Evästä päivääsi
Kun rakkaus tappaa
09.02.2010 13:00 | Unna Lehtipuu
Kirjoittaja on Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö, viestintäkouluttaja ja neljän lapsen äiti.
”Ei kymmentä yhteistä vuotta saada haihtumaan yhdellä veitsenheilautuksella”, vannoo Mervi Tapola-Nykänen lehtihaastattelussa, mäkikotkapuolisonsa pahoinpideltyä hänet taas kerran. Pariskunnan rakkaus onkin ollut harvinaisen nyrkin- ja veitsenkestävää. Liian monessa suomalaiskodissa rakkaudesta on jo tullut voimalaji: miehen kunnia, naisen kuolema. Tai toisinpäin.
Kun naislääkäri totesi naistenkutsuilla kovaan ääneen - omasta kokemuksestaan - että kaikki naisethan saavat miehiltään turpaan, vain yksi vieraista uskalsi ääneen sanoa vastaan.
Kulttuurisia koodeja tutkineen Clotaire Rapaillen mukaan Amerikan kulttuurinen koodi rakkaudelle on väärät odotukset ja seksille väkivalta. Kolahtaako?
Kulttuurisesti me suomalaiset olemme paljon tutumpia väkivallan kuin rakkauden tai seksin kanssa. Ruokapöydässä jaarittelemme loputtomasti sodista, rikoksista tai toimintaelokuvista, mutta seksistä tai romanttisista tunteista puhuminen olisi karkeaa ja noloa. Työkaveri voi pröystäillä lähtevänsä metsästysreissulle tappamaan ja saalistamaan, mutta ei kehua puolison kanssa vietetyllä rakkauslomalla.
Kuin huomaamatta rakkaus ja seksi ovat arvoissamme korvautuneet väkivallalla - ja jopa sekoittuneet toisiinsa. Myös kirjallisuudessa rakkaus sinnittelee trillereissä sarjamurhaajien ja terroristien keskellä. Ei ihme, että mustasukkainen puoliso iskee "sotasaaliinsa" - vaimonsa tai miehensä - puukolla hengiltä.
Kulttuurisen koodin ymmärtäminen on tärkeää, jotta ymmärrämme, miksi siihen latautuu niin paljon vääriä odotuksia. Rapaillen mukaan Italiassa rakkauden kulttuurinen koodi on ennen kaikkea äidinrakkaus. Italialaiselle koko elämä on pikemmin komedia kuin tragedia, jolloin rakkaudessakin korostuu nautinto ja ilo. Japanilainen saattaa kutsuu rakkautta "väliaikaiseksi sairaudeksi" , jonka ikä ja viisaus tasoittavat.
Kun perusodotukset käsitteen takana muuttuvat, muuttuu myös sen ilmiasu. Rakkaus muuttuu omistamiseksi, kun kunnioittava lähellä olo ei enää riitä. Jos rakkauden "pitää tuntua", on lyötävä kun hively ei enää tunnu. Kun hellä sana ei tavoita, on huudettava. Todellisen rakkauden väitetään kestävän kaiken - mutta pitäisikö sen?
Raamattu erottelee rakkauden lajeja: eroottisen eli eroksen, ystävyysrakkauden eli filian, tahtorakkauden eli agapén ja kiintymysrakkauden eli storgen. Olisiko niistä apua etsiessämme uutta koodia 2010-luvun rakkaudelle?
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos Unna, aivan loistavasta kolumnista! Ajankohtainen aihe, ja uusi näkökulma, josta puuttuu se keltaiselle lehdistölle (ja kristillisellekin) tyypillinen päivittely, tyypittely ja mässäily. Saati sitten ohjeistaminen.
InkaMaaria | 09.02.2010 17:11Olet raikas tuulahdus, tuoksu jossa on mukana niin uutuutta, kokemusta, säröä kuin herkkyyttäkin.
Ilmoita asiaton kommentti
Ihmisen usko hyvään saa myös uskomaan jotta pahoinpitelijä voi muuttua, mutta onko lyönti sitten vain viimeinen keino kun mitään muuta ei osata tehdä / sanoa.
maukka | 10.02.2010 11:53Kyllä jokaisen pitäisi arvostaa itseään niin paljon ettei ketään satuta tai suostuisi olevan satutettavana.
Eikö tunnu pahalta katsoa ulkopuolisena kun kadulla pientä mummoa hakataan, entä jos sinä olet tuo pieni mummo jonain päivänä ja kukaan ei uskalla auttaa?
Ei mihinkään rakkauteen kuulu väkivalta, siltä on läheisiä suojeltava ja itseään.
Heitteille jättö on rikos, itsensä heittelle jättö on mielestäni myös.