Pasi Turunen: Ihmisarvo ja elämänarvot ovat eri asia

30.03.2011 11:00 | Uusi Tie | Päivi Hihnala
Pasi Turunen
Pasi Turunen

Patmos Lähetyssäätiössä työskentelevä toimittaja ja teologi Pasi Turunen on kiinnittänyt huomiota retoriikkaan, jolla nykyistä seksuaalieettistä keskustelua käydään julkisuudessa. - Viime aikaiselle keskustelulle on ollut leimallista tunnepitoinen ja populistinen käsitteiden kaappaus. Syytökset milloin rasismista, syrjinnästä ja homofobiasta, vaatimukset tasavertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta lentävät valtoimenaan, Turunen toteaa.

Turunen huomauttaa, että populistisessa puhetavassa käytetään yleensä argumentteja ja ilmaisuja, joista ei päällisin puolin voi olla eri mieltä.

- Kukapa nyt oikeasti haluaisi olla toisten oikeuksia syrjivä rasistinen foobikko. Ei tietysti kukaan. Kaikkein vähiten kristitty, Turunen sanoo.

- Tällaisten retoristen syytösten esittäminen asettaa vastaajan jo sellaisenaan epäedulliseen asetelmaan.

Turusen mukaan tällaisen puhetavan perimmäisenä tarkoituksena on vain julkisen keskustelutilan aggressiivinen valtaaminen kyseenalaisin keinoin.

- Mielipaha ja erimielisyys olisi opittava ilmaisemaan nimittelemättä.

Termit sekaisin

Pasi Turunen ihmettelee sitä, kuinka helposti keskustelussa sekoitetaan elämänarvot ja ihmisarvo.

- Näiden käsitteiden välillä vallitsee periaattellisella tasolla olennainen ero. Jos nämä asiat sekoitetaan, kaikkea moraalista diskurssia, ei ainoastaan kristilliseen etiikkaan perustuvaa, on automaattisesti pidettävä rasismin ilmentymänä ja epätasarvoistavana ihmisarvon kyseenalaistamisena.

Turunen huomauttaa, että elämänarvojen kritisointi kohdistuu henkilön moraalisiin uskomuksiin ja niistä nousevaan käyttäytymiseen, ei ihmisyyteen.

- Elämänarvojen arviointi, tapahtuipa se kristilliseltä tai ei-kristilliseltä pohjalta, on täysin normaalia moraalista diskurssia, jota kaikki harjoittavat päivittäin. Jokainen omasta arvomaailmastaan käsin.

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Erinomainen kirjoitus. Kiitos Pasi - jälleen kerran!

Kottarainen | 30.03.2011 12:03

Ilmoita asiaton kommentti

Näihin kiitoksiin yhdyn myös minä.

Martti Vaahtoranta | 30.03.2011 13:15

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos Pasi Turuselle näistä erittäin hyvistä kommenteista, joita tässä ylikuumentuneessa homokeskustelussa olisi jo aikaa sitten tarvittu.
Agressiiviset syrjimis- tai homofobia-nimittelyt ovat olleet tässä keskustelussa täysin asiatonta ja perusteetonta loanheittoa.

Aasaf | 30.03.2011 13:18

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt kyllä kuulostaa vähän hassusti siltä, että homoseksuaalisuus olisi Turusen mielestä "moraalinen uskomus".

Seinä-Joe | 30.03.2011 14:40

Ilmoita asiaton kommentti

Seinä-Joe, moraaliset uskomukset ovat lähinnä ihmisen omia ajatuksia siitä, mikä on hänelle parhaaksi. Ihmisen halu on pysyä sellaisena kuin hän on. Mutta tämä ei olekaan Jumalan tahto. Sen vuoksi jokaisen kristityn on jätettävä koko ruumiinsa ja elämänsä, tällaiset moraaliset uskomukset mukaan lukien, Jumalan sanan tuomittaviksi. Reagointi sanan tuomioon paljastaa, haluaako ihminen aidosti kohdata Pyhän Jumalan.

Tuomas M | 30.03.2011 15:41

Ilmoita asiaton kommentti

Mukava lukea ja kuunnella näinkin tervettä ja raitista ääntä myös täällä:)
Turunen on oikeassa siinä, että leimautuminen saa aikaan pakko hyväksymisen ja aito keskustelu jää käymättä. Minusta esim Tv7 teki oikein kun pysyi nuotta lehden takana. Harmi, että kirkko teki juuri päinvastoin ja menetti JÄLLEEN uskovien tukensa.
Monesti saa kuulla, siitä, että kirkossa on uskovia ym, mutta herää kysymys, että missä määrin kirkko oikeesti edustaa näitä "uskovia"

Markku | 30.03.2011 16:29

Ilmoita asiaton kommentti

Tuomas M, sinulle tuntuvat nuo tuomio ja tuomitseminen olevan kovin mieluisia käsitteitä. Kokeilepa välillä sellaisia kuin armo ja rakkaus.

Seinä-Joe | 30.03.2011 17:25

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä Pasi!
Aina yhtä napakkaa, lyhyttä ja ytimekästä
täyttä asiaa!

mummi | 30.03.2011 18:22

Ilmoita asiaton kommentti

Asiallinen kannanotto josta on helppo olla samaa mieltä.

Toivoisin vain kuitenkin että arkkipiispan kanssa eri linjoille ajautuneet eivät polttaisi siltoja valtavirrassa uiviin vaan argumentoisivat näkemyksensä paitsi mahdollisimman selkeästi niin myös tavalla, joka ei ajaisi heitä entistä enemmän nurkkaan. Tällaiset Älä alistu -kampanjat eivät tästäkään syystä palvele kenenkään asiaa. Se, että tällainen vähemmistövastaisena helposti näyttäytyvä kampanja järjestetään kuukausi ennen vaaleja, johtaa myös keskustelun tarpeettomaan politisoitumiseen.

Toivonen | 30.03.2011 20:06

Ilmoita asiaton kommentti

Pasilla on asiaa. Vaikea kuvitella, että hän on Patmoksessa töissä.

Saara | 31.03.2011 00:22

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos Pasi Turuselle asiallisesta huomiosta.

Kiitos | 31.03.2011 04:43

Ilmoita asiaton kommentti

”Älä tuomitse!” kirkuvat kiivaasti kyllä,
vaikka itsellään tuomarin viitta on yllä.
”Kita kiinni, tai kolehdit loppuvat tähän!”
Kuka tuomitsee kenet; voisko miettiä vähän?

Älä tuomitse | 31.03.2011 05:09

Ilmoita asiaton kommentti

Seinä-Joe kirjoitti:
//" tuntuvat nuo tuomio ja tuomitseminen olevan kovin mieluisia käsitteitä. Kokeilepa välillä sellaisia kuin armo ja rakkaus."//

Omatekoisen jumalan armoa ja rakkauttako?

Tuomas M | 31.03.2011 10:14

Ilmoita asiaton kommentti

Tuomas M, sinulleko kelpaa vain omatekoinen jumala?

Seinä-Joe | 31.03.2011 13:47

Ilmoita asiaton kommentti

Turunen saivartelee ja kiemurtelee. Omat elämänarvot taitaa olla pahasti hakusessa jos näiden arvojen perusteella kiistetään vähemmistöryhmän elämänarvot.

Niina | 31.03.2011 16:08

Ilmoita asiaton kommentti

Niina.
Keskustelun kannalta ei liene eduksi heitellä perusteettomia arvioita ja oletuksia esim. Turusen omista arvoista. Sikäli kuin tunnen, on Turunen pyrkinyt koko keskustelun ajan pitäytymään asiassa.

Asiallista keskustelua | 01.04.2011 08:40

Ilmoita asiaton kommentti

Onhan se hämmentävää, kun evlut-kirkossa lienee joku ehkä nelinumeroinen luku homoseksuaalista taipumusta kokevia, mutta heidän mahdollisen homoidentiteettinsä säilyttämiseen pyrkivien ja näiden ongelmien kanssa painivien nuorten rohkaisemiseen vain seta:n määrittelemään suuntaan, pois Raamatun arvoista, arvovaltaisten tukijoukkojensa on ollut pakko veljeillä maailman kanssa, että edes saisivat heiltä oikeutuksen jatkaa tehtävissään. Samalla he, ilmeisesti osin huomaamattaankin, ovat kääntäneet selkänsä riviuskoville ja johtavat, jos mahdollista valitutkin, harhaan, kuten Sanassakin sanotaan. "Voi sitä, joka viettelee yhdenkään näistä pienistä..."

RayBB | 01.04.2011 14:06

Ilmoita asiaton kommentti

On puolustajia ja parjaajia, mutta kyllä jokainen kirjoittaja tietää sisimmässään, että totuus ei pala tulessakaan.
TÄRKEIN ASIA ON KUITENKIN JUMALAN KUNNIOITUS,eikä ihmisten mielipiteet puolesta tai vastaan. Jumala on ilmoittanut oman tahtonsa Pyhässä Raamatussa, mutta jos ei halua sitä tutkia tai uskoa, niin sellaisen ihmisen tulevaisuus on kuin ajelehtisi jäälautalla ilman päämäärää.
Pasi Turunen on tutkinut asioita, ja hän näkee siksi syvemmin kuin moni muu.Onko asia ymmärretty?

Persoona | 11.04.2011 08:26