![]() |
Opetusministeriö haluaa lakkauttaa kirkon nuorisotyönohjaajien ja diakonien koulutuksen Järvenpäässä ja Kauniaisissa. Ministeriö on esittänyt Diakonia-ammattikorkeakoulun eli Diakin ylläpitäjähallitukselle, että koulutus halutaan keskittää pääkaupunkiseudulla yhteen toimipaikkaan.
Diakin ylläpitäjähallitus hyväksyi opetusministeriön esityksen 13. huhtikuuta pitämässään kokouksessa äänin 6-3.
Järvenpään ja Kauniaisten toimipaikkojen lisäksi Diakin Helsingin toimipaikan tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä kolmen etelän toimipaikan opiskelijat eivät mahdu Sturenkadulla toimiviin opetustiloihin.
Opetusministeriö ei ole tehnyt esitystä siitä, missä uusi keskitetty Diak Etelän toimipaikka sijaitsisi eikä sitä, tulisiko kyseeseen aivan uuden kampusalueen rakentaminen.
Muutos on kirkon koulutukselle merkittävä, sillä valtaosa seurakuntien nuorisotyöntekijöistä sekä merkittävä osa diakoneista valmistuu Diak Etelän toimipisteistä Järvenpäästä, Kauniaisista ja Helsingistä.
Kauniaisten toimipaikkaan lisättiin kolme vuotta sitten nuorisotyöntekijäkoulutuksen aloituspaikkoja opetusministeriön ja Diakin yhteisellä päätöksellä. Päätöksen jälkeen Suomen Raamattuopiston Säätiö investoi 3,4 miljoonaa euroa Diakin ja kirkon nuorisotyöntekijäkoulutukseen käyttöön tarkoitettujen opetustilojen rakentamiseen.
Yhteishaku Diakonia-ammattikorkeakoulun nuorisotyöntekijöiden ensi syksyn koulutusohjelmaan päättyi tänään. Sosionomi (AMK) -tutkintoon tähtäävä koulutus on 3,5-vuotinen.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Keitä tuohon ylläpitäjähallitukseen kuuluu?
kommentti | 17.04.2010 01:35Koitin löytää tietoa siitä, mutta DIAKin kotisivuilta en tietoa onnistunut etsinnöistä huolimatta löytämään.
Itse suhtaudun hyvin kriittisesti tuollaiseen toimintojen yhdistämiseen, joka tehdään vain siltä pohjalta, että "yhdistetäänpä kaikki toiminnot". Yhdistämisessä voi olla mieltä, jos se tuottaa synergioita ja säästöjä, sekä parantaa koulutuksen laatua. Mutta yhdistämispäätöksen tekeminen niin, että etukäteen ei ole edes laskettu yhdistämisen kustannuksia (uusi kampus maksaisi muuten aivan tolkuttomasti) eikä mietitty mahdollisia muita seurauksia (esim. Kauniaisten koulutuksella on kova maine, osa taas ei halua opiskella Helsingissä, osa taas ei halua opiskella missään muualla kuin pääkaupunkiseudun ytimessä, osa taas ei pääkaupunkiseudulla ollenkaan... opiskelijoiden opiskelupaikan valintakriteerit ovat aika kiintoisia, kun olen niitä kuunnellut) on lähinnä typeryyttä.
Ilmoita asiaton kommentti
Uskaltaisin arvata, että tässä on tausta-ajatuksena Kauniaisten toimipisteen raamatullisuuden kitkeminen. Tämä on toki mututuntuma, koska en ole itse kyseisessä opinahjossa ikänä opiskellut, mutta muistelen kuulleeni sen olevan poikkeuksellisen raamatullinen oppilaitos. Sulauttamalla toiminnot yhdeksi megalaitokseksi on myös raamatullisuuden poistaminen huomattavasti helpompaa; voidaan tuoda yhteen luopumusta ajavat ainekset ympäri lähiseutuja, ja samalla laittaa henkilökuntajärjestelyjä uusiksi. Mutta, tämä kaikki siis mututuntumalta perustuen siihen, mitä olen kuullut, joten saatan olla myös väärässä; ehkä Kauniainen ei ole sen raamatullisempi kuin muutkaan.
Mikael Elmolhoda | 17.04.2010 01:40Ilmoita asiaton kommentti
Mikael taitaa osua melko oikeaan aavisteluissaan.
Matson | 17.04.2010 10:38Ilmoita asiaton kommentti
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että Suomen Raamattuopisto opettaa hyvin Raamatullisesti ja hyvä niin. Raamattuopetuksen lisäksi siellä opetettiin sietämään ja tulemaan toimeen eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Sen puolesta on harmi, että yksikkö lopetetaan, vähemmän Raamatullisessa Helsingin yksikössä kun voi olla konkreettisemmat mahdollisuudet radikalisoitua, kun siellä ei pakoteta kohtaamaan omaa uskonnollista taustaansa ihan yhtä voimakkaasti.
entinen opiskelija | 17.04.2010 15:50Toisaalta kirkosta eroaa koko ajan ihmisiä ja väki vanhentuu. Voi olla että muutaman vuosikymmenen kuluttua kirkolla ei ole enää varaa edes palkata nuorisotyönohjaajia ja siihen mahdollisuuteen kirkko joutuu valmentautumaan jo nyt.
Mielenkiinnolla odotan, onko tämä lopun vai uuden alku Suomen Raamattuopistolle.
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pitää varmaan laittaa kädet (ja silmät) ristiin...
Kipa ja Manu Ryösö | 17.04.2010 17:22Ilmoita asiaton kommentti
Olet Mikael ihan oikeassa. Opiskelen Kauniaisten Diakissa nyt toista vuotta, enkä voisi olla kiitollisempi siitä, että minut johdatettiin opiskelemaan juuri Kauniaisten yksikköön. Kauniaisten yksikön Raamattu-opetus on huomattavasti raamatullisempaa kuin muiden Diakin yksiköiden. En ole itse muissa Diakeissa opiskellut, mutta useat muissa Diakin yksiköissä opiskelevat/opiskelleet ovat tästä kertoneet.
Sofia | 17.04.2010 20:59Tämä(kin) päätös kertoo totisesti siitä, mihin Suomen ev.lut. kirkko on menossa. Kyllähän tämä tosiaan on oiva keino jatkaa raamatullista ja klassista kristinuskoa puolustavien kirkon työntekijöiden vähittäinen kitkeminen pois kirkosta. Kyllä opetusministeri ja Diakin ylläpitäjähallitus tietävät!
Ilmoita asiaton kommentti
Jatkoa edelliseen viestiini:
Sofia | 17.04.2010 21:00Kyse on Kauniaisten Diakin vahvan Raamattu-opetuksen lisäksi paljon muustakin. On ihan varmaa, että pienemmät opiskeluyksiköt tukevat oppimista ja yhteisöllisyyden muodostumista isoja yksiköitä paremmin - tätä tuskin kukaan kiistää. En voi puhua muusta kuin omasta puolestani, mutta itse olen kokenut Kauniaisten Diakissa ja Suomen Raamattuopistossa vallitsevan yhteisöllisyyden äärimmäisen tärkeänä ja kantavana voimavarana opiskelujeni aikana. Olen myös saanut paljon vahvistusta sekä omalle hengelliselle että ammatilliselle kasvulleni kristittynä ja tulevana nuorisotyönohjaajana.
Nyt vain paljon rukouksia menemään!
Ilmoita asiaton kommentti
Todellakin outo päätös!
Toni Kokkonen | 17.04.2010 22:13Itse opiskelen Diak Kauniaisissa kolmatta vuotta ja olen hyvin tyytyväinen saamaani koulutukseen. Päätös on käsittämätön monesta syystä, enkä ymmärrä mitä koulutuksen keskittäminen yhteen yksikköön auttaisi. Helsingin toimipaikan tilat eivät ole riittävän suuret ja monipuoliset kolmen toimipaikan opiskelijoille.
On myös kummallista ettei päätöksestä ole tiedotettu opiskelijoille, joille DIAK on mielestäni myös vastuussa. Asiatonta ja vastuutonta toimintaa.
Ilmoita asiaton kommentti
Miten tällaiset päätökset ovat edes mahdollisia tehdä? Jos kolme vuotta sitten opetusministeriö ja Diak päättivät lisätä Kauniaisten yksikköön opiskelupaikkoja, ja sen vuoksi Suomen Raamattuopisto teki valtavan investoinnin tilojen laajentamiseen. Kuinka opetusministeriö ja Diak edes kehtaavat miettiä, saati lopettaa koko koulutuksen Kauniaisissa?! Miksi lisätä paikkoja ja rakentaa uusia hyviä tiloja ihan vaan lakkauttaakseen koko toiminnan? Oliko tarkoitus vaan tuhlata Raamattuopiston ja sen toiminnan tukijoiden rahat?
Taru Ismail | 18.04.2010 09:19Ilmoita asiaton kommentti
Haluaisin todellakin tietää kuka tästä on päättänyt ja millä perusteilla. Itse en näe päätöksessä mitään järkeä, ja mielestäni opiskelijoiden ääntä olisi pitänyt kuulla. Itse opiskelen Kauniaisten Diakissa, enkä ole kuullut moisista päätöksistä ennen kuin tätä kautta. Jos tarkoituksena on kitkeä Raamatun opetusta, on sekin mielestäni hyvin kummallista. Eikö jo nimen Diakonia-ammattikorkeakoulu pitäisi kertoa koulutuksesta jotain? Diak on kitkenyt Raamatun opetuksen jo valmiiksi minimiin, eikö se jo riittäisi. En koskaan olisi hakenut tai halunnut opiskelemaan muihin Diakin yksiköihin, koska koen Raamatun laadukkaan opetuksen sekä hengellisyyden olevan erityisen tärkeää tulevaa ammattia ajatellessa. Ja koska tätä tarjoaa enimmäkseen Kauniaisten yksikkö, eivät muut yksiköt olleet minulle edes vaihtoehtoja.
Taru Ismail | 18.04.2010 09:20Ilmoita asiaton kommentti
"Tämä(kin) päätös kertoo totisesti siitä, mihin Suomen ev.lut. kirkko on menossa."
Marina | 18.04.2010 14:59Päätöksen on esittänyt opetusministeriö ja sen on hyväksynyt Diakin ylläpitäjähallitus. Evankelis-luterilaista kirkkoa on siis mielestäni turha syyttää. En myöskään usko, että Kauniaisten raamatullisuus olisi syynä tähän päätökseen. Kaikessa säästetään ja keskitetään. Minusta ratkaisu tuntuu opetusministeriön näkökulmasta aivan luonnolliselta. Helsinki, Järvenpää ja Kauniainen ovat samalla alueella. Varmasti säästettäisiin, jos olisi yksi iso Diak.
En tietenkään ole itse tätä mieltä. Kannatan pieniä ryhmiä ja oppilaitoksia. En silti pidä siitä sävystä, jolla Kauniainen erotetaan muista Diakeista. Yhtälailla on Jumala läsnä Helsingin Diakissa.
Ilmoita asiaton kommentti
Kuulostaa sangen rajulta muutokselta. Olen itse opiskellut Järvenpään ja Kauniaisten yksikössä ja on totta, että toimipisteillä on joitakin eroavaisuuksia. Itse koin, että Järvenpäässä oltiin hyvin paljon suvaitsevampia ja sosiaalisesti kykeneviä toimimaan millaisen persoonan kanssa tahansa. Kauniaisissa koin, että yhteishenki toimi vain osan luokkamme henkilöiden kesken. Tuntui, että osa luokkalaisista jäi ulkopuolelle sosiaalisesta kanssakäymisestä (eikä niinkään omasta tahdostaan).
Myös entinen opiskelija | 18.04.2010 20:12Toisaalta Kauniaisten pieni koko tukee opiskelijaa yksilönä eikä pelkästään ryhmän jäsenenä kun taas Järvenpäässä on helppo hautautua massaan. Ja henkilöille, jotka ovat ehdottomasti suuntautumassa kirkon töihin, Kauniainen antaa mielestäni erittäin kattavan raamatullisen koulutuksen.
Oli toimipisteiden eroavaisuudet sitten millaisia tahansa, on mielestäni hyvä, että jokainen saa valita juuri sellaisen opiskelupaikan joka tuntuu parhaalta itselle. Meitä ihmisiä kun on niin moneen eri junaan.
Ilmoita asiaton kommentti
Laitoin tämän uutisen myös Kotimaa24:n keskusteluun. - Siellä asiaan ottavat kantaa myös muutamat kansanopistojen kysymyksiä käsitelleet henkilöt omalla nimellään.
Manu Ryösö | 18.04.2010 20:36Ilmoita asiaton kommentti
linkki voisi auttaa
Manu Ryösö | 18.04.2010 20:37http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?bid=185&id=7314
Ilmoita asiaton kommentti
Ei tässä asiassa ole mitään syytä nähdä salaliittoja! Tämä on täysin normaalia korkeakoulujen rakenteellistä kehittämistä. Tällä hetkellä tiivistetään korkeakouluverkkoa niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakoulupuolellakin. Siksi tällaiset pienet yksiköt ovat liipasimella. Ja kyllähän isossa DIAK Etelän kampuksessa on paljon hyötyjäkin, kun opiskelijoille tulee valinnanvapautta opintoihin ihan eri tavalla.
Salaliittoko? | 18.04.2010 23:57Lisää rakentellisesta kehittämisestä voi lukea OPM:n sivuilta:
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/Korkeakoulujen_rakenteellinen_kehittaminen/
Ilmoita asiaton kommentti
Olen samaa mieltä että kyseessä ei ole salaliitto tms.
Toni Kokkonen | 19.04.2010 09:04Mutta päätös on silti hölmö, koska opiskelija voi jo nyt halutessaan ottaa opintojaksoja toisista yksiköistä. Eniten Järvenpään ja Kauniaisten yksiköt ovat molemmat keränneet kiitosta sijaintinsa suhteen, ja Suomen Raamattuopisto on antanut erinomaisen oppimisympäristön tuleville kirkon nuorisotyönohjaajille.
Lisäksi yksiköiden yhdistäminen vaatisi järjestelyjä ja remontointia Helsingin yksikössä, kun taas Järvenpään ja Kauniaisten yksiköt ovat jo toimivissa tiloissa. Kuten edellä sanottua, Kauniaisiin rakennettiin juuri uusi lisäsiipi Diakkia varten.
Ilmoita asiaton kommentti
Seurakunnan työssä olevana nuorisotyönohjaajana ja monia harjoittelijoita nuorisotyössämme nähneenä, on huomattava ero sillä ketkä tulevat Kauniaisista ja ketkä Helsingistä. ero tulee nienomaan heidän uskalluksessaan käyttää Raamattua työssään harjoittelunsa aikana. On todella iso menetys suomen kirkolle jos menetäme Kauniaisten vahvan Raamattuopetuksen nuorisotyönohjaajaopiskelijoille. Ymmärtääkseni seurakunnan nuorisotyön ei ole tarkoitus olaa pelkkä viihdekeskus vaan nimenomaan paikka jossa saa kuulla myös viihteen ohella evankeliumia. Pelkät viihdekeskukset ovat sitten josain muualla.
srk:n nuorisotyöntekijä | 19.04.2010 22:57Ilmoita asiaton kommentti
Ei hellurei..
Johanna | 20.04.2010 08:24Ja mitähän järkeä taas tässäkin. Mihin jää nuorisotyön koulutus Diakissa, jos Grani ja Järvenpää lakkautetaan? Pieksämäelle, jossa opiskelu muuttuu jo nyt kokonaan monimuotoiseksi.
Lähiopetuksen mahdollisuus on turvattava. Kaikille ei sovi monimuoto-opiskelu, koska se vaatii opiskelijalta itseltään enemmän vastuun ottoa ja aloitteellisuutta.
Ilmoita asiaton kommentti
Jatkoa edelliseen viestiini.
Johanna | 20.04.2010 08:28Opiskelijat pitävät Kauniaisten toimipaikasta juuri siksi, koska se on mukavan pieni. Granissa opiskelijat tunnetaan ja meistä opiskelijoista oikeasti pidetään huolta! Myös opiskelijat tuntevat kaikki opettajat. Yhteisöllisyys ja loistava yhteishenki luo turvallisuutta. Graniin on aina mukava tulla kouluun. Ikinä en ole nyrpein naamoin astunut opiston ovista sisälle.
Läheisyys Raamattuopiston kanssa tuo vaihtelua koulun ohjelmaan sekä yhteistyötä eri oppilaitosten välillä. Lisäksi se luo hyvän pohjan kirkon alojen koulutukselle. Täällä voi erittäin hyvin hoitaa uskonelämäänsä jokapäiväisissä aamuhartauksissa sekä keskiviikkoisin ehtoollisella. Myös ehtoollisavustusta ja muita avustustehtäviä pääsee harjoittelemaan tutussa ja pienessä kirkkosalissa aamuehtoollisilla.
Ehkäpä tässä oli jotain järkevää sanottavaa päättäjille!
Ilmoita asiaton kommentti
Lopettamispäätöksessä ei tunnu olevan juuri järkeä, paitsi että se toisi enemmän moniammatillisuutta opiskeluun. Tosin jokin aika sitten kuulin, että myös Kauniaisissa alkaisi diakoneiden koulutus nuoristotyönohjaajien lisäksi. Tätä pitäisin erittäin suotavana, sillä Kauniasten opetusta sivusta seuranneena pidän valitattvana sitä, että sieltä valmistuneilla opiskelijoilla ei juuri ole käsitystä esim. diakoniatyöstä, puhumattakaan muista sosiaali-ja terveysalan ammateista (esim. sairaan- ja terveydenhoitajat). Ja kuitenkin seurakunnissa tarvittaisiin entistä enemmän yhteistyötä eri työalojen kesken. Tähän ei Kauniasten koulutus tällä hetkellä anna kovinkaan hyviä eväitä, vaikka muuten laadukasta opetusta tarjoaisikin.
diakoni | 20.04.2010 17:42Ilmoita asiaton kommentti
Diakin nykyisenä opiskelijana (jo lakkautetussa Lahden yksikössä) en voi kuin ihmetellä tätä touhua. Järvenpään ja Kauniaisen yksiköiden lakkauttaminen? Ne kun ovat varmasti suosituimmat Diakin yksiköt!? Luulisi, että jos opetus on jatkossa tarkoitus keskittää pelkästään Helsinkiin aloitettaisiin ns. pienemmistä yksiköistä.. Ja taas toisaalta, jokainen yksikkö on kirkon koulutuksen kannalta tärkeä. Kenellekkään en toivo samaa kohtaloa kuin mikä meidän viimeisten lahtelaisten opiskelijoiden taipaleelle tuli.. Voin kertoa, että opiskelumotivaatio häviää samantien.
saurus | 20.04.2010 17:47Ilmoita asiaton kommentti
Huoli Kauniaisten Raamattuopetuksen häviämisestä nuorisotyöntekijöiden koulutuksessa on ymmärrettävää. Mutta mietin, voisiko sitä samaa opetusta antaa myös muualla kuin Kauniaisissa? Eiköhän nämä nykyiset Diakin opettajat tule sijoittaa jatkossa jonnekin?
Paula Rintatalo | 20.04.2010 18:05Ihmettelijä
Ilmoita asiaton kommentti
Saanko nyt kysyä, että mitenkä opetushallituksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n päätökset liittyvät kirkon nykyiseen tilaan ja sen raamatullisuuteen?
Ville-Veikko Hirsii | 22.04.2010 18:27Ilmoita asiaton kommentti
Laitan tässä luvan kanssa Diakin rehtorin Jorma Niemelän Diakin opiskelijoille suunnatun tiedotteen, josta käy ilmi mistä tässä prosessissa on kyse. 1000 merkin rajoituksen vuoksi tiedote on kahdessa osassa.
Veli-Matti Kujala | 27.04.2010 23:16Veli-Matti Kujala
Kirkonalan lehtori
Diak etelä, Kauniainen
- - -
Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus teki sähköpostikokouksessaan 16. - 19.4.2010 päätöksen yhteistoimintalain (laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334) mukaisten neuvotteluiden aloittamisesta liittyen opetusministeriön sopimusneuvotteluprosessiin Diak Lännen Turun toimipaikan henkilökunnan kanssa viittomakielentulkkikoulutuksen järjestelyistä ja siitä, että Turun toimipaikan viestinnän koulutuksen sisäänotto päättyisi vuonna 2011 sekä Diak Etelän yksikön henkilökunnan kanssa siitä, että Diakonia-ammattikorkeakoulu tekisi sopimuskaudella (sopimuskausi 2010 – 2012) päätöksen nuorten tutkintoon johtavan koulutuksen kokoamisesta pääkaupunkiseudulla yhteen toimipisteeseen.
Ilmoita asiaton kommentti
Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus asetti rehtori/toimitusjohtaja Jorma Niemelän käymään yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut Diak Lännen yksikön Turun toimipaikan henkilökunnan ja Diak Etelän yksikön henkilökunnan kanssa.
Veli-Matti Kujala | 27.04.2010 23:17Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päätti yhteistoimintalain mukaisten neuvotteluiden aloittamisesta, koska opetusministeriö edellyttää, että Diakonia-ammattikorkeakoulun Oy:n tulee
- koota nuorten tutkintoon johtavan koulutus yhteen toimipisteeseen pääkaupunkiseudulla
- lakkauttaa viestinnän alan koulutuksen sisäänotto vuonna 2011 ja
- aloittaa puhuttujen kielten tulkkauksen koulutus.
Lisäksi tulee keskustella viittomakielentulkkikoulutuksen järjestelyistä.
Mainitut muutokset eivät vähennä Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosiopiskelijamäärää. Diakonia-ammattikorkeakoulu järjestää toimintansa noudattaen neljän ilmansuunnan rakennetta ja vastaten yksiköiden elinvoimaisuudesta.
Helsingissä 19.4.2010