Evästä päivääsi
"Sadun paha ei ole lapselle paha"
20.02.2012 11:00 | Elämään | E. toimitus |
Ylen Aamu-tv pohti psykologian professori Lea Pulkkisen kanssa ovatko jotkut sadut liian pelottavia. Professori sanoo, että lapsi osaa tarvittaessa sivuuttaa klassikkosatujen pelottavuuden. Pulkkinen toteaa myös, että saduilla on lasten kehityksessä tärkeä rooli.
- Älyllinen kehitys etenee kaksivaljakolla ajatus ja kuvittelu. Nykypäivänä on niin paljon ajatukseen liittyvää materiaalia ja oppimista, että kuvittelun osuus saattaa jäädä puutteelliseksi. Se on puute myös älyllisessä kehityksessä, Pulkkinen sanoo.
Pulkkisen mukaan ajattelu kehittyy, kun lapsi kuvittaa kuulemansa sadut omassa mielikuvituksessaan.
Paikoin rajujenkin klassikkosatujen sopivuudesta pienille lapsille käydään aika ajoin keskustelua. Osa vanhemmista ei lue klassikoita alle 5-vuotiaille lainkaan välttääkseen kiusalliset kysymykset.
Lea Pulkkinen huomauttaa, etteivät lapset välttämättä kysele saduista. Pelottavuuden he osaavat tarvittaessa sivuuttaa.
- Lapsi ei kuvittele pahaa niin pahaksi. Hän voi seurata vaikka oikeudenmukaisuutta, tai sitä sadun värikästä linjaa. Eriasia on, jos satu kuvitetaan. Silloin lapsi ei voi paeta sitä pahaa. Mutta lapsen mielikuvitus ei sitä luo.
Pulkkinen kuitenkin muistuttaa, että kaikki lapsille osoitettava kirjallisuus ei käy sadusta. Kirja ei voi korvata vaikkapa kiusaamisen tai avioeron selittämistä.
- Pitää ymmärtää, mikä kuuluu vanhempien tehtäviin kertoa lapselle, ja mikä on sitä, joka tukee mielikuvituksen kehittymistä. Kaikki mitä painetaan ei ole satua, hän sanoo.
TakaisinUutiset
- Piispa Luoma: Harhaopit ovat usein hyödyllisiä
- Vihreät hyväksyivät eutanasian periaateohjelmaansa
- Raamattukuriirien yhdyshenkilö Mihail Horev kuollut
- Kirkko & Kaupunki –lehdelle vapauttava päätös pilakuvakiistassa
- Kaisamari Hintikka: Evankelis-luterilainen kirkko pärjää paremmin ekumeniassa kuin sisäisissä haasteissaan
- Helatorstaina muistetaan Kristuksen taivaaseen astumista
- Suomenmaa: Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- SEKL:n lähetysjohtaja Mika Tuovinen: Uusia avauksia skismassa
- Diakin aloitteesta hallitusohjelmaan: Ruotsalaisesta perhevalmennuksesta apua vanhemmuuteen
- Talent-tähti Susan Boyle esiintyy Kristus-päivässä
- Suomalaisten usko Jumalaan ja kristillisiin oppeihin on vähentynyt
- Kaisamari Hintikka: Evankelis-luterilainen kirkko pärjää paremmin ekumeniassa kuin sisäisissä haasteissaan
- Kyösti Kakkonen: Helatorstaita tulee viettää säästösyistä sunnuntaina
- SEKL:n lähetysjohtaja Mika Tuovinen: Uusia avauksia skismassa
Ilmoita asiaton kommentti
Kertomus elävästä elämästä anno dazumal:
Martti Vaahtoranta | 20.02.2012 11:53Pienen tuttisuun sielunmaailmasta huolestunut täti lukee Punahilkka-satua. Koska juttu on tunnetusti aika karmaiseva ja verinen, täti muuttaa sitä häveliäästi "lapsille sopivaksi". Silloin pieni tuttisuu katsoo silmät loistaen tätiä ja sanoo: "JA TITTEN TULI TUTI!!"
Teemme karhunpalveluksen lapsille, jos siloittelemme satuja. Ne auttavat lasta hahmottamaan sitä kauheutta, jota he löytävät sekä itsestään että ympäriltään. Satujen avulla pahaa voidaan käsitellä tavalla, joka reaalitodellisuudessa on mahdotonta.
Jätetään sudet rauhaan ja annetaan niiden karmaista.
Ilmoita asiaton kommentti
[jatkoa]
Martti Vaahtoranta | 20.02.2012 11:57Kristittyinä tiedämme, että lopulta meissä ja ympärillämme elävän Pahan voimme voittaa vain Kristuksessa. Parasta, mitä lapset voivat saada, on turva Hänessä, joka on sudetkin voittanut.
Tämä ei silti sulje pois niitä puhtaasti luomisen piiriin kuuluvia psyykkisiä keinoja ja voimavaroja, joita lapsessa on ja kehittyy ja joita voi myös yhdessä turvallisen aikuisen kanssa luettu hurja satu vahvistaa.
Ilmoita asiaton kommentti
Pitäisikö kysyä lapsiltakin?
maria kok | 26.02.2012 15:18Äitini luki minille pienenä "perinteisiä kunnon satuja". Pelkäsin niitä. Tappouhkauksia, elävältäsyöntiuhkauksia, pää-poikki-uhkauksia koko ajan. Erityisen kamalia olivat minusta Andersenin sadut, ja tätini ääneen lukema Vakaa Tinasotamies oli todellinen koettelemus 6-vuotiaalle. Ruma ankanpoikanen oli minusta myös ihan kauhea, vaikka loppu oli onnellinen. Olin kuitenkin liian kiltti panemaan vastaan.
Isäni luki Nalle Puhua ja mummoni Peppi Pitkätossua ja Muumipeikkoa. Niistä pidin. Ne olivat jännittäviä mutta eivät pelottavia.
Liian aikaisin luetut perinteiset kunnon sadut voivat olla lasten kiusaamista. Lapset eivät myös osaa puolustautua moista "pakkosivistystä" vastaan, koska eivät osaa selittää, mikä saduissa tuntuu pahalta.