Aslan ry etsii kasvua vaikeutuneessa toimintaympäristössä

08.02.2012 13:00 | Ristin Voitto | Heikki Salmela
Elävät vedet -työn kansallinen koordinaattori Andy Chambers esitteli toiminnan tavoitteita ja haasteita Helsingissä pidetyissä 20-vuotisjuhlissa.
Elävät vedet -työn kansallinen koordinaattori Andy Chambers esitteli toiminnan tavoitteita ja haasteita Helsingissä pidetyissä 20-vuotisjuhlissa.

Viime viikonloppuna 20-vuotisjuhliaan viettänyt yhdistys etsii uusia yhteistyöseurakuntia samalla, kun seksuaalisesta eheytymisestä puhumiseen suhtaudutaan yhteiskunnassa yhä vihamielisemmin. Uusi ilmiö on homoaktivistien pyrkimys häiritä järjestön organisoimien vertaistukiryhmien toimintaa.

Aslan ry:n puheenjohtaja, varatuomari Pirkko Alaranta hämmästyi vuosi sitten otsikoissa olleen Älä alistu -kampanjan ja siihen liittyneen "Annin tarina"-videon saamaa tyrmäystä.

Herätyskristillisten järjestöjen ja Nuotta-nuortenmedian toteuttaman kampanjan ytimessä oli biseksuaalityttö "Annin" kertomus uskoontulostaan ja eheytymisestään heteroseksuaaliksi.

Alarannan mukaan sekä maalliselta että kirkolliselta kentältä tulleet reaktiot osoittivat, että "Annin" kaltaiset ihmiset eivät ole tervetulleita julkisuuteen.

- Tässä yhteiskunnassa ei näköjään saisi kertoa siitä, minkä on omassa elämässään kokenut hyväksi.

Vuonna 1991 perustettu Aslan ry on kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen palvelujärjestö. Yhdistys pyrkii tukemaan raamatulliselta pohjalta niitä, jotka haluavat kasvaa ihmissuhteiden sekä tunne- ja seksuaalielämän alueilla.

20 vuoden aikana yhdistyksen koulutuksiin, seminaareihin ja eheytymisohjelmiin on osallistunut tuhansia ihmisiä, arviolta noin puolet luterilaisia ja loput vapaista suunnista. Suurin osa osallistujista on heteroseksuaaleja, jotka etsivät eheyttä seksuaalisuuteensa ja ihmissuhteisiinsa.

Viime vuonna Elävät vedet, Kutsu kasvuun ja Elämän puolelle -nimisiä ohjelmia järjestettiin viidellä paikkakunnalla. Järjestö edustaa näkemystä, jonka mukaan vähintäänkin suuri osa heteroseksuaalisuudesta poikkeavista seksuaalisista taipumuksista johtuu ihmisen tunne-elämän vaurioitumisesta.

Pelko levinnyt seurakuntiin

Alkuvaiheessa Aslanin yhteiskumppanit olivat lähes pelkästään luterilaisia seurakuntia ja järjestöjä. Viime vuosina yhteistyö vapaiden suuntien seurakuntien kanssa on vahvistunut, mutta samalla on alkanut ilmetä merkkejä siitä, että seurakunnat ja järjestöt eivät halua kertoa Aslan-yhteyksistä julkisuudessa mediakohujen pelossa.

Viimeksi tämä kävi ilmi erään seminaarin järjestelyvaiheessa, kun tapahtumalle tilansa antanut seurakunta ei halunnut tilaisuuksia mainostettavan julkisesti.

- Kukapa haluaisi verta nenästään. Aslanista on tullut paha sana, Alaranta sanoo lakonisesti.

Vaikeutuneesta toimintaympäristöstä huolimatta järjestö pyrkii löytämään uusia yhteistyöseurakuntia ja käynnistämään toimintaa sitä kautta uusilla paikkakunnilla.

Sabotointiyritykset kiusana

Aslanin päätoimintamuoto on Elävät vedet -eheytymisohjelma. Ohjelmassa yhdistetään vertaistuki, raamatunopetus, ihmisen elämänhistorian sielunhoidollinen tarkastelu ja rukous. Ohjelman aikana ryhmä kokoontuu kolmekymmentä kertaa.

Viime vuosien uusi ilmiö maailmalla on ollut homoaktivistien soluttautuminen Elävät vedet -ryhmiin. Ainakin Itävallassa yksi ryhmä jouduttiin keskeyttämään sen jälkeen, kun soluttautujat olivat kertoneet ryhmän toiminnasta ja osallistujista julkisuudessa.

Myös Suomessa on ilmennyt tämänkaltaisia pyrkimyksiä. Tähän asti valheellisin perustein ryhmiin hakeneet henkilöt ovat kuitenkin paljastuneet ryhmien muodostamista edeltäneessä haastatteluvaiheessa.

Alaranta on häirintäyrityksistä tuohtunut.

- Ryhmät ovat luottamuksellisia, ja osallistujat kertovat niissä avoimesti omaa elämäntarinaansa. Siksi on tärkeää, että jokainen mukana olija on etsimässä apua ja sitoutunut omaan eheytymiseensä eikä ole vain tarkkailemassa muita. Meidän täytyy suojella niitä, jotka hakevat meiltä apua.

 


Aiheesta lisää tämän viikon Ristin Voitto -lehdestä.

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Aslanin lailla ajattelevien tuki on varmaankin vähentynyt. Tämä on totta.

Pääasiallinen syy on varmastikin se, että homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme entistä myönteisemmin, sekä se, että seksuaalivähemmistöjen syrjintää (esim. heidän painostamistaan muuttumaan heteroiksi) ei hyväksytä.

Sari Roman-Lagerspetz | 08.02.2012 15:34

Ilmoita asiaton kommentti

Sari R-L kirjoitti: "Pääasiallinen syy on varmastikin se, että homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme entistä myönteisemmin, sekä se, että seksuaalivähemmistöjen syrjintää (esim. heidän painostamistaan muuttumaan heteroiksi) ei hyväksytä."

En valitettavasti ymmärrä tämän yhteyttä Aslanin lailla ajattelevien tuen määrään. Olen käsittänyt, että kaikki Aslanin piiriin tulevat vapaaehtoisesti, koska haluavat määritellä seksuaali-identiteettinsä itse, eivätkä halua pakottaa itseään siihen muottiin, johon nykymaailma painostaa. Ketään ei siis yritetä muuttaa väkisin, vaan ainoastaan henkilön omasta toiveesta (Näin esim. tässä haastattelussa: http://cross-section.info/E08/aslan_etsii_laakkeita.php).

Vai onko se syrjintää jos tuetaan jonkun päätöstä valita seksuaali-identiteettinsä itse? Tätäkö halutaan olla suvaitsevaisuuden nimissä kieltämässä?

Otto Pellinen | 08.02.2012 17:03

Ilmoita asiaton kommentti

Verrataanpa Aslanin toimintaa vaikkapa AA:n, tai johonkin vastaavaan, ihmisiä riippuvuuksistaan auttavaan toimintaan. Eivätkö tulokset ole hyviä, ainakin osiltaan. Kukaanhan ei ketään painosta vaan varmaan Aslaniinkin henkilöt, jotka tarvitsevat apua, hakeutuvat vapaaehtoisesti, eikä pakkohoidosta olisi hyötyäkään.

Onhan AA:ssakin ihmisten intimiteetti suojattu, miksei sitten näin vaikeassa asiassa kuin homous. Mistään näistä ei itselläni ole mitään henkilökohtaista kokemusta, mutta tuli vaan mieleen ottaa huomioon tämäkin seikka. Ihmeellistä miten nurjaksi kaikki normaalijärjellä ajateltavat asiat ovatkaan kääntyneet.

Kohtuuttoman suuren julkisuuden ja "älämölön" on kyllä kaikenkaikkiaan saanut homous tässä maassa. On niitä muillakin ihmisillä vaikeuksia, ei elämä voi yhden asian ympärillä luputtomasti pyöriä. Mutta väärin tekee Arhinmäki.( vrt. toisaalla tukirahat järjestöille)

Tuulikki Wallin | 08.02.2012 17:17

Ilmoita asiaton kommentti

Eräiden maailmassa ei ole kertakaikkiaan mahdollista, että Jumalan Pyhä Henki Raamatun kautta kutsuisi ihmistä hylkäämään homoseksuaalisuuden syntinä ja etsimään sellaista apua, jonka kautta hän voisi muodostaa miehen ja naisen välisen avioliiton ja elää siinä onnellisena elämänsä loppuun asti. Jos joku homoseksuaalisuuden harjoittaja tällaista haluaa, hän on aina väärässä ja hänet tulee mielellään pakkoeheyttää hyväksymään homoseksuaalisuutensa. Ja jos hän jollain kierolla vippaskonstilla muuttuisikin täysin seksuaalisuudeltaan, tulee ainakin pitää huolta ettei hän pääse kertomaan tästä hirvittävästä asiasta kenellekään. Ties vaikka jotkut seuraisivat esimerkkiä, huhhuh, kauhistaa pelkkä ajatuskin.

Mikael Elmolhoda | 08.02.2012 17:43

Ilmoita asiaton kommentti

Kuten tiedämme, Aslan ry:n toiminta perustuu vääristelyyn ja valheisiin. Aslan on ilmoittanut julkisesti, että se pitää homoja sairaina, syntisinä jne. ja sen tarkoituksena on lietsoa homovihaa yhteiskunnassamme, ja saada herkät ja/tai epävarmat ihmiset hakeutumaan Aslanin puoskaroitaviksi.
Kun homoudesta yritetään päästä, 6 ensimmäistä tilaisuutta maksaa 450 euroa. Homoudesta pääseminen kestää vähintään 5 vuotta, kertoo Aslanin edustaja. Jokainen voi itse laskea, paljonko huuhaa maksaa.

Homoseksuaalisuus on yksi terveen ja normaalin seksuaalisuuden muoto. Se ei ole sairaus, joten siitä ei voi parantua. Homoseksuaali on ihan yhtä terve kuin heteroseksuaali.

Aslan ry:n toiminta perustuu yhdysvaltalaisten homovihajärjestöjen toimintaan ja julkaisuihin. Kaikki mitä Puonti kirjoitta homoista, on vääristelyä ja valhetta kuten myös kaikki mitä hän sanoo julkisesti.
Ari Puontin väitteet ja tulkinnat, joita hän esittää eri lehdissä ja verkkosivuilla, ovat samaa puppua.

Hannu Kaski | 10.02.2012 05:22

Ilmoita asiaton kommentti

Hannu Kaski: Älä vääristele Aslan ry:n toimintaa, vaan lue tämä opinnäytetyö kunnolla:
http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Jarvenpaa2009/78dfcf_JRVENP_LAPPALAINEN_2009.pdf
Aslan ry ei pakota ketään muuttamaan seksuaalista suuntautumistaan.
Jos Aslan huomaa, että henkilö ei halua muuttaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan, he eivät pakota tähän, vaan ohjaavat henkilön Setaan. Sen sijaan, jos henkilö haluaa muuttaa seksuaalista suuntautuneisuutta vapaasta tahdosta, niin miksi et suvaitse sitä, että Aslan ry auttaa siinä?

Tomi Juhani | 10.02.2012 16:34