Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Entinen ateisti johtaa kristillistä radiotyötä Japanissa

 
Takanori Nagakura

– Myös itse kirjoitin aikoinaan useita kirjeitä ohjelman juontajalle ja sain jokaiseen vastauksen. Kirjeisiin vastaaminen on hyvä tapa johdattaa ihmisiä Jeesuksen luo, tietää kristillistä radiotyötä Japanissa johtava Takanori Nagakura. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Japanilainen Takanori Nagakura on elävä esimerkki siitä, mitä Jumala voi saada aikaan kristillisen median välityksellä.

Parikymmentä vuotta sitten Takanori Nagakuran elämä täyttyi koulun ohella yleisurheilusta; hän oli lahjakas juoksija. Vuonna 1995 läntistä Japania ravisteli voimakas maanjäristys. Luonnonkatastrofi järkytti nuorukaisen turvallisuudentunnetta.

– Monet ihmiset kärsivät, mutta en voinut auttaa heitä. Juoksijan lahjani, josta olin erittäin ylpeä, oli heille täysin hyödytön. Silloin aloin ensimmäistä kertaa pohtia Jumalan olemassaoloa. Olin ateisti, sillä en nähnyt mitään syytä uskoa Jumalaan, Takanori Nagakura kertaa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Lukiovuosina juoksuharrastus jatkui, mutta tulokset eivät enää parantuneet. Hän ymmärsi tarvitsevansa ulkopuolista apua mutta ei halunnut hyväksyä heikkouttaan ja pyytää apua. Silloin hän löysi kristilliset ohjelmat.

– Kuuntelin paljon musiikkia. Kerran, kun etsin huoneessani sopivaa radiokanavaa, kuulin sattumalta FEBC-Japanin ohjelmaa. Kiinnostuin ja halusin tietää lisää kristinuskosta.

Noihin aikoihin Takanori Nagakura epäili kaikkia uskontoja. Kristinusko oli hänen mielestään kaikkein huonoin vaihtoehto.

– Kuuntelin ohjelmia, sillä halusin oppia kristinuskosta, jotta voisin paremmin kritisoida sitä. Lähetin ohjelmantekijöille monia epäkohteliaita kysymyksiä, ja he vastasivat minulle. Vähitellen aloin arvostaa heitä ja ymmärtää, että kristinuskossa oli hyvää. Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän halusin tietää.

Kovettunut mieli vapautui

Juokseminen oli ollut nuorelle Takanori Nagakuralle koko elämä. Kun se ei enää sujunut, hän koki menettäneensä kaiken.

– En halunnut hyväksyä Jumalaa henkilökohtaiseksi vapahtajaksi, mutta tajusin, että Hän oli ainoa vaihtoehto jäljellä. Rukoilin ensimmäistä kertaa: ”Jumala, jos olet siellä, näytä itsesi minulle ja pelasta minut.” Silloin tunsin, kuinka kovettunut mieleni vapautui. Ymmärsin, että Jumala on elävä Jumala ja rakastaa minua.

Tuon hetken jälkeen Takanori Nagakura ryhtyi käymään kirkossa ja hänet kastettiin. Yliopistovuosina kirkossakäynti kuitenkin hiipui. Välillä hän pohti, mitä Jeesus hänelle henkilökohtaisesti merkitsee. Kun kysymys paisui liian suureksi, hän otti Raamatun esille. Simon Pietarin elämä puhutteli ja pysäytti.

– Jeesus tuntee minut kokonaan, myös pettämiseni. Silti hän etsii minua, odottaa ja rukoilee puolestani, Takanori Nagakura vakuuttaa.

FEBC kertoo japanilaisille Jeesuksesta

Takanori Nagakura aloitti työt FEBC-Japanissa (Far East Broadcasting Company) vuonna 2005. Järjestön apulaisjohtajana hän on työskennellyt keväästä 2014. Vaikkei hänellä ollut kokemusta mikrofoniin puhumisesta, hänellä oli vankka kokemus kuuntelijana. Hän tiesi omakohtaisesti, miksi järjestö on olemassa.

­– FEBC:n tehtävänä on kertoa Jeesuksesta japanilaisille. Kristilliset radio-ohjelmat ovat tärkeitä erityisesti niillä alueilla, joissa ei ole kirkkoa.

Suomalaiskristityt tukevat Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) kautta järjestön suosituinta ohjelmaa, Keikon kirjelaatikkoa. Ohjelma perustuu kuuntelijoiden kysymyksiin Keiko-juontajalle, Keikon vastauksiin sekä kuuntelijoiden puolesta rukoilemiseen. Monella kuuntelijalla on suuria ongelmia, ja moni etsii totuutta.

– Myös itse kirjoitin aikoinaan useita kirjeitä Keikolle ja sain jokaiseen vastauksen. Kirjeisiin vastaaminen on hyvä tapa johdattaa ihmisiä Jeesuksen luo, Takanori Nagakura tietää.

 
Sansa artikkeliban.12.2.- MJa