Kotimaassa yt-neuvottelut

26.09.2011 15:56 | Elämään | toimitus E

Kustannus-Oy Kotimaassa ovat alkamassa yt-neuvottelut, joiden tavoitteeksi on kirjattu 20 henkilötyövuoden vähentäminen. Syynä on erityisesti Kirkko ja kaupunki -lehden kustannustoiminnan menettäminen toiselle kustannustalolle. Kirkko ja kaupungin osuus Kustannus-Oy Kotimaan liikevaihdosta on 16 prosenttia.

Syitä yhteistoimintaneuvottelujen aloittamiseen ovat Kotimaa24-sivuston mukaan myös yleinen epävarma taloudellinen kehitys, kirkon heikkenevä asema yhteiskunnassa, printtiviestinnän negatiivinen kehitys ja lehtitilausten  9 prosentin arvonlisävero.

20 hengen vähentämistavoiteesta toteutuu vuodenvaihteessa automaattisesti osa, kun Kirkko ja kaupungin seitsenhenkinen toimitus siirtyy toisen kustantajan palvelukseen.

Yt-neuvottelut alkavat ensi viikon tiistaina ja niiden piiriin kuuluvat kaikki Kustannus-Oy Kotimaan noin 100 työntekijää.

Kustannus-Oy Kotimaan lehtiä ovat muun muassa Kotimaa, Askel ja Lastenmaa. Viestintäpalvelut-yksikössä tehdään seurakunta- ja asiakaslehtiä sekä verkkopalveluita, kuten seurakuntien nettisivuja. Kokonaisuuteen kuluu myös kirjankustantaja Kirjapaja sekä seurakunnille suunnattu tarvikemyynti.

 

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmaisjakelulehtiin erikoistunut Lehtiyhtymä siis kustantaa jatkossa Kirkko & Kaupunki -lehteä. Lehden sisältö ei tämän seurauksena kauheasti muuttune, paitsi ehkä mainosten osalta, koska toimitus jatkaa uuden työnantajan palveluksessa samaa työtä.

Sinänsä jotenkin on kuitenkin oudolta tuntuu tämä ajatus, että kirkko ulkoistaa oman viestintänsä Helsingissä taloudellista voittoa tavoittelevalle, halvimmalla lehteä tekemään valmiille yhtiölle. Onhan näin toimittu tosin aiemminkin (esim. kun oli ulkoistettu kirkon omistamalle Kotimaalle), mutta silti. Viestintä on kuitenkin aivan ydintoimintaa: onhan kristinuskon keskeinen asia juuri Sanoma ja sen eteenpäin vieminen.

Kehitys jatkunee ulkoistustiellä. Ihmettelen, jos monia kirkon nyt itse tekemiä toimintoja, kuten diakoniatoimintaa ei ole myös ulkoistettu ainakin osittain joissain seurakunnissa 10 vuoden sisällä.

kommentti | 26.09.2011 17:08

Ilmoita asiaton kommentti

Kotimaa-yhtiöiden kannalta muutos voi olla tämän kilpailutushäviön seurauksena aika isokin. Jos vielä mm. maan hallituksen suunnitelmat kuntaliitoksista toteutuvat, ja lähivuosina tapahtuu kuntaliitosten myötä useita kymmeniä seurakuntaliitoksia (mikä vähentää kirkon luottamushenkilöiden ja samalla seurakuntien maksamien Kotimaa-tilausten määrää), Kotimaa-yhtiöille voi käydä talouden puolesta lähivuosina aika huonosti.

Entisenä Kotimaa-lehden lukijana Kotimaan tilannetta käy sääli. Tilanne ei ole kuitenkaan huono vain Kustannus Oy Kotimaan kohdalla, vaan varsin monien kristillisten kustantajien taloudellinen tilanne on aika heikko. Kristilliset lehdet ja kirjat kaipaisivat nykyistä enemmän lukijoita.

kommentti | 26.09.2011 17:16

Ilmoita asiaton kommentti

Äkkiä tulee mieleen, että olisivatko yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset merkki siitä, että Jumala on ottanut oman siunaavan kätensä pois ko. työn päältä?

Pohdiskelija | 27.09.2011 04:25

Ilmoita asiaton kommentti

Jopas on tylysti ja ylimielisesti sanottu, noin voi sanoa joka asiaan. Pohdiskelija nostaa itsensä Jumalan asemaan ja pelottelee toisia. Entäs jos muutoksesta seuraakin siunaus, uuden alku.

JOspa Jumalan siunaava käsi on entistä vahvemmin toiminnan päällä? Kuinkas sitten suu pannaan? Tuo esitetty uhkaus on kuin VT:stä ennen vedenpaisumusta, ikään kuin olisi tehty pahaa jonka Jumala rankaisee näin. Helppo, jopa ivallinen heitto kätkettynä ylihurskauden kaapuun. Tällaiset heittäjät heittävät ensimämisen kiven ja tietävät, kuinka kaikkien muiden tulee toimia. Muuten Jumala rankaisee. Se ei ole kristillinen näkemys.

Johan nyt | 27.09.2011 16:40

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön kommentoi:
"Äkkiä tulee mieleen, että olisivatko yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset merkki siitä, että Jumala on ottanut oman siunaavan kätensä pois ko. työn päältä?"

Eikö tähän logiikkaan kuuluisi, että hyvin menestyvällä pornolehdellä on se siunaus?

Juhani Huttunen | 28.09.2011 10:36

Ilmoita asiaton kommentti

Ei, koska - jos vähääkään osaa ajatella - porno on jo lähtökohdiltaan turmeltunutta ja kirottua. Samaa pätee kaikkeen muuhunkin Jumalan tahtoa ja totuutta vastaan kapinointiin, jota muuten harrastetaan aika paljon siellä teidän Kotimaa24 -foorumillanne. En tiedä, mitä logiikan lajia Juhani Huttunen ajattelussaan yleensä soveltaa... en ole saanut siitä oikein selkoa.


Ei Raamattu opeta, ettikö jumalatonkin menestyisi. Sen sijaan kehottaa olemaan kadehtimatta jumalattoman menestymistä, koska se on vain väliaikaista. Ennemmin tai myöhemmin ihminen niittää sitä mitä on kylvänyt. Jos ei vielä tässä ajassa niin sitten ikuisuudessa.

Mitä talouteen tulee niin todettakoon näin yleisesti, että kun Jumalan sormi painaa tämän talouden alas, niin se on oleva suureksi siunaukseksi kaikille. Aineellisesti köyhät ajat merkitsevät hengellisesti rikkaita aikoja. Toivottavasti myös Kustannus-Oy Kotimaa ymmärtää tarttua tähän mahdollisuuteen, jota Jumala tarjoaa.

Jochanan | 28.09.2011 14:21

Ilmoita asiaton kommentti

Nimimerkin käyttäminen internetin keskustelupalstalla ei muuten viittaa mitenkään nimettömyyteen.

Jochanan | 28.09.2011 14:55

Ilmoita asiaton kommentti

Totta, se olikin Pohdiskelija, en huomannut, huomasin vain, mitä hän "pohdiskeli".

Juhani Huttunen | 28.09.2011 16:11

Ilmoita asiaton kommentti

Käykääpäs lukemassa Kotimaa24-sivulla teidän kommentteihinne liittyvä Teemu Kakkurin blogikirjoitus: http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=243&id=20895

Lakana | 28.09.2011 22:17