Espoon seurakuntayhtymän talouspäällikkö huolissaan kirkon hengellisestä tulevaisuudesta

01.12.2011 12:00 | Elämään | toimitus E

Espoon seurakuntayhtymän eläkkeelle jäävä talouspäällikö Marja-Liisa Nore toteaa tuoreessa Esse-lehdessä, että kirkon pitäisi ”palata enemmän juurilleen, tunnustukselliseen julistukseen”. Länsi-Suomen rukoilevaisiin kuuluva Nore kertoo myös olevansa tyytymätön konservatiivien kohteluun kirkossa.

"Minusta esimerkiksi lähetysjärjestöjen tuen evääminen oli suvaitsematonta", hän toteaa.

Länsi-Suomen rukoilevaiset pitäytyvät vuoden 1776 raamatunkäännöksessä eivätkä esimerkiksi hyväksy naispappeutta.

"Minulla on monta naispappia ystävinä, mutten menisi heidän toimittamaansa messuun".

Nore kertoo, että Espoon seurakuntayhtymässä ollaan suhtauduttu hänen hengelliseen taustaansa suopeasti.

"Tämä on ollut hyvä ja inhimillinen työpaikka, ja voin suositella tätä lämpimästi muillekin. En koe, että minua olisi mitenkään syrjitty, mistä olen ollut vähän yllättynytkin", hän kommentoi.

"Olen päätynyt seurakuntayhtymän tehtäviin Jumalan johdatuksesta, ja ajattelen menneitä työvuosia kiitollisena".

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Siunausta uuteen elämänvaiheeseen, sisar Marja-Liisa :-) !

Martti Vaahtoranta | 01.12.2011 14:17

Ilmoita asiaton kommentti

Painavia ajatuksia. Mielestäni kirkon ainoa tulevaisuus ja toivo on päästää myös konservatiivinen siipi toimimaan seurakunnan seinien suojassa. Eri teologisten linjojen rinnakkaiselo on se, mihin pitää pyrkiä. Savustuksella ei saa mitään hedelmällistä aikaan.

Sami Tammisalo | 01.12.2011 22:58

Ilmoita asiaton kommentti

Tuntematta rukoilevaisuutta tahdon toivottaa runsasta Jumalan siunausta eläkepäiville, tärkeän ja oikean sanoman esilletuomisen johdosta!
Kiitos!

Tuulikki Wallin | 02.12.2011 17:21