![]() |
Kerjäläiset poistuvat Helsingin ja muiden vauraiden EU-maiden kaduilta vasta, kun uusien jäsenmaiden romanilapset saadaan kouluun, sanoo EU-komissaari Lázló Andor. Komissaarin mielestä kaikki jäsenmaat eivät tee tarpeeksi kerjäläisongelman ratkaisemiseksi, vaan siirtävät ongelman mieluummin muille.
- On sääli, että jotkin vanhat jäsenmaat joutuvat todistamaan tätä puolta uusista jäsenmaista, työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaava komissaari Lázló Andor sanoo unionin Europa-verkkojulkaisun haastattelussa.
Helsinkiin ja muihin unionin läntisten maiden suuriin kaupunkeihin jalkautuneet romanikerjäläiset ovat lähtöisin lähinnä Bulgariasta, Romaniasta, Slovakiasta, Tšekistä ja Unkarista.
- Näitä jäsenmaita pitää kannustaa ja tukea. Todennäköisesti ne ovat yrittäneet ratkaisuja, jotka eivät ole toimineet.
Unkarilaisen Andorin mukaan romanien köyhyys juontaa juurensa työttömyydestä ja vuosikymmenien syrjinnästä. Komissaarin mielestä romaneja pitäisi auttaa ensisijaisesti maissa, joiden kansalaisia he ovat. Nopeaa ratkaisua Andor ei Helsingin kerjäläisongelmaan keksi.
Unkarissa on yritetty saada romaneja korkeakoulutuksen kautta töihin. Tulokset ovat jääneet laihoiksi.
- Minusta on tärkeämpää keskittyä nuorimpiin - neljä-, viisi- ja kuusivuotiaisiin - saada heidät esikouluun ja valmistaa näin jatkokoulutusta varten, Lázló Andor sanoo Europa-verkkolehdessä.
- On vaadittava, että romanilapset käyvät koulussa ja jos mahdollista, myös päiväkodissa. Koulu pitää käydä loppuun ja yrittää edetä ammatilliseen koulutukseen.
Suomen pääministeri Matti Vanhanen kehotti eilen suomalaisia lopettamaan rahan antamisen kerjäläisille. Vanhasen mukaan nopein ratkaisu Helsingin katukuvan putsaamiseksi kerjäläisistä on rahan lahjoittamisen lopettaminen.
- Vetoan siihen, että näin toimittaisiin. Se vaatii jokaiselta vain tämmöisen päätöksen. Ei anneta rahaa. Se loppuu siihen, pääministeri Vanhanen sanoi politiikan toimittajien lounastilaisuudessa.
Hänen mukaansa on olemassa myös viitteitä siitä, että kerjäämisen taustalla on organisoitua toimintaa, mikä tekee kerjäämisestä Vanhasen mielestä vieläkin vastenmielisempää.
Ilmoita asiaton kommentti
On todella naurettavaa Vanhaselta edes ehdottaa, ettei itsensä kadulla polvistumaan nöyryyttäville, todelliseen tarpeeseensa pyytäville ihmisille saisi antaa rahaa, kun samaan aikaan lykätään miljardeja rahoituslaitosten ja ahneiden sijoittajien kyltymättömään kitaan.
Matti Nevalainen | 27.05.2010 13:37Minä näen jokaisessa kerjääjässä lähimmäisen, josta Jeesus puhui. JOs ne muutamat eurot, jotka nämä raukat päivän mittaan saavat kerjättyä, ovat liikaa, niin luulenpa, että Sodoman kohtalo alkaa olla kansaamme lähellä (Hes 16:49):
Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.
Ilmoita asiaton kommentti
Entä jos kyse onkin järjestäytyneestä toiminnasta, ammattimaisesta kerjäämisestä. Entä jos matkalle lähtijät koulutetaan lähtömaassa ammattimaisen organisaation toimesta, jolle myös osa saadusta tuotosta tuloutetaan. Muuttaako se asiaa? Estääkö se pitkällä tähtäimellä kerjääjiä aidosti korjaamasta tilannettaan?
wonderer | 27.05.2010 15:34Ilmoita asiaton kommentti
Olettko koskaan katsoneet, kuinka vähän, muutaman kymmenen sentin kolikoita nämä kerjääjät saavat kyyköttäessään tuntikausia kadulla? En ikänä usko että noin vähätuottoista bisnestä, pieneen muovimukiin pudotetuista muutamista pennosista koostuvaa tuloa kukaan täysjärkinen ikinä vaivautuisi organisoimaan.
Matti Nevalainen | 27.05.2010 16:24Minä uskon tosissani että Jumala on pannut nämä ihmiset keskuuteemme nähdäkseen olemmeko yhtä kovasydämisiä kuin Sodoman itsekkäät asukkaat. Ja minusta kyllä näytää, että jopa kristityiksi itseään kutsuvat haluavat, ettei kukaan häiritsisi heidän itsekästä elämänmenoaan.