Exit julkaisee uuden albumin ja lähtee kiertueelle

 

Kotimaisen gospelmusiikin dinosauruksiin lukeutuva Exit julkaisee syksyllä uuden albumin ja lähtee loka- ja marraskuussa levynjulkaisukiertueelle kirkkoihin.

Muutama vuosi sitten 25-vuotisjuhlakiertueensa tehneet Exitin 9. lokakuuta julkaistava albumi on jo yhtyeen viidestoista pitkävoitto. Uuden äänitteen nimeksi tulee Kauneutta ja kipua.

– Se kertoo jotain oleellista siitä matkasta, jonka soittajat ovat tehneet tähän päivään. Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa. Molemmat ääret liittyvät elämään eikä elämä olisi elämän arvoista ilman toista. Ja niissä molemmissa on itse Jumala läsnä, kertoo Exitin keulahahmo,  Pekka Simojoki.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

 Exit on vuosien kuluessa tehnyt lähes 1000 konserttia, ja konsertoinut Suomen lisäksi monissa Euroopan maissa. Yhtyeen levyjä on myyty lähes 100 000 kappaletta. Monet Exitin kappaleet ovat olleet suuria hittejä rippikouluissa ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin.

Yhtyeen tunnetuimpia lauluja ovat Varjoista maan, Kahden maan kansalainen ja Mitä rakkaus on? Vuonna 2012 Radio Dein kuuntelijat valitsivat Pekka Simojoen Suomen parhaaksi gospelartistiksi Exitin saavuttaessa kakkossijan.

Alkuperäisjäsenistä Exitissä ovat jäljellä Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet) ja Timo Luoto (rummut). Muut yhtyeen jäsenet ovat Jari Levy (laulu ja koskettimet), Markku Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).

Kietueaikataulu Exitin kotisivuilla

 

 

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)