjelma-arkistosta. Toimittajana Kai Kortelainen.
Ilmoita asiaton kommentti
Todella hirveätä, järkyttävää luettavaa. Eiköhän kirkon pitäisi ennemminkin keskittyä siunaamaan Jumalan omaisuuskansaa, kuten meitä Raamatussa selkeästi kehoitetaan, vaikka kaikkia sen tekemisiä emme voisikaan suoranaisesti hyväksyä.
Reijo Hieta-Koivisto | 22.08.2012 17:30Niin, mutta ei ainakaan minun Raamatussani sanotakaan, että "siunatkaa vain silloin, jos ja kun se teidän mielestänne hyvältä tuntuu"...
Tässä ollaan nyt kyllä pelottavasti sohimassa Jumalan silmäterää, jos tällaiseen lähdetään. Ja siitä ei tälle meidän armaalle Suomen maalle voi mitään hyvää seurata. Oi Jumala armahda maatamme, itseään loukkaamasta!
Ilmoita asiaton kommentti
Olen kuullut tästä kirkonulkomaanavun kytkennästä tähän boikottihankkeeseen jo paljon aikaisemminkin. Tämän boikottihankkeen takana on muuten järjestöjä, joilla on suoria kytkentöjä esim. Hamasiin. Tiedän henkilön, joka ilmoitti vetävänsä tukirahansa kirkon ulkomaanavulta pois tämän takia. Itsekään en kyllä aio tehdä mitään avustuksia kirkon ulkomaanavun kautta. Tekisi mieleni sanoa, että "enää ikinä", mutta voihan tilanne muuttua.
Juuso Kultti | 22.08.2012 17:39Että Hamasin kanssa se kirkon ulkomaanapu mieluummin veljeilee, kuin Israelin. Ei sitä olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut. Pitää muistaa siunata Israelia entistä useammin.
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä on aivan selvää minunkin kohdalla nyt, etten anna Kirkon Ulkomaanavun kautta enää varojani yhtään mihinkään.
Anne-Mari Hirvonen | 22.08.2012 17:56Olin jonkin aikaa kuukausi lahjoittajana, mutten ole ollut enää puoleen vuoteen. Enkä tule olemaan jatkossakaan. :/
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä tämä on käsittämätöntä touhua Kirkon ulkomaanavulta. Antaa tukensa ateisti Tuomiojalle, joka ei ole Israelin ystävä, vaan vanha vasemmistoradikaali.
Miikka Lindroos | 22.08.2012 20:58No eipä tarvitse kirkon ulkomaanavun enää minullekaan lähettää yhtäkään tukikirjettä.
Ilmoita asiaton kommentti
Tuotteiden alkuperämerkintää on tärkeää, eikä kyse ole yksin boikottivalmiudesta. Vaikka kuluttajana ostankin tuotteen, haluan tietää missäpäin se on valmistettu.
Jukka Kivimäki | 22.08.2012 21:08Herran omaisuuskansan siunaaminen ei niin ikään tarkoita kritiikittömyyttä Israelin valtiota kohtaan. Eihän syntiä pidä muussakaan yhteydessä siunata, eikä nykyistä Israelin valtiota ole rakennettu erityisesti messiaanisille juutalaisille.Poliittisen Israelin rajat ovat siellä, mihin ne on sopimuksin sovittu, eikä kyse ole samasta asiasta kuin juutalaisille joskus luvattu asuinalue. Alueita ei ole luvattu eklussivisesti juutalaisille, eikä myöskään nykyinen Israel ole eklussiivisesti juutalainen.
Ilmoita asiaton kommentti
KUA ja Erkki ovat samaa poliittista liikehdintää. KUA:lle ei enää mene minun rahojani. Voisivat muuttaa osoitteensa ja nimensä. Miltä kuulostaisi vasureitten ulkomaanapu?
Ilkka Heinonen | 22.08.2012 21:08Ilmoita asiaton kommentti
Ilkka Heinoselle:
Jukka Kivimäki | 22.08.2012 21:39Puoluepolitiikkaa ei kannata liiaksi sotkea kehitysapuun. Se on meidän yhteistä asiaa.
Totta kai kirkon ulkomaan avun piirissä vaikuttaa sekä julki demareita että porvareita. Myöskään lähetysjärjestöjä ei pidä politisoida yhden tai kahden puolueen temmellyskentäksi.
Ilmoita asiaton kommentti
Voisiko kirkonulkomaanavun Pauliina Liukkonen ensin keskittyä siivoamaan
Lauri Keinänen | 22.08.2012 22:49oman yhteisönsä hallituksen ja päättävät elimet kirkkoon kuulumattomista henkilöistä.
Kirkonulkomaanapu on jo pitkään kehittynyt enemmän ja enemmän politiikan tekijäksi ja kun heillä on reilusti rahaa, niin on hyvä rellestää, ratsastaa KUA:n menneellä maineella ja tehdä yhteisyrityksiä vihreän aatteen kanssa.
Aikansa kutakin.
Ilmoita asiaton kommentti
Entä miltäpä kuulostaisi
Erkki Hänninen | 23.08.2012 09:52Kansallissosialistinen Ulkomaanapu ?
Ilmoita asiaton kommentti
Jaahas, taitaa olla Kirkon ulkomaanapu muuttunut --> ulkomaanavuksi.
martti varjonen | 23.08.2012 14:59Ja se nyt on aika kyseenalaista mitä tahoa autetaan. Näyttääpi siltä että apu kohdistuu Islamistien, hamasin, plo:n jne.. eduksi.
ONKO JÄRKI HÄVINNYT?
Miksi bensiinissä ei ole merkintää " tuottettu maissa jossa naisia tapetaan aviorikoksesta tai jostain vähemmästäkin"
Onko suhteellisuudentaju kaikonnut? Lapsikin tajuaa että mittasuhteet ovat aivan karanneet käsistä.
Uskomatonta! ( tai ei ole, jotain tällaista saatoin aavistaa) No mutta vähintäänkin Säälittävää!!!!
siinä tuli täyslaidallinen jep!
Ilmoita asiaton kommentti
Kirkko tuntuu epätoivoisesti hakevan hyväksyntää ja oikeutusta niiltä, jotka eivät siitä välitä. Mitä jos kommunistit perustaisivat toimintansa kokoomuken hyväksynnän varaan?
Hannu Alatalo | 24.08.2012 12:06Mielestäni Suomella ei ole tarvetta, eikä edes taitoa, olla neuvomassa Israelia sen asioissa? Saati sitten kirkon ulkomaan avulla. Luulen, että parempi olisi, jos suomalaiset neuovoisivat palestiinalaisia luopumaan Israelin vastaisesta taistelusta. ulkomaanapu voisi lakata taistelemasta lähi-idän demokraattisinta valtiota vastaan.
Israelin valtion rajat ovat seurausta poliittisista päätöksistä ja sodista joita Israel kävi oman olemassaolonsa varmistamiseksi eikä alueiden valloittamiseksi. Viipurin menetykseen suostuttiin pakosta. Euroopassakin on rajoja jotka on sodan seurauksena pakolla jouduttu hyväksymään.
Mielestäni Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ei ratkea sillä että suomesta tuetaan palestiinalaisten halua jatkaa taistelua Israelia vastaan.
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä sitä leikitään niin fiksua Ulkomaan apu ja Tuomioja.
Satu Ranne | 24.08.2012 19:13Ilmoita asiaton kommentti
Pauliina Liukkonen:
Hannu Torkkeli | 24.08.2012 22:50Mihin perustuu väite siitä, että ns. Länsirannan (oikeasti Juudean ja Samarian) siirtokunnat olisivat Kansainvälisen Lain vastaisia?
Perustuuko tuo väittämä esim. Erkki Tuomiojan kanssa käytyihin kahvipöytäkeskusteluihin? Mitään todellisuuspohjaa väittämällä ei suinkaan ole ja kyllä te sen tiedätte itsekin.
Kun Pa/PLO yritti saada Israelia vastuuseen operaatio Cast Leadistä, syyttäen sitä rikoksista inhimillisyyttä vastaan, niin jo tuolloin, 2008-2009 Haagin Kansainvälinen Rikosoikeus totesi, että ”Israelin rakentamat juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat kansainvälisen lain mukaan täysin laillisia”. Mitä tästä te ette ymmärrä?
Ilmoita asiaton kommentti
...jatkoa
Hannu Torkkeli | 24.08.2012 22:52Geneve Convention mukaan kaikki juutalaiset yhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laillisia. Neljännen Geneve Convention artiklassa 49 todetaan, ettei miehittäjävaltio voi siirtää asukkaitaan miehitetyille alueille. Tämä oli totta Toisen Maailmansodan aikana, kun Saksa siirsi kansalaisiaan miehitetyille Puolan alueille.
Israelin tapauksessa se ei koskaan miehittänyt Juudeaa ja Samariaa, eivätkä ne kuuluneet toiseen valtakuntaan. Jordanian miehitystä noilla alueilla ei kansainvälisesti tunnustettu (vain Englanti ja Pakistan tunnustivat), kuten Egyptin suorittamaa Gazan miehitystä ei ole tunnustettu. (Jordania luopui myöhemmin kaikista vaatimuksistaan Juudeaan ja Samariaan.)
Näiden alueitten asema tulee määritellä osapuolten välisillä neuvotteluilla. Juutalaisasukkaat eivät tunkeutuneet alueille pakkokeinoin, eikä heitä ole siirretty sinne, minkä johdosta heidän Juudeaan ja Samariaan rakentamansa yhteisöt ovat täysin laillisia.
Ilmoita asiaton kommentti
jatkoa..
Hannu Torkkeli | 24.08.2012 22:53Ne tuotteet, jotka tuotetaan Juudeassa ja Samariassa ovat siten täysin Israelilaisia, vaikkakin työntekijät pääasiassa ovat palestiinalaisia.
Lopettakaa siksi väärän informaation levittäminen, vaikka se tapahtuisi mistä tahansa syystä. Ja Tuomiojaa teidän nyt viimeiseksi kannatta kuunnella; koko Eurooppa tietää hänen Anti-Israelilaisen asenteensa.
Lisäksi ihmetyttää se, että te Kristillisen Istituution nimissä olette ottaneet Israelin silmätikuksi, vaikka EU:n että itäisen naapurimaamme alueilta löytyy runsaasti tavaroita, jotka tuotetaan alueilla, joiden juridinen status on epäselvä; on alueita, joiden voidaan katsoa olevan miehitettyjä, kuten esimerkiksi Kyproksen pohjoisosa. Miksi Kirkon Ulkomaanapu ei aloita kampanjointiaan lähemmiltä alueilta, vaan keskittyy ainoastaan Israeliin?
Miten se 1.Moos. 12:3 nyt menikään, muistuuko mieleen, Pauliina?
Ilmoita asiaton kommentti
Olen jo ilmoittanut KUA:lle, etten enää avusta sentilläkään heidän projektejaan.
irja vaahterikko | 25.08.2012 18:09Pentikäinen sanoi maikkarin aamu-TV.ssä, ettei Kirkon ulkomaanapu edusta
kristillisyyttä. Miksi sitten moinen nimi järjestöllä ?
Haluan nyt tietää, kuinka paljon kirkko antaa meidän kirkollisverojen maksajien rahaa KUA:lle?
Olen päättänyt, etten halua sitäkään kautta rahoittaa Kirkon ulkomaan apua.
Ilmoita asiaton kommentti
Uskomatonta!
Reijo Kuokkanen | 26.08.2012 19:07Suomeen tuodaan kaikkialta maailmasta kaikenlaista, joiden alkuperää ei kukaan tiedä, eikä sitä missä olosuhteissa hyödyke on valmistettu.
Tuomiojaa ei ole koskaan kiinnostanut esim idästä tulevien tavaroiden tilanne.
Ilmoita asiaton kommentti
Kirkon Ulkomaanapu pyrkii tällä toiminnallaan hankkimaan Jumalan kirouksen maamme ja kansamme ylle, joten jokaisen kristityn velvollisuus on sanoutua irti sen toiminnasta! Jos kerran järjestön johtaja on sanonut, että KUA ei edusta kristillisyyttä, niin mitä tekemistä meillä on tällaisen järjestön kanssa? Meidän päätehtävämme on evankelioida maailman kansat. Siksi on tärkeää huomata, että avustustoiminnan nivominen yhteen evankelioinnin kanssa on kaikkein tehokkainta lähetystyötä. Kirkon jäsenyydestä huolimatta en itse tue Kirkon Ulkomaanapua.
Jorma Heinonen | 27.08.2012 00:571. Mooseksen kirjan luvun 12 jakeet 1-3 kuuluvat näin:
"Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."
Ilmoita asiaton kommentti
olen teuvo riikosen kanssa samaa mieltä, että tulot lähtisivät myös arabeilta. boikotti ei ole kenenkään etu vaan kaikkien tappio. israel on Jumalan silmäterä ja se miten heitä kohtelemme vaikuttaa omaan elämäämme. tein omat johtopäätökseni kirkosta tämän kysymyksen äärellä ja erosin siitä yli 60v jälkeen. en kannata moista laitosta varoillani. tahdon itse päättää mihin rahani laitan ja ketä kannatan. mieleeni moisesta menosta tulee natsi saksa.
kristina kantane | 01.09.2012 19:15Ilmoita asiaton kommentti
Finnwatch ja KUA teettivät kirkollisverovaroin ja lahjoittajien varoilla jo alkukeväästä törkeästi totuutta vääristävän raportin "kielletyt hedelmät". Se on osa kansainvälistä BDS liikettä, joka KUA:n avustuksella on tulossa vahvasti Suomeen. Kyse on vahvasti Israelia vastaan hyökkäävästä propagandasta.
Jukka Rahkonen | 01.09.2012 23:25Hannu Torkkeli hienosti yllä jo perustelikin Israelin laillisia oikeuksia Juudeassa ja Samariassa. Kaikkien kannattaa katsoa tämä lyhyt 15 minuutin johdanto alueen todelliseen historiaan ja sopimuksiin kansainvälisen lainsäädännön valossa:
http://www.givepeaceachance.info/