Intiassa hallituksen linja huolettaa kristittyjä johtajia

 

Kristityt johtajat pelkäävät, että Intian hallituksen toimet heikentävät kaikkien uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia maassa. Kuvassa poikia moskeijassa Bhopalissa. Kuva: Wikimedia Commons

Kaikki vähemmistöstatuksella toimivat koulut arvioidaan uudelleen.

Kirkkojen johtajat Intiassa syyttävät maan hallitusta kristinuskon vastaisesta ohjelmasta. Hallitus päätti vastikään arvioida uudelleen eräiden koulujen vähemmistöasemaa Madhya Pradeshin osavaltiossa. Kristittyjä huolestuttaa, että arvioinnin myötä esimerkiksi lähetyskoulut voivat joutua äärihindujen ahdistamiksi.

Valtion vähemmistökomission sihteeri Nisar Ahmed sanoo, että jotkut koulut ovat käyttäneet vähemmistöasemaansa väärin ja kiertäneet lakia, jonka mukaan neljäsosa koulupaikoista on annettava paikallisille köyhille opiskelijoille. Niinpä kaikki vähemmistöstatuksella toimivat koulut arvioidaan uudelleen.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Kristityt johtajat pelkäävät hallituksen käyttävän arviointia tekosyynä heikentää uskonnollisten vähemmistöryhmien, kuten kristittyjen, muslimien ja sikhien, suojaa.

– Vähemmistökomissio on tarkoitettu suojelemaan ja edistämään vähemmistöjen hyvinvointia, mutta tämän käänteen myötä se on epäonnistunut tehtävässään, toteaa alueellisen piispojenneuvoston puheenjohtaja, isä Maria Stephen UCA Newsille.

Madhya Pradesh listattiin äsken kristityille vaarallisimmaksi Intian osavaltioksi. Vuonna 2015 siellä tärveltiin tai tuhottiin monia kirkkoja, noin 8 000 kristittyä koki väkivaltaa ja seitsemän herätyskristittyä sai surmansa.

 

Aiheet