![]() |
Tulkaa kaikki -liike on valmis tekemään aloitteen samaa sukupuolta olevien parien siunauskaavan saamiseksi kirkkoon, jos ryhmittymä saa hyvän tuloksen kahden viikon päästä käytävissä kirkollisvaaleissa. Kirkolliskokous teki vain runsas vuosi sitten päätöksen, jonka mukaan samaa sukupuolta oleville pareille ei tule erillistä siunauskaavaa kirkkoon.
- Siinä asiassa on totisesti tekemistä, tässä ollaan vasta puolitiessä. En tiedä, haastammeko tässä piispat, mutta siunauskaava tulee olemaan kaikkien liikkeemme ehdokkaidemme tavoite, sanoi Tulkaa kaikki -liikkeen listoilla Helsingin hiippakunnassa kirkolliskokousehdokkaana oleva Kaisa Raittila Radio Dein Viikon debatti -ohjelmassa keskiviikkona.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous päätti runsas vuosi sitten piispainkokouksen esityksen mukaisesti, ettei samaa sukupuolta oleville pareille tule erillistä siunauskaavaa kirkkoon. Sen sijaan kirkolliskokous hyväksyi parisuhteensa rekisteröineiden puolesta rukoilemisen kirkossa.
Päätöksen jälkeen moni kokousedustaja ja kirkon jäsen huoahti helpotuksesta, kun pitkään jatkunut repivä keskustelu sukupuolivähemmistöjen asemasta kirkossa saatiin päätökseen. Nyt näyttää siltä, että aiheen siirtyminen pois päiväjärjestyksestä oli toiveajattelua - ainakin jos asian käsittely on Tulkaa kaikki -liikkeestä kiinni.
- Päätöstasolla se [tavoitteemme kirkolliskokouksessa] olisi, että samaa sukupuolta olevat parisuhteet siunataan kirkossa. Se voisi myös tarkoittaa sukupuolineutraalin avioliittolain toteuttamista. Vähemmistöjen asiassa olemme yksimielisiä ja siitä emme tingi, Raittila linjaa.
- Mutta se että tulevat neljä vuotta olisivat pelkkää homokysymystä, niin sitä totisesti ei kukaan toivo, kirkolliskokousedustajien vaaliin valmistautuva Tulkaa kaikki -liikkeen edustaja selvitti Radio Deille.
Kaisa Raittilan kanssa studiossa vieraillut radiolähetysjärjestö Sanansaattajien lähetysjohtaja ja espoolaisen Uskon ja yhteyden kirkko -vaalilistan pappisehdokas Juha Auvinen korosti, että kirkossa on jo tehty päätös samaa sukupuolta olevien parien rukoushetkestä. Auvinen ei näe tarpeelliseksi repiä tehtyä päätöksiä auki uudelleen tulevalla kirkolliskokouskaudella.
- Kirkon pitää olla uskollinen omille lähtökohdilleen - opilleen, uskolleen ja Raamatun sanalle. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämä kanta ei ole muuttunut niissä linjauksissa, mitä kirkossa on asiaan liittyen tehty.
Auvinen katsoo, että nyt kirkossa voitaisiin keskittyä perheiden tukemiseen ja lasten oikeuksien turvaamiseen, jotka ovat hänen mielestään jääneet keskustelussa vähemmälle huomiolle.
Molemmat debatistit olivat huolissaan siitä, että vastakkainasettelu ja voimakas kielenkäyttö erilaisten ryhmien välillä on kirkollisessa keskustelussa yhä yleisempää ja jyrkempää.
- Puhumisen tapa on koventunut, mutta se on tapahtunut kaikilla rintamilla, ei vain kirkossa. Uskon, että tämä laimenisi sillä, että kirkossa eri tahojen edustajat kohtaisivat enemmän kasvokkain ja keskusteltaisiin, Raittila toivoi.
- Samalla nähtäisiin, että vaikka edustamme erilaisia kirkon piirissä vaikuttavia ryhmiä, niin niissä kaikissa on ihan tavallisia ihmisiä.
Kaisa Raittilan tavoin Juha Auvinenkin tunnisti sanaparin "kirkollinen vihapuhe" olemassaolon.
- Rakkaudettomat ja kovat, jopa vihapuheena ilmenevät, tavat puhua ovat yleistyneet, ja siitä pitäisi päästä eroon. Tulisi pyrkiä rakentamaan toisia kunnioittava ilmapiiri myös kirkon keskusteluun, Auvinen huomautti.
Uudet kirkolliskokousedustajat valitaan 13. helmikuuta. Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa.
Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt. Papit valitsevat uuden kirkolliskokouksen pappisedustajat lääninrovastin johtamassa kokouksessa.
Uuden kirkolliskokouksen toimikausi on neljä vuotta, 1.5.2012-30.4.2016.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Näin siinä käy kun ollaan päästetty paljasjalkaiset kansalaiset, jotka eivät Jumalaan usko, päättämään.
Pekka Takalo | 01.02.2012 17:43Se tarkoittaa juuri tälläistä toimintaa jota tässä nähdään, eli raamatun sanasta ei välitetä pätkääkään, vaan mennään korvasyyhyn ehdoilla.
Ei taida Jumala olla näitten aloitteiden takana, ei todellakaan, voimme lukea raamatusta mitä meidän luojamme näistä asioista ajattelee.
Eikö nämä Jumalan halveksijat yhtään ajattele kuinka heidän käy iankaikkisuudessa?
Ilmoita asiaton kommentti
HOHOI...herätkää jo te, jotka vastustatte Jumalan luomisjärjestystä! Uskokaa että jos joku puolustaa homosuhteita Raamatulla, hän pilkkaa Jumalaa ja johtamaa ihmisiä harhaan. HERÄTKÄÄ! Teette tämän omaksi tuomioksenne. Miksi kalastaa suosiota Jumalan vastaisilla kampanjoilla? Se, joka tietoisesti kehoittaa Jumalan luomisjärjestyksen vastaisiin suhteisiin tulee saamaan tuomion Raamatun Sanan mukaisesti! Jos joku luulee olevansa fiksu puolustaessaan homosuhteita, hän on sokea ja erehtynyt. Arvaan että tulen saamaan tästä kommentista palautetta. Sinä, joka aiot yhäti puolustaa Jumalan vastaista mielipidettäsi, kysy ensin itseltäsi, oletko johdattamassa lähimmäisiäni Jumalan luo vai pois Hänestä! Raamattu on erehtymätön. Ihminen, joka opettaa Sanan vastaisesti on erehtynyt. Siitä pelastuu antamalla Jumalan Sanan puhua sellaisenaan. Sanon vieläkiin homosuhteiden puolustajille: kuunnelkaa Jumalan ääntä ja huomatkaa että toimitte Hänen Sanansa vastaisesti!
Timo Lappalainen | 01.02.2012 21:32Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos Juha Auviselle selvästä kannanotosta. Avioliitto on todellakin vain miehen ja naisen välinen liitto. Kirkko ei saa lipsua linjastaan.
Martti Niemi | 01.02.2012 22:15Ilmoita asiaton kommentti
Pahoittelen Tulkaa kaikki -liikkeen puolesta uutisen virheellistä otsikointia ja yksittäisten sitaattien tarkoitushakuista käyttöä. Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkailla ei ole yhteistä ohjelmaa homoparien siunauskaavan saamiseksi. Työ sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasaveroisten oikeuksien toteutumiseksi on liikkeen mielestä kirkossa kuitenkin kesken. Toivomme voivamme tehdä sitä sovussa toisin ajattelevien kanssa ja kirkon keskeistä tehtävää turhentamatta.
Kaisa Raittila Raittila | 01.02.2012 22:56Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelmaan voi tutustua osoitteessa tulkaakaikki.net.
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä Kaisa Raittilan näkemykset suomennettuna.
Lauri Keinänen | 02.02.2012 01:04J.Budziszewskin kirjasta: Tätä emme voi olla tietämättä.
"Sovinnon tarve selittää myös,miksi häiriintynyttä seksuaalisuutta-kuten homoseksuaalisuutta,poikarakkautta ja sadomasokismia-edustavat liikkeet eivät voi tyytyä siihen,että niitä suvaitaan,vaan niiden täytyy levittää propagandaa,hankkia kannattajia ja käännyttää.He eivät kärsi seksuaalisesta puutteesta,sillä kumppaneita on helppo löytää.He kärsivät sosiaalisesta puutteesta,koska heidät on erotettu jokapäiväisen elämän siteistä.He haluavat kuulua;he haluavat kuulua sellaisina kuin ovat.Vain yksi ratkaisu on mahdollinen.Yhteiskunnan täytyy tehdä sovinto heidän kanssaan.Ihmiselämän muoto täytyy muuttaa.Kaikki normaalin seksuaalisuuden oletukset täytyy hajottaa:avioliitto,perhe,viattomuus,puhtaus,lapsuus-kaikki täytyy kyseenalaistaa vaikka se merkitsisi sitä että he saisivat koko maailman vastaansa"
Ilmoita asiaton kommentti
Sielunvihollinen ei ainakaan voi sietää Totuuden puhumista ja kritiikkiä liberaalien ajamaa "uudistettua" Raamattu -hanketta kohtaan. Katsokaa miten tämä opetushetki päättyy (http://youtu.be/PNcFactCp0w). Kyseessä ei ole mikään trikki vaan krusifiksi todellakin tipahtaa täysin yllättäen kaapin päältä ilman että kukaan siihen koskee ...
| 02.02.2012 01:38Pastori Begley selittää tuota tapahtunutta uudemmissa videoissa (1.2):
http://youtu.be/L8PMoU_e24o
Ilmoita asiaton kommentti
Kuinka saisimmekaan ihmiset ymmärtämään mikä on Jumalan tahto. Mitä Hänen sanansa noudattaminen merkitsee maailmalle ja yksilöihmiselle.
Tuulikki Wallin | 04.02.2012 15:16Sisimmässäni nousee oikein hätähuuto Jumalan puoleen! Älkää eksykö!
Huomenna valitaan maallemme presidentti, rukoillaan vieläkin, ystävät ja kristityt, koko sydämestämme että saisimme edes kuudeksi vuodeksi vielä sellaisen presidentin joka ainakin omassa elämässään elää todeksi Jumalan säätämystä miehen ja naisen välisestä avioliitosta.
Ajatelkaa miltä säästyisimme jos valitsisimme oikein.
Herra siunatkoon, varjelkoon ja armahtakoon meitä!
Ilmoita asiaton kommentti
"Tulkaa kaikki" liike ja Kaisa Raittila ajavat aivan oikeutetusti sukupuolineutraalia avioliittoa yhdenvertaiseksi ns. heterojen välisen liiton kanssa, ja vaativat sille myös Jumalan siunausta.
Leo Tolonen | 14.02.2012 19:01Tämähän ilmentää mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja lähimmäisen rakkautta.
Kyllähän jokainen valistunut ihminen tajuaa, että eihän Jumala voinut muutama tuhat vuotta sitten tietää ja tuntea ihmistä niin kokonaisvaltaisesti kuin mitä nykytiede ja uudempi tutkimus on selvittänyt.
Suvaitsemattomat vaietkoon seurakunnassa!