Kotimaa Oulun seurakuntien tuottama Radiopyhäkoulu kasvattaa kuulijakuntaansa. Kymmenen vuotta täyttävä lapsiperheille suunnattu ohjelma kuuluu nyt valtakunnallisena lähetyksenä.
Kotimaa Suomen Lähetysseuran eläkkeellä oleva työntekijä rovasti Päivö Parviainen täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Hän on syntynyt 19.6.1912 Joensuussa. Parviainen opiskeli teologiaa Helsingissä, ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1935 Turussa. Sen jälkeen hän toimi eri puolilla Suomea mm. Rukajärvellä sotilaspappina talvi- ja jatkosodassa.
Kotimaa Kansanedustajajoukon aloite niin sanotun tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ei ottanut syksyllä tuulta alleen eduskunnassa. Keskustelu avioliittolaista käy kuitenkin edelleen kuumana esimerkiksi Facebookissa, jossa ”Sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta” –yhteisöön kuuluu lähes 12 000 käyttäjää. ”Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia” –ryhmään kuuluu vajaat 5000 käyttäjää.
Elämäntaito ”Esimerkiksi luomuun liittyy pseudouskonnollisia ajatuksia, jossa luonto kohotetaan mystiseen asemaan”, tähtitieteen professori Esko Valtaoja toteaa tänään Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Uutisessa arvellaan, että gluteenittomasta ruokavaliosta on tulossa seuraava suosikki, joka saattaa selättää karppauksen.
Kotimaa kirkon nettisivujen evl.fi kautta pääsee perehtymään Jouluisiin aiheisiin. osoitteessa evl.fi/virsikirja on saatavilla myös tuttujen jouluvirsien nuotteja. Kirkon Facebook-sivullakin on jouluista materiaalia.
Elämäntaito Adventin ja joulupyhien pitäisi olla iloisten ja lämpöisten ajatusten aikaa. Näin ei ole kaikilla. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan jopa 35 miljoonaa amerikkalaista tuntee olevansa enemmän hapannaama kuin enkeli joulupyhien aikaan.
Kotimaa Helsingin piispa Irja Askolan mukaan joulun ydin on siinä, että ”olemme jo löydettyjä, hyväksyttyjä ja armon hipaisemia”. Askola korostaa, että vaikka oikean joulun määrittelijöitä löytyy naistenlehdistä, suvun perinteistä ja alitajunnasta, joulu ei ole suoritus, näytelmä eikä perinnekilpailu. Piispa Revon ja piispa Peuran tavoin Askolakin antaa Seurakuntalaisen lukijoille adventtivinkkinsä.
Elämäntaito Historioitsijana Jukka Relander arvostaa hyviä traditioita. Mediapersoonana tunnetun Relanderin lapsuuden jouluun liittyy paljon muistoja. Tradition jatkaminen vaatii kuitenkin vastuun ottamista.
Kotimaa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo muistuttaa, että jouluun valmistautuminen merkitsee Kuninkaan kohtaamiseen valmistautumista. Se tapahtuu ”heikkouteen suostumalla, omasta edusta luopumalla ja pienuutta sekä vähäisyyttä rakastamalla”. Lapuan piispa Simo Peuran mukaan Kristuksen saapumista on hyvä miettiä eri näkökulmista esimerkiksi adventtisunnuntaille varattujen raamatunkohtien avulla.
Kotimaa Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen mielestä hengellisten yhteisöjen opetustehtävissä toimivien pitäisi ”tajuta”, että kuulijoiden joukossa on niitä, jotka eivät ole täyttäneet yhteisön seksuaalieettisiä ihanteita. Kettunen katsoo, että ”jumalasuhde voi vääristyä, jos moraalista tehdään uskon peruspilari”.
Kotimaa Suomalaisten halu haudata halvalla on johtanut erikoisiin ongelmiin. Ruumisarkku ei aina ole ollut valmiina, kun vainajaa pitää kuljettaa tai Virosta tilattu pahviarkku onkin matkalla kostunut. Ylen mukaan hautaustoimistot pelkäävät netin arkkukaupan vievän heiltä leivän.
Kotimaa Radio Dei käynnisti lokakuussa keräyksen, jonka tavoitteena oli saada radion kuuntelijat kutomaan lämpimiä päähineitä Euroopan köyhimmille lapsille. Viime viikolla päättynyt keräys tuotti Radio Deihin kuusi tuhatta pipoa ja myssyä.
Kotimaa Helsingin Kustaankartanon vanhustenkeskus on alkanut kokeilla robottien käyttöä ikääntyvien ja muistisairaiden virkistystoiminnassa. Vuorovaikutteiseen toimintaan kykenevissä roboteissa on erilaisia ohjelmia kuten pelejä, lauluja ja musiikkia. Robottien toivotaan edistävän muistia, liikkumista ja virkistymistä. Kirkon vanhustyön työalasihteeri Irene Nummela painottaa kuitenkin, että "robotti ei koskaan pysty antamaan sitä inhimillistä läsnäoloa, jota vanhus varsinkin laitoksessa tarvitsee".
Elämäntaito Niin kuin muissakin lapsiperheissä, myös teksasilaisella kolmen lapsen äidillä Ann Goadella on ollut haaste pitää jälkikasvu hiljaisena saarnan ajan. Kun hyssyttely ei auttanut, hän antoi lapsilleen piirustusvälineitä ja matikkatehtäviä, mitkä pitivätkin lapset vähän aikaa työn touhussa. Mutta äitiä jäi harmittamaan se, etteivät lapset kuunnelleet saarnaa muuta puuhatessaan.
Elämäntaito Psykologian professori Markku Ojanen ihmettelee miksi kiltteys luonteenpiirteenä mielletään nykyään jotenkin negatiiviseksi asiaksi, josta olisi päästävä eroon. - Kiltteyteen sairastuminen on kamala ilmaus. Yhtä vähän kuin läheisriippuvuus on sairaus, kiltteys on sairaus. Kiltteys on hieno ominaisuus, jota ympäristö voi käyttää väärin. Kiltteys on ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta, joita koskaan ei ole liikaa.
Kotimaa Tänään julkaistu Raamattumaraton on tekijöidensä mukaan ”innostava apuväline lapsiperheiden raamattuhetkiin”. Siinä käydään läpi Raamatun ydinkohtia kirkkoraamatun tai valinnaisen lastenraamatun avulla. Raamattumaratonille tarvitaan kartta ja nettisivulta tulostettava lukuohjelma, jonka jokaiseen lukukappaleeseen liittyy kysymyksiä ja tehtäviä.
Kotimaa Minna Rissanen yllättyi täysin kuullessaan, että hänen kirjansa Sieluani et saa — Narsistin uhrista selviytyjäksi, voitti Vuoden kristillinen kirja 2011 -yleisöäänestyksen. – Aihe on niin arka. En olisi uskonut, että yleisö ottaisi kirjan omakseen.
Ulkomaat Sleyn Afrikan-työn koordinaattori Tom Säilän mukaan Sleyn yhteistyökirkot Afrikassa kauhistelevat länsimaista kirkollista keskustelua homoliitoista. Säilä toteaa, että afrikkalaisissa kirkoissa avioliiton katsotaan yleisesti olevan miehen ja naisen välinen liitto, ja homoseksuaalisuuden harjoittamista pidetään syntinä. Myös kesällä Tansaniasta palannut Suomen Lähetysseuran lähetti Eero Junkkaala toteaa, että esimerkiksi Tansanian luterilainen kirkko ei tahdo tehdä edes yhteistyötä homoliitot hyväksyvien kirkkojen kanssa.
Elämäntaito Journal of Sex & Marital Therapy –tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen on joillekin mahdollista, eikä prosessi keskimääräisten tulosten perusteella aiheuta erityistä psykologista kärsimystä. Tutkittuun ryhmään kuului 72 miestä ja 26 naista, joka yrittivät seksuaalisen suuntautumisen muutosta erilaisten kristillisten järjestöjen kautta 6-7 vuoden aikana.Noin 23 prosenttia tutkituista raportoi ”merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen”.
Kotimaa Kirkkohallitus esittää marraskuun kirkolliskokoukselle lakiuudistusta, jolla Suomessa asuva kotikuntaa vailla oleva ulkomaalainen voisi liittyä luterilaisen kirkon jäseneksi. Jäseneksi ottaminen edellyttää, että maahanmuuttaja osallistuu seurakunnan toimintaan kolmen kuukauden ajan. Ennen jäseneksi ottamista henkilölle annetaan tarvittavaa kasteopetusta, ja hänen tulee tunnustaa kirkon usko.
"Kolme ehtoollista, tai neljä"
"Ps. 73:22"
"Älä sano F-sanaa!"